perjantai 12. elokuuta 2022

Ironman Tallinn - One More Time

Ironman Tallinna - Kisaraportti



Valmistautuminen - missä mennään?

Viisi vuotta sitten Sveitsin kisaraportissani lupasin palata kisablogien pariin määrittelemättömän ajan kuluttua. Tuo hetki on nyt. Istun hotellihuoneessani vanha Tallinna silmieni alla. Huomenna on startti, mutta ajattelin aloitella kirjoittamisen jo nyt. Ulkona on helle, enkä viitsi sielläkään itseäni uuvuttaa, vaikka muuten olisi tietysti kiva paistatella auringossa.

Kun aika lailla tasan viisi vuotta sitten painoin "julkaise" nappia Sveitsin IM-kisan raportille, en osannut vielä kuvitellakaan minkälainen elämäntarina pian sen jälkeen alkaisikaan. Tuolloin vihjasin seuraavaa "Meidän perheeseen siis tulee loppuvuodessa perheenlisäystä, kun irongirl tupsahtaa maailmaan ja tekee irondadin entistäkin onnellisemmaksi". Onnellisuus-aspekti täyttyi, mutta ajankohdan arvio ei niinkään.

Nimittäin vain 5 päivää kisaraportin julkaisusta olimme mökillä Mikkelissä rentoutumassa, kun Tiialta meni yllättäen lapsivedet yöllä klo 4 aikoihin. Ambulanssi paikalle ja Mikkelin sairaalan kautta Tiia lähti pikakuljetuksella naistenklinikalle. Itse palasin vielä mökille pakkaamaan autoon kaikki tavarat ja eläimet (koira ja papukaija). Helsinkiin ajelin sitten rauhassa ja pidin tauonkin, ei kuitenkaan olisi auttanut yhtään maata viereisellä osastolla, ja luotto terveydenhuoltoon oli kuitenkin tosi hyvin.

Lapsen synnytystä saatiin viivästettyä sen, että saatiin tarvittavat lääkkeet annettua, jotta selviäisi paremmin synnytyksen jälkeen (keuhkot yms.). Lopulta meille syntyi tytär Annelies 12.8.2017, 10 viikkoa etuajassa, 1.3kg painoisena pikkukeskosena. Tyttö syntyi elottomana hätäsektiossa, mutta saatiin elvytettyä nopeasti. Pari viikkoa kului lasten teho-osastolla ja sen jälkeen vielä 4 viikkoa Jorvin lasten osastolla. Käytännössä käytiin kotona vain nukkumassa. Kotiutumisenkin jälkeen oli seurantaa ja kontrolleja. Tyttö tuli 2.5kg painoisena kotiin ja söi vielä alkuun nenämahaletkusta, ennenkuin siirryttiin pulloruokintaan. 

Huippuluokan terveydenhuollon ansiosta Annelies selvisi ilman suurempia ongelmia. Vain vähän motorisen kehityksen viivettä tällä pian 5 vuotta täyttävällä pikku irongirlillä, jonka kehittymistä pienestä isoksi olemme vanhempina seuranneet. Elämän tuo pikkutyyppi pisti kuitenkin ihan uusiksi ja opetti myös vanhempiaan siitä mitkä asiat on oikeasti tärkeitä.

Mahtuipa viiteen vuoteen muutakin haastetta perhe-elämän lisäksi. Terveys meinasi pistää kapuloita rattaisiin useampaan kertaan. Jo Zürichissä vaivannut välilevyn pullistuma muistutteli itsestään aika-ajoin ja oli välillä pahakin. Puolisollani Tiialla oli myös erilaisia terveyshuolia, niitä tässä sen enempää avaamatta. Itseltäni taas löytyi selästä melanooma syksyllä 2020. Se saatiin onneksi ajoissa leikattua eikä ehtinyt levitä, kiitos tästä tyttärelleni, joka pesuhuoneessa kysyi mitä mustaa isillä on selässä. Muuten olisi voinut jäädä havaitsematta niin nopeasti. Siis pieni muistutus auringon vaaroista, mikä myös triathlon-harrastukseen läheisesti liittyy. Pitkissä kisoissa altistutaan auringolle väistämättä, joten ihonmuutoksia on hyvä seurata. Ei lääkäri toki osannut varmuudella sanoa mistä melanooma putkahti, mutta Klagenfurtissa 2013 paloin niin pahasti ettei olisi ihme, jos se sieltä olisi peräisin ollut.

Vuoden 2020 lopulla tuli myös yksi iso elämänmuutos Tiian saatua papin töitä Kokkolasta. Sinne suureen tuntemattomaan sitten muutimme tammikuussa 2021, kun itselläni onnistuu etätyöt. Aluksi olin innoissani, mutta vuoden päivien kuluessa alkoi nousta ikävät puolet esiin. En tuntenut Kokkolasta ketään ja etelään jäi työkaverit ja treenikaverit. Koronan ansiosta muutto ei alkuun tuntunut niin pahalta, mutta rajoitusten purettua ja ihmisten palatessa toimistolle alkoi jo hiukan korpeamaan. Noh, eiköhän tämä tästä kuitenkin pikkuhiljaa lähde sujumaan. Vielä aika näyttää kauanko pohjanmaalla ollaan ja mihin päin maailmaa elämä kuljettaa. 

Liikunnan harrastaminen on mennyt hyvin pitkälti fiilispainoitteisena, kuten Zurichin raportissa pohdiskelinkin. Triathlonia olen harrastanut, mutta tehnyt vain lyhyempiä matkoja ilman määrätietoista treenaamista. 2019 ilmoittauduin seuraavan vuoden Tallinnan Ironmaniin ja ehdin vähän aloitella treenaamista. Korona pisti kuitenkin hommaan stopin ja kun sai valita siirrosta seuraavaan vuoteen, tein sen. 2021 vuoden kisan sain sitten taas siirrettyä vielä vuodella välilevyn takia. Koronaan myös vetosin siirtoa anoessani. Nyt sitten en enää tekosyitä keksinyt vaan hoidetaan tämä nyt alta pois.

Talvella päätin ottaa Kirsi Päiväniemen etävalmentajana avukseni, kun oli Koronan ansiosta kertynyt paljon ylimääräistä rahaa virike-kortille kulutettavaksi. Noudatin Kirsin ohjelmaa suuntaa antavasti, ja tämä tuntui kyllä toimivalta. Tuli varmasti tehtyä sellaisia tärkeitä treenejä, jotka olisi ominpäin jääneet väliin. Toisaalta fiilispainotteisena sain kuitenkin pidettyä motivaation yllä. Jos joku treeni ei napannut niin jätin väliin ja korvasin toisella. Painotus pyrittiin myöskin pitämään pyörässä ja juoksussa. Otin tässä pienen riskin, kun koko korona-aikana en käynyt uimahallissa ja avovesiuinnitkin oli jääneet vähiin. Vasta helmikuussa 2022 menin uimahalliin uintitestin merkeissä ja riski osoittautui kannattavaksi. En tietenkään ollut 2016 -uintikunnon tasolla, mutta kuitenkin ihan riittävän hyvässä. Muutaman kerran kuukaudessa uintia siis riitti. Ihan vaan tuntuman hakemista, että jaksaa sen 3.8km kauhoa. 

Kokkolasta puuttui ylämäet, joten pyörälenkit ovat olleet tasamaapolkemista pääsääntöisesti. Tuulista on kuitenkin aika usein, mikä lienee hyödyksi, koska Tallinnassakin todennäköisesti tuulee. Reitti on myös tasainen, joten mäkitreenien puute ei haitanne. Nizzaan ei siis näillä treeneillä olisi mitään asiaa, mutta ehkä tämä menee. Juoksun osalta ehkä tärkein tavoite oli painon pudotus, mikä epäonnistui. Painan nyt 10kg enemmän kuin 5 vuotta sitten. Sitä näillä geeneillä ja tällä iällä ei enää ole niin helppoa pudottaa. Kurinalaisella elämisellä saa 1-2kg pudotettua parissa kuukaudessa, mutta pari retkahdusta nostaa sen takaisin lähtötasolle. Jonkin aikaa yritettyäni luovutin ja päätin yrittää vain pitää sen painon samana, noin 80 kilossa. 

Kunto on kuitenkin tästä huolimatta kohtalainen ja juoksukin on kulkenut ihan ok. Pitkiä 3-5 tunnin pyöräilytreenejä on tullut muutama nyt kevään ja kesän alla, mutta keskimäärin treenimäärät ovat olleet 7-8h viikossa. Sen enempää ei ole ollut mahdollista tehdä, joten sillä pitää mennä. Tuo tietysti toi varmasti myös Kirsille ohjelman suunnittelussa haasteita, mutta oli myös yksi syy uinnin jättämiseksi vähemmälle. Uinnin kehittäminen paremmalle tasolle vaatii tosi paljon aikaa, mutta kuitenkin hyötyarvo on aika pieni. Viiden minuutin parannus (3.8km matkalla) vaatii huomattavan paljon treeniä ja työtä toisin kuin muissa lajeissa (joissa se voi tulla aika pienistäkin asioista, pyöräilyssä jopa vain ajoasennon säätämisestä). Ajatus oli mielestäni hyvä, mutta kuntotaso oli päässyt putoamaan aika paljon, joten kahteen lajiinkin panostaminen oli vähän haastavaa. 

Kisaviikko


Päätin lähteä Tallinnaan hyvissä ajoin tiistaina. Pitkän matkan takia tosin valitsin Helsingissä yöpymisen ti-ke ja kisamestoille tulin keskiviikkona. Täällä sitten relaamista ja keskittymistä, mikä oli hyvä ajatus. 

Nyt on kuitenkin aikalailla kaikki tehty. Pyörä on viety T1:een ja nyt enää yksi yö nukuttavana. Täällä on ollut helle torstain ja perjantain, mutta huomiseksi luvattu viileämpää. Tällä hetkellä näyttäisi, että pyöräilyssä tulisi rankkaakin sadetta, mikä ei tietty ole se ihan paras keli, mutta se on kaikille s
ama. Kisaan lähdetään kuitenkin nöyränä ja tietoisena siitä, että ennätyskunto on kaukana. En siis hae 12 tunnin alitusta, ei ehkä edes 13 alitu. Haen omaa ehjää suoritusta hyvällä fiiliksellä ilman nipottamisia turhista, kuten Sveitsissäkin silloin viimeeksi. Nyt en my
öskään ole erityisemmin tankannut. Olen syönyt ja juonut normaalisti, mutta liikkunut vähemmän. Näin välttyisin ähkytunteilta ja katsotaan auttaako.

Tähän siis päättyy perjantain kirjoittelu ja tästä jatkan kisa-aamun jälkeen. 

Kisa-aamu

Kuten aiemminkin, unen saanti vei enemmän aikaa kuin normaalisti. Arviolta 4-5 tuntia kuitenkin nukuin, mikä on olosuhteet huomioonottaen aika hyvin. Heräsin kolmelta, noin puolituntia ennen kellonsoittoa, joten aikalailla sisäänrakennettu rytmi taisi olla. Pakkasin kaikki tavarat ja lähdin hotelliaamiaisen kautta kisabussiin. Lähtiessäni huoneessa hisseistä tuli toisia suomalaisia vähän eri suuntaan, housut kintuissa melkein jaksoivat kävellä omiin huoneisiinsa. Sekavaa mongerrusta selittivät. Siis about samassa kunnossa kun minä tulisin illalla olemaan.

Bussissa oli aika jännittyneet tunnelmat. Britit juttelivat toisilleen, mutta muuten oli aika hiljaista. Olin paikalla hyvissä ajoin pari tuntia ennen starttia, kuten aina. Olin edellispäivänä unohtanut sukat pyöräkassista, joten vein ne nyt sinne. Pumppasin renkaisiin ilmat kuntoon ja laitoin juomapullot pyörään. Kun kaikki oli valmist, käveltiin starttialueelle. Nyt tuli aika moneen suomalaiseenkin törmättyä. Osa kisaajina ja osa kannustajina. Tiesinkin jo etukäteen, että kannustajia oli tulossa, mikä oli kyllä huippu juttu. Muista suomalaiskisaajista suurin osa ei ollut entuudestaan minulle kovin tuttuja. Heltriläisedustuskin taisi olla pääasiassa sellaisia, jotka ovat aloittaneet sen jälkeen kun itse olin seurassa aktiivinen. 

Uintipaikalla laitoin kaikki valmiiksi tosi rauhassa ja varmistin kokoajan, että uimalasit on mukana. :) Puolisen tuntia ennen starttia kävin sitten vähän lämmittelemässä. Tällä kertaa se olikin lämmittelyä, sillä vesi oli 22 asteista ja ilma 19. Ensimmäinen fiilis uimavedestä oli kuitenkin ällötys. Sellaista ruskeaa sameaa liejua, joka haisi pahalle.

Uinti

Uinti lähti taas rolling-starttina, mikä oli tietysti hyvä juttu. Asetuin 1:15-1:30 loppuajan mukaiseen karsinaan, sillä ajattelin uintikunnon olevan noin 1:20 tasoa, ehkä vähän alle. Nopeasti tyypit edessä meni veteen ja minä perässä. Uinti alkoi vähän hakemisella. Ekoissa poijuissa tuli vähän suuntaamisongelmaa kun en vaan oikein keskittynyt ja ajauduin ulospäin suoralta linjalta. Lasit myös falskasi alussa ja jouduin pysähtelemään pari kertaa, että sain ne kunnolla pysymään (tuota vettä kun en halunnut silmiini). Ruuhka ei sinänsä kyllä haitannut, sillä porukka hajaantui aika nopeasti letkaksi.

Kun sitten sain lasit säädettyä ja näin poijut paremmin niin alkoi uintikin sujua ainakin suuntaamisen osalta. Otin tarkoituksella uintivauhdeista napsun pois etten väsytä itseäni liikaa heti alkuun. Tuulikin voimistui uinnin lopussa ja viimeinen 1.5km oli aika vaikea. En lisännyt tempoa vaan pidin samana ja annoin vauhdin hidastua. Lasit myös alkoivat aaltojen myötä taas falskata, joten pari pysähdystäkin piti tehdä. Lopussa myös aurinko haittasi suuntaamista.

Uinnin aika: 1:24:45

Odotin 1:20 alitusta, mutta nämä uintimäärät huomioituna pitää kyllä olla tuohon tyytyväinen. 

Pyöräily

T2:ssa tuotti ensin vaikeuksia märkäpuvun saaminen pois, koska vetoketju oli jumiutunut. Sen jälkeen laitoin aika rauhassa kamoja päälle. Päätin laittaa pyöräilyyn takin, koska kovaa sadetta oli ennustettu. Jotkut ottivat takin mukaan, mutta mä laitoin sen suoraan päälle. Alkuun oli aika lämmin, mutta sade alkoi jo 10km ajamisen jälkeen, eli takki oli hyvä ratkaisu. Tuuli oli myös aika kova ja alkupätkä mentiinkin vastatuuleen,lyhyttä sivumyötäistä osuutta lukuunottamatta. Yritin ajaa alun mahdollisimman rauhallisesti noin 27km/h keskinopeudella, kun tiesin myötätuuliosuudenkin pian tulevan. Sade oli paikoin kovaakin, ja otin käännökset tosi varovasti, vaikka tie ei näyttänytkään kovin liukkaalta.

30km jälkeen reitti sitten kääntyikin toiseen suuntaan ja matkanteko muuttui mukavaksi. Edelleen yritin kokoajan pitää napsun pois etten kuluttaisi voimia liikaa. Myötätuuliosuus ei kestänyt pitkään, kun tuli noin 20km mittainen edestakas -pisto sivutuuleen. Sen jälkeen tuli taas myötäistä ja sivutuulta jne. Ensimmäisen kierroksen viimeiset 15km menikin mukavassa myötäisessä. Menetin siitä kuitenkin 5 minuuttia, kun huomasin stongan ruuvin löystyneen. Se piti pysähtyä kiristämään juomahuoltopisteellä vähän ennen toisen kierroksen kääntöpaikkaa. Hyvä kuitenkin, että huomasin ennenkuin irtosi kokonaan. Ensimmäisen kierroksen keskinopeus oli kuitenkin noin 29km/h huoltotaukoineen, mikä oli täysin tavoitteen mukainen. Treenien perusteella ajattelin 6:20-6:30 aikaa, joten puolimatkan väliaika oli aikalailla juurikin siinä tahdissa.

Toisella kierroksella tuuli kuitenkin voimistui ja tuulen suunta muuttui vähemmän edulliseksi. Pari ensimmäisen kierroksen sivumyötäistä muuttui sivutuuleksi ja pari sivutuuliosuutta sivuvastaiseksi (ja yksi sivutuuliosuus sivumyötäiseksi sen edestakas -piston ekalla puoliskolla. Sade tosin loppui tokan kierroksen alussa ja pikkuhiljaa alkoi aurinkokin paistamaan. Tuulen voimistuminen piti kuitenkin takin edelleen tarpeellisena. Taas sinne 120km kohdille asti tuuli oli vastaista ja se oli nyt raskasta. Yritin olla puskematta liikaa ja vauhtikin oli välillä jotain 25km/h tasoa. Alun jälkeiset myötätuulipätkät joudutti menoa, mutta sitä myötäistä oli nyt vähemmän kuin ensimmäisellä kierroksella, tai ainakin siltä tuntui. Lopussa reitti kaarteli kaupunkialueella aika teknistäkin pätkää ja ajoin sen hyvin rauhakseltaan vain juoksu mielessäni. Otin viimeisellä juomapisteellä myös vessatauon.

Kokonaisuudessaan pyöräilyn reitti oli kyllä oikein kiva maaseutureitti. Yhdessä kohdassa ensimmäisellä kierroksella tien vieressä laitumella olleet lehmät tuijottelivat meitä, mutta toisella kierroksella eivät enää jaksaneet kannustaa vaan makoilivat syrjemmällä. Ihmiskannustajat sensijaan olivat hyvinkin äänekkäitä niissä parissa kylässä, joiden läpi reitti meni. Toimitsijat myös jaksoivat kannustaa mukavasti.
Harmillisesti keli ei nyt ollut ihan tilaamani tyyni ja kuuma vaan tuulinen ja sateinen. Loppujen lopuksi kuitenkaan sade ei juuri haitannut vaan päinvastoin se viilensi kivasti. Olen ymmärtänyt, ettei tyyntä tuolla suunnalla Viroa ole juuri koskaan, ja se kuuma kelikin olisi varmaan loppujen lopuksi ollut vain vaikeuttava tekijä. Eli hyvä näin.

Pyöräilyn aika 6:38:54 
Aika lähellä kaavailemaani 6:30 tasoa, joten suht ok veto kuitenkin. Eli ihan älyttömästi ei toisella kierroksella kuitenkaan vauhti hyytynyt.

Juoksu 

T2:lla otin taas rauhassa ja varmistin, ettei mitään tärkeää unohdu vaihtopaikalle. Heti ensimmäisten juoksuaskelten jälkeen tiesin, että tästä tulee pitkä hölkkä. Yritin juosta normaalia vauhtia, mutta etureisiin otti niin pahasti ettei siitä tullut mitään. Alkuun juoksin noin 7min/km vauhtia ja ajattelin pystyväni pitämään sen. Kuitenkin pikkuhiljaa vauhti kokoajan hyytyi. Myös isompi vessahätä tuli lopulta tarpeeseen toisen kierroksen alussa, mikä auttoi ainakin hetkeksi. Juoksin yhden kilometrin sellaista normaalia 6:20 vauhtia ajatellen, että nyt tästä se lähtee. Kuitenkin heti ensimmäisen ylämäen jälkeen vauhti tasaantui sinne 7:30 tasolle. Mitä pidemmälle matka eteni sitä hitaammaksi köpöttely meni. Päätin kuitenkin edetä sen mitä pystyin. Muutamaa vauhdin kiristystä yritin, mutta kipu reisissä nousi niiden myötä. Päätin siis nauttia matkasta, kannustuksista ja juomahuoltopisteiden tarjoiluista. Kaikkea suolaista yritin ottaa. Fiilis oli kuitenkin koko matkan hyvä, vaikka vauhti olikin hidasta. Pidin vaan mielessäni, että tämä nyt on mun nykykunnon taso ja parempaan en pysty.

Yksi iso asia, mikä auttoi etenemään juosten kävelyn sijaan, oli k

annustusjoukot. Siis osa oli tullut Tallinnaan vartavasten kannustamaan Ironman-osallistujia. Huikeaa. Osa näistä kannustajista toki oli jonkun ystävänsä tai perheenjäsenensä huoltojoukoissa, mutta kannustivat silti kaikkia suomalaisia. Erityisesti vanhan kaupungin alueella kuului suomalaiskannustusta vähän väliä. Erityismaininta nyt Jonna Hakalan vetämälle huikealle ja äänekkäälle Triathlonsuomen kannustusporukalle, sekä kokeneelle Ironman-karpaasi Juhani Rönnbergille, joka vaimoineen oli vanhassa kaupungissa kannustamassa ja heittämässä ylävitosia.
Juoksun reitti kävi kiertelemässä vanhassa kaupungissa ja etenkin sen ns. pääkadun varrella olleista terasseista kuului alkumatkasta hyvääkin suomalaisturistien kannustusta näiden vartavasten kannustamaan tulleiden lisäksi. Erona kannustuksessa oli tosin se, että turisteilta kuului "jaksaa jaksaa", kun triathlon-taustaisilta tuli vähän erilaista kannustusta. Tutut kyseli miten menee jne. 

Jossain vaiheessa myöhemmillä kierroksilla siinä klo 19-20 paikkeilla osa suomalaisturisteista tosin ei ollut ihan tässä maailmassa ja niitä vähän valui kisareitille aitojen välistä. Kaikki toimitsijatkaan ei enää jaksaneet heitä enää kaitsea. Järjestelyt olivat kuitenkin tosi hyvät. Toimitsijat kannustivat huoltopisteillä ja risteyksissä. Huoltopisteillä oli riittävästi kaikkea vielä ihan loppumatkastakin.

Juoksun puolivälin tietämillä ohitin Ilmari -nimisen suomalaisosallistujan. Olin jonkin matkaa juossut samaa tahtia vähän kauempana ja otin kiinni kun hän pysähtyi juttelemaan kannustusjoukkojensa kanssa. Kehoitin häntä seuraamaan, kun meillä oli sama vauhti, hän ensikertalainen. Juomahuoltopisteellä vinkkasin ottamaan kaikkea mikä nyt vaan enää uppoaa. Siinä parin kilometrin ajan edettiinkin yhdessä ja juteltiin vähän. Selvisi, että hän oli pyöräilyssä ajanut liukkaalla kelillä kaiteeseen ja joutunut odottelemaan pyörähuoltoa pidemmän aikaa. Paikat oli jähmettynyt ja sen jälkeen oli puristanut vastatuulessa liikaa. Hänen sitten tarvitsi kävellä vähän, joten jatkoin omaa vauhtiani sitten. Heitettiin kuitenkin kannustuksia reitillä ainakun vastaan tultiin.

Toinen useamman kerran reitillä törmäämäni suomalainen oli Jarno, jonka kanssa oltiin lyhyesti esittäydytty aikaisemmin. Hän eteni vähän edelläni ja tuli vastaan lähes joka kerta samoilla kohdilla. Lopussa kuitenkin meni vähän kovempaa, kun itse hyydyin lisää. Samoin Arctic Triathlonin pariskunta meni samaa tahtia pitkään, ennenkuin viimeisellä kierroksella lähtivät pidempään loppukiriin.

Viimeisellä kierroksella oikeastaan enää vain köpöttelin maali mielessäni ilman mitään aika tavoitteita.
Jonnan jengi hienosti hoputti kaupunkialueen viimeiseen mäkeenkin ja tuhosi ajatukseni pienestä ylämäkikävelystä. Ja pari kilometria ennen maalia oli 4speed triathlonin jengi Rantalan Jaakon johdolla huutelemassa ukkoa maaliin. Ns. pitkään loppukiriin ei nyt kuitenkaan jalat riittäneet vaan vasta pari sataa metriä ennen maalia aloin juosta. Edelläni meni ukrainalainen ison lippunsa kanssa, joten itseasiassa vähän hidastin ja annoin hänen mennä reilusti edeltä ihan solidaarisuussyistä.

Loppusuoralla yläfemmat juontaja Robsonin kanssa samalla kun hän kuulutti:
"You Are An Ironman"




Juoksun aika: 6:03:46, eli jäljessä noin puolitoista tuntia kaavailemaani 4:30 vauhtia, missä en ollut käytännössä missään vaiheessa juoksua. 

Kokonaisaika: 14:21:17, oman sarjan sijoitus 83/95, eli reippaasti tavoitetta paremmin (voittaa viimeiseksi tullut). :) 

Yhteenveto

Loppujen lopuksi siis tosiaan ihan kunnon mukainen suoritus mihin täytyy olla tyytyväinen.  En ainakaan myönnä isompia ongelmia energiapuolella ja ravinnossa. Varmasti jotain pientä, mutta tuskin mitään ratkaisevaa mennyt pieleen.
Yksinkertaisesti kunto loppui pyöräilyyn eikä juoksusta tullut mitään, kun jalat eivät kestäneet kunnollista juoksua. Kuitenkin olen iloinen maaliinpääsyyn, se oli tässä se päätavoite. Nyt olen siis virallisesti myös Irondad, kun aiempien täysmatkojen valmistautumiset tuli tehtyä ilman lapsenhoitovelvollisuuksia.

Kun tätä jälkeenpäin hieman analysoin niin aika selvä juttuhan tuo oli. Kun kuntotaso oli aika paljon pudonnut viiden vuoden takaisesta, niin tuollaisella 7-8 tunnin treenimäärillä ei sitä saanut sellaiseksi, että olisi päässyt edes lähelle sitä tasoa mitä oli silloin. Eikä se pelkästään treenimääristäkään ole kiinni. Eihän yhtäkkiä voi nostaa kovin paljoa määriä. Jos 4-5 vuotta on mennyt noin 5-6 tunnin liikuntamäärillä viikossa, niin ei sitä voisi kovin nopeasti nostaa sinne 10-12 mitä se oli silloin kun treenasin aiempiin Ironman-kisoihin. Etenkin kun siitä liikunnasta oli puuttunut tehot ja voimaharjoittelu lähes täysin, ja siis ollut täysin kevyttä höntsäilyä vain. 7-8 tunnilla viikossa pystyy hyvän pohjakunnon omaava urheilija ylläpitämään tai jopa kehittämään kuntoaan, jos treenaa oikein, mutta jos taso on dropannut enemmänkin niin se ei ehkä riitä. Tarvitaan vähän enemmän aikaa ja pitkäjänteisyyttä.

En kuitenkaan vieläkään suostu sanomaan, että tämä oli viimeinen kerta. Ei se sitä ollut, mutta seuraava yritys tulee vasta sitten kun perhe-velvollisuudet mahdollistaa paremmin määrätietoisen valmistautumisen tällaiseen urakkaan. Seuraava kerta ei myöskään tule sormia napsauttamalla vaan pikkuhiljaa siten, että ensin nostetaan kuntoa esim. pelkästään puolimatkan tähtäimellä sopivaksi ja vasta kun se matka menee hyvin niin sitten aletaan täpäriä miettimään. Toinen vaihtoehto on toisen lajin kautta treenaaminen, kuten silloin ensimmäisen täysmatkan yhteydessä, jolloin taustalla oli monta vuotta maantiepyöräilyharrastusta.

Toki nyt huomioidaan se, että tämä Tallinnan kisan ilmoittautuminen tuli tehtyä 3 vuotta sitten, ja sen silloin oli elämän tilanne erilainen. Korona vaan sotki kaikki asiat silloin. Vuosi sitten en tätä ilmoittautumista olisi kyllä tehnyt, mutta nyt tämä piti vaan hoitaa alta pois. Olosuhteisiin nähden siis meni hyvin.

Nyt siis tulee varmasti lisää välivuosia ja liikuntaa jatkan oman ilon puuhasteluna ilman isompia tavoitteita. Mahdollisesti joitain pienempiä tapahtumia kuitenkin.

Lopuksi vielä kiitokset Tiialle, Anneliesille ja Tiian äidille Anitalle (, joka on hoitanut Anskua paljon täällä Kokkolassa asuessamme). He kaikki ovat joutuneet välillä joustamaan asioissa siksi, jotta saisin tehtyä pidempiä treenejä välillä. Välillä toki on ollut haasteita, kun meillä molemmilla on ollut työkiireitä, mutta niistä on selvitty. Parasta kaikessa oli kuitenkin kotiintulo ja tämä vastaanotto:


1 kommentti:

  1. Kiitos tsemppauksesta ja hetken peesauksesta. Jäi tosi hyvät fiilikset vaikka jouduinkin kävelemään suurimman osan loppumatkasta. Samoin vinkki ottaa mahdollisimman paljon nesteitä+ravintoa juomapisteiltä tuli enemmän kuin tarpeen.

    VastaaPoista