lauantai 9. heinäkuuta 2016

Ironman Frankfurt 2016 - kisaraportti

Aikomuksistani huolimatta Nizzan kisaraporttia seuraava blogikirjoitukseni tuleekin vasta nyt - sitä seuraavan Ironman -maaliintuloni jälkeen.

Osallistuin siis suuren suomalaissuosion saavuttaneeseen Frankfurtin Ironman -kilpailuun. Kyseinen kilpailu oli ollut harkinnassani jo pidempään ja vuosi sitten päätin siihen sitten ilmoittautua, kun olin ensin seurannut viime vuoden kilpailua ja kavereiden kärsimysnäytelmää 40 asteen helteessä. Ilmoittautumishetkellä kärsin vielä akillesvammasta ja olin silloin juuri aloittanut kuntoutuksen. Selkeä tavoite vuoden päästä auttaisi minua paremmin noudattamaan tarkasti urheilulääkärin minulle antamaa kuntoutumisohjelmaa - tämä toimi juuri kuten ajattelin. Havaitsin samalla hetkellä kun olin ilmoittautunut tähän kilpailuun, että suuri joukko Yan Bussetin Tri Coaching Finland ryhmän jäsenistä oli myös ilmoittautunut tähän kilpailuun. Olin juuri tilanteessa ilman valmennusta alkavalle kaudelle, minkä olin edelliskautena kokenut itselleni hyödylliseksi, joten päätin ottaa Yaniin yhteyttä asian tiimoilta ja ilmoitin kiinnostuksestani ryhmään liittymiseksi. Kävi ilmi, että noin puolet ryhmän jäsenistä oli todella lähdössä Frankfurtiin, valmentaja mukaanlukien. Tämä kuulosti erittäin houkuttelevalta ajatukselta, joten liityin ryhmään.

Valmistautuminen

Valmistautuminen alkoi käytännössä noin 10kk sitten saatuani Yanilta ensimmäisen neljäviikkoisen harjoitusohjelman. En noudattanut sitä alkuun kovinkaan orjallisesti, koska halusin aloittaa kauden vähän rennommin. Tykkäsin kuitenkin siitä, että porukkatreenejä oli tosi usein (2-3 kertaa viikossa) ja tietty erittäin mukavassa porukassa treenaaminen on hauskaa ja motivoivaa. Jo syksyllä tiedostin haasteeni, jotka olisivat pyöräily ja juoksu. Uinnin olin saanut hyvään iskuun jo aiemmin ja siinä lajissa oli myös paras treenimotivaatio. Syksy ja talvi meni ilman loukkaantumisia ja sairasteluja, joten pysyin hyvin ohjelmassa. Kehittymistä tapahtui ainakin testien mukaan kaikissa lajeissa, mutta kahdessa mainitsemassani lajissa lähtötasoni oli päässyt loukkaantumisten johdosta laskemaan eikä kehittyminen niissä ollut niin helppoa. Uintiin sen sijaan tuntui purevan ihan kaikki treenit, tekniikkavinkit yms. jne. ja kehityin siinä entisestään.

Vuoden vaihteen aikoihin tapahtui isompia muutoksia myös ns. henkilökohtaisella puolella, kun tapasin Tiian ja aloitimme parisuhteen. Tässä yhteydessä en mainitse aiheesta enempää, mutta tietysti tällaiset asiat vaikuttavat ihan kaikkeen. Tämä kun on niin paljon myös psyykkistä eikä pelkästään fyysistä kuntoa vaativaa touhua.

Alkukeväästä kävin HelTriläisen kaverini Toffen kanssa Gran Canarialla parin viikon treenileirillä, joka kyllä auttoi huomattavasti pääsemään takaisin edes lähes siihen pyöräilykuntoon missä olin 2013. Kuitenkin silläkin leirillä meillä oli uima-allas hotellihuoneen vieressä, joten tuli myös uintia treenattua sielläkin muiden lajien ohella. Pyöräilykilometrejä kertyi paljon ja nousumetrejä myös. Treeniohjelma oli erittäin hyvin mietitty (mistä suuri kiitos Toffelle), minkä ansiosta sain pidettyä ohjelman kehittävänä suuresta rasituksesta huolimatta.

Suomessa oli toukokuussa ennätyslämmintä, minkä ansiosta pääsin avaamaan avovesikauden jo toukokuun alussa. Ohjelmassa oli sekä uintia, että swimruntreenejä. Swimrun on osoittautunut erittäin hyödylliseksi treenimuodoksi, koska siinä tulee sekä juoksua että uintia, tulee sopeuduttua kuumuuteen ja kylmyyteen sekä harjoiteltua suuntaamista paljon. Näistä harjoituksista kiitos kuuluu siis swimrun-yhteisölle sekä parilleni Susanille.

Kun toukokuun lopussa osallistuin Ironman 70.3 St. Pöltenin puolimatkan triathlon-kisaan oli minulla jo paljon avovesiuintia alla ja siellä uinti sujui paremmin kuin koskaan aiemmin kisaolosuhteissa. Pyöräily oli vaikeaa ja juoksu tuntui yllättävän hyvältä taustat huomioon otettuna. Tämä oli ns. B-kisa ja valmistauduin siihen lähes yhtä hyvin kuin A-kisaan (IM). Lento paikanpäälle oli tosin lähempänä kisaa, mutta muutoin nyt sai kuitenkin pirteän alun kisakaudelle. Tässäkin reissussa sosiaalisella puolella oli tärkeä rooli, matkaseuralleni Jennille ja muille seurakavereille siitä suuri kiitos.

St. Pöltenin jälkeen oli varsin lyhyt palautumisaika ja sitten tiukka treenijakso, mikä sisälsi yhden sprinttitriathlonin (1/8), yhden 1/4-triathlonin, allasuintikisa sekä pari avovesiuintikisaa, joista toinen oli puolimatkan viestiosuus Långvikissä. Långvikin kilpailussa tapahtui itselleni harvinaisempi tilanne kun pääsin omalta osuudeltani viestikilpailun kärjessä ja uintiaikanikin oli kaikki osallistujat huomioonotettuna yhdeksänneksi nopein. Tämä varmisti lopullisesti sen, että uintini kulkee nyt myös avovedessä, mikä viime vuonna oli vielä vähän hankalaa.
Ennen Långvikin kisaa mukaan mahtui myös pettymysten täyteinen Pirkan pyöräily, jossa "bonkkasin" täysin aloitettuani liian lujaa ja hyydyttyäni täysin ennen 217km matkan puoliväliä. Tuloksena oli keskeytys, mikä on itselleni harvinaisempaa, mutta näin jälkeenpäinkin ajateltuna se oli oikea päätös. Opin virheestäni ehkä enemmän kuin olisin oppinut onnistuneesta suorituksesta.

Käytännössä Långvikin kisan jälkeen oli sitten kovempi treenijakso takana ja pari viikkoa aikaa Frankfurtiin. Niinsanotut tapering viikot alkoivatkin keventämällä treenejä pikkuhiljaa, mutta täyslepoa ei kuitenkaan juuri ollut kuin yhteensä parina päivänä.

Kisaviikko

Kevyttä liikuntaa ja hieronta alkuviikosta ja keskiviikkoaamuna olikin jo lento Frankfurtiin. Paikanpäälle päästyäni heti tietenkin piti kasata pyörä ja käydä kokeilemassa, että kaikki on kunnossa. Ajattelin ajella kisajärvelle, mutta en sitten löytänyt reittiä fillarilla sinne. Luovutin ja ajelin takaisin. Keli oli lämmin, joten joen varren pyörätiekin oli ruuhkainen. Kahden tunnin sijaan lenkki jäi tuntiin, mikä tuskin kuitenkaan suuresti haittaisi.


Torstaiaamun ohjelmassa sitten oli uintia kisajärvessä, jonne mentiin TCF porukalla takseilla. Vesi oli hyvin lämmin
, verrattuna Suomessa totuttuun. Tehtiin kevyttä verraa ja lopuksi suuntausharjoituksia. Iltapäivä kului sitten Expoa tyhjentäen. Torstaina aloitin myös hiilaritankkausta, hillitymmin kuin yleensä. Silti seuraavana yönä jouduin tyhjentämään kaiken nesteen, koska heräsin viitisen kertaa vessahätään. Yöunetkin jäivät hiukan heikoiksi, joten seuraavana päivänä piti muuttaa tankkausjuomisia, että tokavikana yönä saisi kunnolla unta. Se kun on se kaikkein tärkein yö.

Perjantai oli täyslepopäivä, söin paljon ja lisäsin tankkausjuomaan elektrolyyttejä. Myös suolaa lisäsin hiukan ruokaan imeytymisen parantamiseksi. Tämä auttoi ja nesteet pääsivät imeytymään kehoon ilman samanlaista tyhjennysongelmaa kuin edellisyönä.
Lauantaina ei enää tankattu vaan pyrittiin syömään niin normaalisti kuin mahdollista. Noh, normaalistihan en syö päivällisiä ravintolassa, joten tämä oli kaukana normaalista, mutta ainakaan pastaa ei enää mätetty kehoon. Lauantain tärkein ohjelma oli kuitenkin pyörien vienti T1 vaihtoalueelle. Sattui mukava sadepäivä, joten emme menneet enää uimaan. Sateella ei viitsi huvikseen uida, koska voi kastua. Päivän ainoa liikunta-aktiviteetti oli aamun lyhyt juoksuverryttely, jolla vain vähän avattiin paikkoja.
Nyt olo tuntui jo erittäin valmiilta ja levänneeltä. Tuntui siltä, että olisi jo voinut kisata, mikä oli varmasti oikea tunne siinä tilanteessa.

Kisa-aamu

Olin mennyt yhdeksältä nukkumaan ja sain nukuttua jopa 3 tuntia putkeen ja senkin jälkeen nukuin yllättävän hyvin. Ainoastaan saksalaisten jalkapallofanien tööttäilyt ja muu älämölö aiheutti pari kertaa heräilyjä. Ei jäänyt epäselväksi mikä maa oli voittanut jalkapallopelin.
Herätys klo 3:40 ja kaikki varusteet olivat jo valmiina. Siitä huolimatta aikaa meni säätämiseen ja olin aamiaisella pari minuuttia neljän jälkeen ja jouduin vähän jonottamaan. Paikalla oli jo koko TCF tiimi ja päästiin vielä fiilistelemään tulevan kisan tunnelmilla. Söin nopeasti, koska halusin ajoissa mestoille, joten lähdettiin muutaman TCF-kaverin kanssa kohti bussipysäkkiä jo ennen puolta viittä.

Bussimatka meni nopeasti ja oltiin hyvissä ajoin paikalla. Saksalaisella tarkkuudella emme alueelle kuitenkaan päässeet ennen viittä, joten kiire loppui suomalaistyypillisesti odottamiseen. Nopeasti aika menikin ja pääsimme tsekkaamaan fillarit kuntoon. Itselläni oli renkaiden pumppaamista lukuunottamatta kaikki valmiina ja senkin otin varovaisesti, koska muistin edelleen mitä Nizzassa kävi viime vuonna. Nyt mulla vielä oli uudet tuubikiekot enkä ole ikinä tuubia vaihtanut. Mietinkin paljonko ilmaa laittaisin. Tuubini ovat sellaiset, joista ilma haihtuu pikkuhiljaa, jos ei aja. Näin Koska aikaa olisi kolmisen tuntia, päätin 8 barin sijaan laittaa 8.5 baria. Sen verran olin laskenut paineiden tyhjenevän kolmessa tunnissa ja sinänsä suurta haittaa ei olisi vaikka paineet laskisivat vähän sen allekin. Olisi ainakin parempi pito varsin teknisellä reitillä.

Renkaat oli nyt täytetty ja seuraavana agendana olisi operaatio bajamaja. Kertaakaan ei ole iso hätä yllättänyt ja tein kaikkeni ettei niin kävisi nytkään. :D Tämän jälkeen kävin vielä tsekkaamassa pyörän, en enää muista mitä siellä tsekkasin, mutta jotain kuitenkin hääräilin. Renkaat oli kuitenkin onnistuneesti ilmoissaan ja muutenkin oli epätodellinen tunne siitä, etten ollut vielä mokannut missään ja kaikki oli mennyt purkkiin. Löysin vieläpä Yaninkin ja sain annettua pumppuni hänelle hotellille vietäväksi. Muutamia seurakavereita tuli nähtyä ja tsempit toivoteltua. Piti sitten mennäkin jo vaihtotelttaan laittamaan märkkäri ja muut uintivermeet päälle. Jälleen Itävallan sekoilut kolmen vuoden takaa kirkkaana mielessä ja mukaan tarttuivat uimalakki, uimalasit, korvatulpat, geeli ja vesijuoma eli kaikki mitä pitikin. Loput valkoisessa muovipussissa rekkaan ja sitten kohti rantaa.

Rannalla piti olla vielä TCF-porukan kuivaverryttelyt, mutta kovin montaa ei sovitulla paikalla itseni ja Yanin lisäksi ollut. Sanoisin nimet, jos muistaisin, mutta muistini on puuroa sen osalta. :D Yanin viime hetken vinkit kuitenkin muistan selvästi. Olisi hyvä hakeutua riittävän korkealle lähtöryhmittelyssä saadakseen hyvän startin ja juteltiin vähän siitä millaisella vauhdilla lähtisin liikkeelle. Lähtökarsinat olivat 10 min välein arvioajoille < 1h, 1-1:10, 1:10 - 1:20, 1:20 - 1:30 ja > 1:30. Olin saanut useamman kannustavan kommentin siitä, että pitäisi lähteä tavoittelemaan tunnin alitusta, mutta tiesin oman uintikuntoni sen verran hyvin, että lähdin tuohon kakkoskarsinan alkupäähän. Alkuperäinen tavoitteeni < 1:05 oli siis edelleen mielessäni ja sitä lähtisin tavoittelemaan. Alunperin piti lähteä tuon ryhmän keskivaiheilta, mutta menin kärkipäähän, koska kaikki yliarvioivat oman vauhtinsa. Tämä piti paikkansa.

Uinti (1:04:33)

Vaikka uinnin rolling start olikin jo minulle tuttu St. Pöltenin puolikkaalta niin täällä se oli kuitenkin hoidettu hiukan eri tavalla, siis vieläkin järjestelmällisemmin. Itävallassa mentiin kapeasta putkesta yksitellen nauhamaisesti veteen, mutta Saksassa järjestäydyttiin rannalla neljään vierekkäiseen jonoon, josta sitten parin sekunnin välein kuului "piip" ääni, ja toimitsija päästi sen mukaan aina yhden jonosta veteen. Äärimmäisen sujuva systeemi. Starttasin jo hyväksi kokemallani tavalla hiukan matkavauhtia kovempaa rauhoittaen sitten parin sadan metrin päästä matkavauhtiin. Sain hyvän paikan porukassa ja totesin lähtöpaikkanikin olleen oikean. Enemmän minä silti ohittelin kuin minua ohitettiin, joten todellakin aika moni yliarvioi kykynsä. En muista juuri mitä kaikkea uinnin aikana ajattelin muuta kuin, että poijut tuntuivat tulevan vastaan tosi nopeasti ja pian olinkin jo tehnyt ~1600m ensimmäisen kierrokseni ja pikaisen rannallakäväisyn jälkeen ampaisin takaisin veteen,  perhosuinnin kauhaisulla ja maasta ponnistuksella tietenkin.

Toisella pidemmällä kierroksella nostin snadisti vauhtiani, mutta nyt ei ihan niin paljoa tullut enää ohitettua muita. Ekalla kierroksella kääntöpoijut olivat ruuhkattomia, mutta toisen kierroksen käännöt olivat tiukempia ja siellä muutama blokkasi uimalla sammakkoa.. Pakko uida päälle, koska minukin päälleni uitiin. Kauimmaisella poijulla joku löi kantapäähäni ja taisin siinä jotain ärähtääkin. Säikähdin samalla, että eikai nyt ärtynyt akillesjänne, mutta huoli oli onneksi turha. Lyönti kyllä tuntui, mutta tunne meni nopeasti ohi eikä siis aktivoinut vanhaa vammaa. Viimeisen kääntöpoijun otin vähän röyhkeämmin, mutta kuitenkin mielestäni siinä tuli vähemmän kontaktia (ehkä se joka jäi alleni oli eri mieltä).

Loppumatkasta uskalsin vilkuilla kelloakin ja huomasin olevani täysin aikataulussa. Rantautuminen tapahtuikin ajassa 1:04:33, puoli minuuttia alle tavoitteen. Huh, nyt meni siis uinti aivan purkkiin ja oli pakko olla siihen tyytyväinen. Garmin jäljestä jälkeenpäin katsottuna myös huomasi suuntauksenkin menneen täysin purkkiin. Ei juuri paljoa harhailua vaan suhteellisen suoraa viivaa!


T1 (7:13)

Triathlon on muuten siitä jännä laji, että vaikka uinti on minulle parhain laji niin silti odotin kovasti pyöräilyn alkamista jo ennen uintiosuuden päättymistä.

Ensimmäinen vaihto ei kuitenkaan ollut minulta kovin nopea suoritus. Minulla oli vaihtokassissa kinesioteippi laitettavaksi tukemaan aiemmin reistaillutta jalkapohjaa, mutta eihän se teippi tietty märkään ihoon tarttunut. En sählännyt sen kanssa kauaa vaan laitoin pyöräily vermeet päälle ja läksin juoksemaan pyörälle. Tämän olin katsonut aamulla tarkasti mitä väylää pitkin pääsen omalle pyörälleni ja olin tsekannut yhden puun jonka kohdalla oma pyöräni oli. Pyörä löytyikin nopeasti ja otin sen vain mukaan ja lähdin kohti pyöräilyn starttipaikkaa. Samalla juostessa imaisin yhden geelin naamariin saaden siten heti energiaa uinnin jälkeen. Frankfurtissa on nopea vaihtoalue, joten tämä ei ollut kovin hyvä suoritus, mutta toisaalta mielestäni en erityisesti sössinyt ja märkkärikin lähti sukkana päältä. Ei tuo silti ihan mahdottoman huonokaan ollut.

Pyöräily (6:10:18)

Olin jo aiemmin katsonut, että pyöräily alkaa myötätuulella, joten tiedostin ettei kannata pelätä kovaa alkuvauhtia. Tiesin myös sen, että usein aloitan liian kovaa ja kärsin myöhemmin, joten yritin silti pitää vähän malttia päällä. Syke oli yllättävän korkea, lähes 150 uinnin jälkeen, mutta se kuitenkin tasaantui nopeasti sinne 140-145 tasolle, mikä on mulla aerobisen kynnyksen tuntumassa.

Alkupätkä järveltä kaupunkiin meni aika nopeasti ja pian olin risteyksessä, josta tiesin kulkevani vielä kahdesti sen jälkeen. Eli kierros alkoi, mutta vauhti pysyi edelleen korkeana, koska se oli tasamaapätkää.

Mittari piippasi pian 20km splitin ja muistin reittikartasta, että ensimmäinen mäki alkaisi pian. Nousun alettua katsoin nopeusmittarista keskinopeutta, vaikka ei olisi saanut. Se laski 34:sta 32:een yhden pikkunyppylän aikana ja vaikka yritin antaa asian olla, niin alitajunnassa se vaikutti siten, että seuraavassa alamäkiosuudessa se pitäisi sitten ottaa kiinni. Täysin tyhmä ajatus. Täysin tyhmä ajatus oli myös se, että juomahuoltopisteen lähestyessä heitän puolillaan olevan urheilujuomapullon pois ja sitten missaan uuden urkkajuoman ottamisen tilalle. Aivan käsittämätön moka! Siis vinkki: heitä aina pullo pois vasta kun olet saanut uuden tilalle. Se on ehkä hankalampaa ja joutuu vähän hidastamaan kun pulloja on hetken enemmän kuin telineeseen mahtuu, mutta vanhapullo hampaisiin, uusi telineeseen ja sitten vanha pullo pois huoltoalueen päätyttyä. Säännöissä siis oli, että pullo pitää heittää ennen tai jälkeen, mikä siis onkin ihan loogista muistaen mitä Itävallassa sähelsin heittäessäni pullon vahingossa toisen pyöräilijän eteen.

Noh, hetken aikaa meni käsitellessäni mokaa ja siinä samassa TCF-porukan Janne ohitti ja manailin hänelle siinä vain mokaani. Sitten nopeasti kuitenkin tajusin, että tässä on kisa menossa eikä tehtyä saa enää tekemättömäksi. Onneksi minulla oli kuitenkin varasuunnitelmana geelipullo. Energiasuunnitelmani oli siis seuraava: Aerotangossa urheilujuomapullo, rungossa vesipullo ja satulatelineessä pullo, johon kaadettu 9 geeliannosta. Lisäksi toisessa satulatelineessä oli varatuubi omassa pullossaan. Satulalaukussa oli vielä kiinteänä ravintona karkinoloisia powershotteja, pilkottuja energiapatukoita sekä suolatabletteja. Tarkoituksena oli siis ottaa pyöräilyssä 20min välein jotain. Kaksi ensimmäistä olisi pelkkää urkkajuomaa ja kolmas geeli + vesi. Lisäksi noin kerran tunnissa ottaisin suolaa ja jotain kiinteää, jos tekee mieli. Geelipullossa oli siis kolme annosta extraa siltä varalta että sössin jotain, ja lisäksi oli vielä toisessa tankolaukussa muutama varageelipussi siltä varalta, että sössin sössimisen.
(Taustana monimutkaiselle energiasuunnitelmalle se, etten ollut onnistuneesti saanut yhtään pitkää treeniä tehtyä pelkällä geelillä + vedellä, joten lähdin sillä taktiikalla mihin olin aiemmin tottunut).

Näinpä siis otin varasuunnitelman käyttöön ja kun tuon epäonnistuneen juomahuollon jälkeen seuraavana oli vuorossa geeli niin käytännössä jouduin korvaamaan geelillä vain yhden suunnitellun urkkajuomasiemauksen. Eli ei mikään katastrofi.. Samalla tämän tiedostettuani tajusin, että sekä syke että vauhti oli laskenut. Nyt oli alamäki, joten vauhtia sai nostaa huolella. Sitten tulikin tuo aiemmin mainitsemani keskinopeuden kyttäys, jota siis seurasin ihan liikaakin ja ajoin helpon osuuden ehkä liiankin kovaa. 

Helppoon osuuteen tuli sitten pieni breikki, nimittäin ärsyttävä mukulakiviosuus (tai katukivi, kun kuulemma näillä ei ollut mitään tekemistä mukulakivien kanssa). Kovasti se kuitenkin täristi enkä uskaltanut ajaa ollenkaan kovaa vaan erittäin hiljaa. Joku mäennyppyläkin siinä oli ja yleisöäkin ihan kivasti. Tämän osuuden jälkeen noin 40-50km kohdilla TCF:n Jussi Nokkala ohitti minut ja yllätyksekseni hän ei mennytkään minulta karkuun. Reitin pohjoisosassa oli paljon teknisiä 45-90 asteen mutkia ja havaitsin, että saavutin jussia aina joka mutkassa noin sadalla metrillä, eli sen verran mitä olin suoralla jäänyt. Eli Jussi, jos luet tämän, ota koppi. ;) Itse havaitsin taas autourheiluharrastuksestani olleen sen verran hyötyä, että nämä osuudet olivat vahvuuksiani. Slow in fast out, ihan niinkuin Lanzaroten serbalaskuissa aikoinaan. Teknisistä osuuksista oli minulle varoiteltu, mutta itse kyllä pidin niistä, olivat hauskoja.. Ainoat paikat missä kukaan ei tullut ohi..

Ja sehän olikin se seuraava asia mikä vaikutti suoritukseeni. Tiesin sen jo etukäteen, että koska olen kokonaistasoani huomattavasti parempi uimari, niin pyöräilyssä takaani tulisi jatkuvalla syötöllä itseäni nopeampia ohitse enkä saisi antaa sen vaikuttaa omaan suoritukseen. Kuitenkin etenkin Jussin ohitus vaikutti ainakin vähän ja sykekin taisi nousta muutamalla lyönnillä liian korkeaksi. Eli siinä huumassa kun havaitsin ettei Jussi mene paljoa kovempaa, tinttasinkin snadisti liian raskaalla reidellä vauhtia.. Tämä olisi varmasti tilanne, joka wattimittarilla olisi estettävissä (seuraava hankintani ehdottomasti). Lopulta Jussi karkasi näköpiiristäni vastatuuliosuudella noin 20km roikkumiseni jälkeen ja sain keskittymisen kunnolla takaisin omaan ajooni.

Ensimmäisellä kierroksella vastatuuli ei vielä ollut kovin mahdoton, lämpötila nousi lähelle hellettä ja vauhtikin pysyi suht hyvänä. Kierroksen loppupuolella oli vielä jyrkähkö heart break hill, joka oli tupaten täynnä ihmisiä kannustamassa. He ympäröivät koko kulkureitin samaan tyyliin kuin tour de francessa parhaimmillaan, joten fiilis oli aivan huikea, melkein tuli tippa linssiin.

Kierroksen vaihduttua saavuttuani toistamiseen kierroksen aloittavaan risteykseen havaitsin keskinopeuden olleen edelleen 31.4. Eli siis tosi hyvä, olin ehkä vähän tavoitteeni (5:50) alle menossa, eli kaikki meni suunnitelmien mukaan.. Toisella kierroksella vauhti oli kyllä myötätuulessakin maltillisempi ja mäet ei enää nousseet yhtä pirteästi. Heltrin Nikitakin paineli jossain vaiheessa ohi, samoin TCF:n Jari.. Toisen kierroksen alussa keli vielä tuntui lämpenevän ja harmittelin sitä, etten ollut laittanut aurinkorasvaa. Harmitus ei kestänyt kauaa, koska yhtäkkiä huomasin täriseväni kylmyydestä.. Ajattelin ensin, että oliko energiat vähissä, mutta katsoin synkkäpilvistä maisemaa ja totesin kelin yksinkertaisesti muuttuneen.. Olin saapumassa kierroksen pohjoisinta osaa ja kääntymistä takaisin päin. Jotenkin voimistunut tuuli pyöri erikoisesti ja tuntui myötätuulessakin vastaiselta, joten hetken toivoin tuulen suunnan kääntyneen loppumatkaa nähden edullisemmaksi.

Olin väärässä. Näin käännöspaikan lähellä jotkin liput, jotka osoittivat tuulen olevan nyt täysin vastainen loppujen ~40km ajan. Lisäksi se tuuli voimistui entisestään, ja juuri kun olin ottanut Toffen vinkit mieleeni (jos tuntuu pahalta, niin muistele Kanarian treenileirin hillitöntä vastatuulipätkää) niin tapahtui se mitä pelkäsin tapahtuvan. Kovan vastatuulen lisäksi nyt alkoi myös tulla vettä ihan taivaan täydeltä.. Se oli kyllä kieltämättä nyt myrkkyä. Vettä tuli viimeiset 30km ja jouduin kyllä ottamaan kaikki mutkat erittäin varovasti. Autourheilutaustasta ei tässä ollut hyötyä, koska kartingissakin olen aina sateella ollut aivan paska (näin kohteliaasti ilmaistuna). Yhtään ei korvien välissä auttanut sekään, että aika pian sateen alettua joku pannutti edessäni pahan näköisesti (juoksi kuitenkin pyöränsä perään joten en nähnyt tarpeelliseksi pysähtyä auttamaan häntä).

Jotenkuten sain kuitenkin sinniteltyä ja taistelin kylmyyttä vastaan. Heart break hill ei ollut nyt yhtä siisti, koska kaikki ne ihmiset olivat kadonneet sadetta karkuun. Ja tuon viimeisen nousun jälkeen tullutta alamäkiosuutta en päässyt hyödyntämään uskalluksen puutteen takia. Ajoin viimeiset 7km käytännössä vapaalla, tärisin kylmyydestä, ja reidet jähmettyivät. Tiesin kyllä, että niin voi käydä, mutta korvien väli ei sallinut kovempaa pyöritystä.

Lopulta pyöräilyreitin päätös häämötti ja fiilis oli kyllä erittäin onnellinen. Olin todella iloinen päästessäni kohta juoksemaan. Pyöräaikani oli mitä oli, siis 6:10 eli 20min tavoitteesta takkiin. Ehkä snadisti maltillisemmalla aloituksella ja rohkeammalla sadekelin ajolla olisin saanut puristettua alle 6 tunnin, mutta mitäpä tuota jossittelemaan. Pahimmillaan olisin pannuttanut, loukkaantunut ja päässyt sairaalaan maalin sijaan, joten parempi näin. 

T2 (5:04)

Pyöräilyn päätyttyä lähdin juoksemaan kohti vaihtotelttaa ja jalat olivat todellakin kankeat ja jäykät. Menin kuitenkin suoraa päätä bajamajaan, koska hyvin pieni vessahätä tuntui. Erittäin hyvä päätös, jolla sain varmasti siirrettyä seuraavaa vessakäyntitarvetta parilla tunnilla.
Frankfurtissa vaihtoalueen profiili on loistava ja jos vessakäynti otetaan pois, meni vaihtoon noin 3 minuuttia. Hyvä suoritus siis eikä tuo vessakäynti huomioonlaskettunakaan katastrofi ollut. Olin ennakkokaavailuissa varannt vaihtoihin 15min, joten voiton puolellahan nyt oltiin.

Juoksu

Saatuani muutaman juoksuaskeleen tuntui juoksu sittenkin erittäin hyvältä ja sain rytmin nopeasti päälle. Juoksu tuntui todella hyvältä ja vauhtikin oli erinomainen. Menin sykkeiden ja fiiliksen mukaan ja molemmat näytti vihreää valoa. Vauhti oli 5min/km luokkaa, mikä vastaa sileää puolimaraton vauhtiani. Kuitenkin mietin alkumetreillä eri vaihtoehtoja. Himmaisinko nyt ja säästäisinkö. Tällöin varsin todennäköisesti pääsisin juoksuosuuden tavoitteeseeni eli alle 4:15 aikaan.. Toisaalta minulle sillä juoksuajalla ei olisi mikään suuren suuri merkitys vaan halusin edelleen rikkoa Ironman kokonaisajan ennätykseni 11:28. Laskin, että siihen minun pitäisi saada alle 4 tunnin aika.. Muutaman ensimmäisen kilometrin jälkeen tasasinkin sitten vauhtiani ja juoksin suurinpiirtein vähän alle 4 tunnin vauhtia aina juoksuosuuden puoleenväliin asti. 

Selvästi järkevintähän olisi ollut se alkuperäinen vauhtiajatus, mutta olin päättänyt riskeerata ja korvata pyöräilyssä menettämäni ajan superjuoksulla. En tiedä olisiko se ollut mahdollista vähän maltillisemmalla aloituksella, tuskinpa. Tulipahan kuitenkin yritettyä enkä sitä kadu missään vaiheessa. 

Näistä sananvalinnoista voikin sitten päätellä mitä tuleman piti: taistelu alkoi.. Olin juoksussa ottanut juomahuolloissa urheilujuomaa ja suolaa, sekä vähän vettä, banaania/appelsiinia myös silloinkun sitä oli. Ei geeliä, koska se ei vaan tuntunut ollenkaan uppoavan.. Kuitenkin ensimmäinen vessassa käynti tuli eteen juuri ennen juoksun puoliväliä ja sen jälkeen tuli vielä neljä uutta vessakäyntiä seuraavan 15km aikana. En tiedä joinko taas liikaa, suolaa ei ainakaan ollut liian vähän, mutta niin vaan tuntui taas ettei mikään neste pysynyt sisällä. Eli sama toistui, mikä oli tapahtunut Kööpenhaminassa, Klagenfurtissa ja Nizzassa. Lanzarotella vältyin siltä ongelmalta ja pitääkin lukea se raportti vielä uudestaan ennen seuraavaa kautta ja tarkastella mitä tein siellä toisin. Ehkä sitten liian kova juoksuvauhti aiheutti sen, ettei nesteet imeytyneet kunnolla? en tiedä..

Anyway. Vauhti hyytyi samalla pikkuhiljaa enemmän ja enemmän.. Koska nesteet eivät imeytyneet niin ei tietenkään nesteessä olleet energiatkaan, joten energiatkin hupenivat. Jalat tuntuivat raskaalta ja ilme muuttui iloisesta kärsiväksi. Psykologisena rappiona lisäksi sellainen hauska elementti, että ohitin kokoajan samoja itseäni huomattavasti hitaampia juoksijoita. Siis kun ramppasin bajamajassa niin pääsivät sitten aina uudestaan eteeni sinä aikana. :D 

Juoksun lomassa tietysti kiinnosti "missä muut ovat" ja TCF:n kavereita juoksikin useampia ohitse. Samalla kierroksella ollut Petteri kolmannen kierroksen alussa sekä kierrosta pidemmällä olleet Jean-Loup ja Janne saman kierroksen lopussa. Kaikki hirvittävän paljon lujempaa kuin minä, joten mitään muuta kuin "tsempit" ei siinä ehditty vaihtamaan.
Toisen kierroksen lopussa TCF:n Joonas huuteli vastaan tullessaan ja hän tuntui saavan pikkuhiljaa kiinni, näytti niin pirteältä. Kierrosta myöhemmin hän oli vähän lähempänä ja viimeisen kierroksen alussa hän oli arvioni mukaan enää yhden bajamajakäynnin päässä.  

Pitikin käydä vielä kerran bajamajassa 36km kohdilla ja tiesin Joonaksen ohittavan hetkellä minä hyvänsä. Meillä oli ollut Vantaan 1/4 -kisassa hauska loppukiriasetelma kun hän otti minua juoksussa kiinni, mutta nyt ajattelin etten kyllä jaksaisi kilpailla häntä vastaan. Yllätykseni oli kuitenkin melkoinen kun hän minut saavuttaessani sanoikin olevansa kateellinen, että mulla oli yksi kierrosranneke enemmän kuin hänellä.. Okei, eli ei kilpailua, hyvä, Joonas oli kierroksen jäljessä ja itseasiassa hänelläkin askel painoi ja päätimme jatkaa matkaa yhdessä oman kierrokseni loppuun asti. Siis aivan mahtavaa! Siinä yhdessä juostessa taisi vähän vauhtikin piristyä (tosin ei virallisten väliaikojen mukaan), mutta ennen kaikkea loppumatka tuntui menevän nopeammin ohi. Päätimme kävellä juomahuoltojen läpi, mutta muuten juostiin. Itse en enää juomut vaan otin pelkästään hedelmiä, suolalientä ja suolakeksiä. Se toimi eikä lopussa tullut enää asiaa vessaan.

Viimeiset kilometrit menivät aika tiloissa, enkä muista tuntemuksista paljoakaan. 42km kohdalla jo taakseni jäänyt Joonas otti vielä spurtin sanoakseen jotain mitä en enää muista ja tietenkin samalla vaihdettiin vielä tsempit. Sitten keräsin loppukirivaihdetta ja lähdin Römerin loppusuoralle pienen ylämäen siivittämänä. Yleisöä oli todella paljon ja kun käsilläni tein yleisönmukaanottoelettä niin sehän lähti villisti mukaan. Ennen kisaa pelkäsin tuon mäen tuntuvan hirveältä, mutta eipä se sitä ollut, ihan kevyt. Viimeinen 100m oli tasamaata ja ohittelin useampia tyyppejä samalla iloisesti tuulettaen. 12 tuntia alittui ja sain tehtyä tuon Michael Schumacherilta kopioidun perinteisen voittohypyn (eli siis ns. homohypyn), vaikka ruuhkaa raatopisteellä olikin.



Yhteenveto

Vaikka jäinkin tavoitteestani ja ennätyksestäni 25 minuuttia, en ole tästä ollenkaan pettynyt. Kuten jo Nizzan raportissani totesin, on tämän suorittaminen aina juhlan arvoinen suoritus eikä aihetta nyrpistelyyn ole vaikk
a näin kuntoilijatasolla olisi aika mitä tahansa. Matkaan mahtoi tänäkin vuonna vastoinkäymisiä eikä rehellisesti sanottuna kuntokaan ollut tavoitteiden edellyttämällä tasolla.


Siinä missä Nizza ja Lanzarote olivat rankimpia ja Klagenfurt nopein reitti niin Frankfurtista en etukäteen osannut luonnehtia samankaltaista profiilia. Kisaa seuraavana päivänä järjestetyssä palkintojenjaossa tähänkin asiaan tuli selvyys: (euroopan) kovatasoisin! Pro-sarjassa kaksi yli 7min alle 8 tunnin, kovia aikoja kaikissa ikäsarjoissa ja kirsikkana kakun päällä paljon arvostamani pappasarjan (M 70-74) voittajan aika 11:42. Nizzassa heikolla suorituksellani voitin ko. sarjan ainoan osallistujan muutamalla minuutilla, mutta täällä jäin yli 10 minuuttia ko. sarjan voittajasta, vaikka omakin suoritukseni oli kokonaisuutena ihan hyvä (ainakin siis omaan tasooni nähden).
Eli vinkkinä niille, jotka hakevat omasta sarjastaan Havaiji-paikkaa: Frankfurtista se on erittäin vaikea saada, menkää Lanzarotelle. :)


Mitä seuraavaksi?

Aiemmin olen valinnut seuraavan IM kisani hyvissä ajoin, mutta nyt olen päättänyt vähän hengähtää, miettiä, ja tehdä päätös vasta kesän jälkeen. Lisäksi TCF porukan kesken on vielä menossa äänestys sen suhteen mihin lähtee suurin osa siitä porukasta. Tämäkin vaikuttaa paljon, koska reissu oli poikkeuksellisen mahtava juuri siksi, koska oli niin paljon kavereita mukana.

Tässä kuitenkin muutama vaihtoehto:
- Zurich (ei TCF:n vaihtoehtoina, mutta tänne on menossa muutama HelTri -kaveri)
- Vichy (TCF vaihtoehto, joka on itselleni tällä hetkellä mieluisin. Jos TCF menee tänne, niin sitten minäkin. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, ettei näin ehkä kävisi, mutta katsotaan mitä tapahtuu.).
- Kööpenhamina (TCF vaihtoehto, tämän olen jo tehnyt, mutta se oli silloin Challenge. Ehkä sen voisi IM sarjalaisena tehdä uudestaankin, jos TCF porukka päätyy tänne)
- Barcelona (TCF vaihtoehto, joka ei itselleni kuitenkaan lokakuisen ajankohdan takia olisi kovin hyvä. Heinä-elokuu sopisi paremmin).