Ironman Tallinn - One More Time

Ironman Tallinna - Kisaraportti

Valmistautuminen - missä mennään?

Viisi vuotta sitten Sveitsin kisaraportissani lupasin palata kisablogien pariin määrittelemättömän ajan kuluttua. Tuo hetki on nyt. Istun hotellihuoneessani vanha Tallinna silmieni alla. Huomenna on startti, mutta ajattelin aloitella kirjoittamisen jo nyt. Ulkona on helle, enkä viitsi sielläkään itseäni uuvuttaa, vaikka muuten olisi tietysti kiva paistatella auringossa.

Kun aika lailla tasan viisi vuotta sitten painoin "julkaise" nappia Sveitsin IM-kisan raportille, en osannut vielä kuvitellakaan minkälainen elämäntarina pian sen jälkeen alkaisikaan. Tuolloin vihjasin seuraavaa "Meidän perheeseen siis tulee loppuvuodessa perheenlisäystä, kun irongirl tupsahtaa maailmaan ja tekee irondadin entistäkin onnellisemmaksi". Onnellisuus-aspekti täyttyi, mutta ajankohdan arvio ei niinkään.

Nimittäin vain 5 päivää kisaraportin julkaisusta olimme mökillä Mikkelissä rentoutumassa, kun Tiialta meni yllättäen lapsivedet yöllä klo 4 aikoihin. Ambulanssi paikalle ja Mikkelin sairaalan kautta Tiia lähti pikakuljetuksella naistenklinikalle. Itse palasin vielä mökille pakkaamaan autoon kaikki tavarat ja eläimet (koira ja papukaija). Helsinkiin ajelin sitten rauhassa ja pidin tauonkin, ei kuitenkaan olisi auttanut yhtään maata viereisellä osastolla, ja luotto terveydenhuoltoon oli kuitenkin tosi hyvin.

Lapsen synnytystä saatiin viivästettyä sen, että saatiin tarvittavat lääkkeet annettua, jotta selviäisi paremmin synnytyksen jälkeen (keuhkot yms.). Lopulta meille syntyi tytär Annelies 12.8.2017, 10 viikkoa etuajassa, 1.3kg painoisena pikkukeskosena. Tyttö syntyi elottomana hätäsektiossa, mutta saatiin elvytettyä nopeasti. Pari viikkoa kului lasten teho-osastolla ja sen jälkeen vielä 4 viikkoa Jorvin lasten osastolla. Käytännössä käytiin kotona vain nukkumassa. Kotiutumisenkin jälkeen oli seurantaa ja kontrolleja. Tyttö tuli 2.5kg painoisena kotiin ja söi vielä alkuun nenämahaletkusta, ennenkuin siirryttiin pulloruokintaan. 

Huippuluokan terveydenhuollon ansiosta Annelies selvisi ilman suurempia ongelmia. Vain vähän motorisen kehityksen viivettä tällä pian 5 vuotta täyttävällä pikku irongirlillä, jonka kehittymistä pienestä isoksi olemme vanhempina seuranneet. Elämän tuo pikkutyyppi pisti kuitenkin ihan uusiksi ja opetti myös vanhempiaan siitä mitkä asiat on oikeasti tärkeitä.

Mahtuipa viiteen vuoteen muutakin haastetta perhe-elämän lisäksi. Terveys meinasi pistää kapuloita rattaisiin useampaan kertaan. Jo Zürichissä vaivannut välilevyn pullistuma muistutteli itsestään aika-ajoin ja oli välillä pahakin. Puolisollani Tiialla oli myös erilaisia terveyshuolia, niitä tässä sen enempää avaamatta. Itseltäni taas löytyi selästä melanooma syksyllä 2020. Se saatiin onneksi ajoissa leikattua eikä ehtinyt levitä, kiitos tästä tyttärelleni, joka pesuhuoneessa kysyi mitä mustaa isillä on selässä. Muuten olisi voinut jäädä havaitsematta niin nopeasti. Siis pieni muistutus auringon vaaroista, mikä myös triathlon-harrastukseen läheisesti liittyy. Pitkissä kisoissa altistutaan auringolle väistämättä, joten ihonmuutoksia on hyvä seurata. Ei lääkäri toki osannut varmuudella sanoa mistä melanooma putkahti, mutta Klagenfurtissa 2013 paloin niin pahasti ettei olisi ihme, jos se sieltä olisi peräisin ollut.

Vuoden 2020 lopulla tuli myös yksi iso elämänmuutos Tiian saatua papin töitä Kokkolasta. Sinne suureen tuntemattomaan sitten muutimme tammikuussa 2021, kun itselläni onnistuu etätyöt. Aluksi olin innoissani, mutta vuoden päivien kuluessa alkoi nousta ikävät puolet esiin. En tuntenut Kokkolasta ketään ja etelään jäi työkaverit ja treenikaverit. Koronan ansiosta muutto ei alkuun tuntunut niin pahalta, mutta rajoitusten purettua ja ihmisten palatessa toimistolle alkoi jo hiukan korpeamaan. Noh, eiköhän tämä tästä kuitenkin pikkuhiljaa lähde sujumaan. Vielä aika näyttää kauanko pohjanmaalla ollaan ja mihin päin maailmaa elämä kuljettaa. 

Liikunnan harrastaminen on mennyt hyvin pitkälti fiilispainoitteisena, kuten Zurichin raportissa pohdiskelinkin. Triathlonia olen harrastanut, mutta tehnyt vain lyhyempiä matkoja ilman määrätietoista treenaamista. 2019 ilmoittauduin seuraavan vuoden Tallinnan Ironmaniin ja ehdin vähän aloitella treenaamista. Korona pisti kuitenkin hommaan stopin ja kun sai valita siirrosta seuraavaan vuoteen, tein sen. 2021 vuoden kisan sain sitten taas siirrettyä vielä vuodella välilevyn takia. Koronaan myös vetosin siirtoa anoessani. Nyt sitten en enää tekosyitä keksinyt vaan hoidetaan tämä nyt alta pois.

Talvella päätin ottaa Kirsi Päiväniemen etävalmentajana avukseni, kun oli Koronan ansiosta kertynyt paljon ylimääräistä rahaa virike-kortille kulutettavaksi. Noudatin Kirsin ohjelmaa suuntaa antavasti, ja tämä tuntui kyllä toimivalta. Tuli varmasti tehtyä sellaisia tärkeitä treenejä, jotka olisi ominpäin jääneet väliin. Toisaalta fiilispainotteisena sain kuitenkin pidettyä motivaation yllä. Jos joku treeni ei napannut niin jätin väliin ja korvasin toisella. Painotus pyrittiin myöskin pitämään pyörässä ja juoksussa. Otin tässä pienen riskin, kun koko korona-aikana en käynyt uimahallissa ja avovesiuinnitkin oli jääneet vähiin. Vasta helmikuussa 2022 menin uimahalliin uintitestin merkeissä ja riski osoittautui kannattavaksi. En tietenkään ollut 2016 -uintikunnon tasolla, mutta kuitenkin ihan riittävän hyvässä. Muutaman kerran kuukaudessa uintia siis riitti. Ihan vaan tuntuman hakemista, että jaksaa sen 3.8km kauhoa. 

Kokkolasta puuttui ylämäet, joten pyörälenkit ovat olleet tasamaapolkemista pääsääntöisesti. Tuulista on kuitenkin aika usein, mikä lienee hyödyksi, koska Tallinnassakin todennäköisesti tuulee. Reitti on myös tasainen, joten mäkitreenien puute ei haitanne. Nizzaan ei siis näillä treeneillä olisi mitään asiaa, mutta ehkä tämä menee. Juoksun osalta ehkä tärkein tavoite oli painon pudotus, mikä epäonnistui. Painan nyt 10kg enemmän kuin 5 vuotta sitten. Sitä näillä geeneillä ja tällä iällä ei enää ole niin helppoa pudottaa. Kurinalaisella elämisellä saa 1-2kg pudotettua parissa kuukaudessa, mutta pari retkahdusta nostaa sen takaisin lähtötasolle. Jonkin aikaa yritettyäni luovutin ja päätin yrittää vain pitää sen painon samana, noin 80 kilossa. 

Kunto on kuitenkin tästä huolimatta kohtalainen ja juoksukin on kulkenut ihan ok. Pitkiä 3-5 tunnin pyöräilytreenejä on tullut muutama nyt kevään ja kesän alla, mutta keskimäärin treenimäärät ovat olleet 7-8h viikossa. Sen enempää ei ole ollut mahdollista tehdä, joten sillä pitää mennä. Tuo tietysti toi varmasti myös Kirsille ohjelman suunnittelussa haasteita, mutta oli myös yksi syy uinnin jättämiseksi vähemmälle. Uinnin kehittäminen paremmalle tasolle vaatii tosi paljon aikaa, mutta kuitenkin hyötyarvo on aika pieni. Viiden minuutin parannus (3.8km matkalla) vaatii huomattavan paljon treeniä ja työtä toisin kuin muissa lajeissa (joissa se voi tulla aika pienistäkin asioista, pyöräilyssä jopa vain ajoasennon säätämisestä). Ajatus oli mielestäni hyvä, mutta kuntotaso oli päässyt putoamaan aika paljon, joten kahteen lajiinkin panostaminen oli vähän haastavaa. 

Kisaviikko

Päätin lähteä Tallinnaan hyvissä ajoin tiistaina. Pitkän matkan takia tosin valitsin Helsingissä yöpymisen ti-ke ja kisamestoille tulin keskiviikkona. Täällä sitten relaamista ja keskittymistä, mikä oli hyvä ajatus. 

Nyt on kuitenkin aikalailla kaikki tehty. Pyörä on viety T1:een ja nyt enää yksi yö nukuttavana. Täällä on ollut helle torstain ja perjantain, mutta huomiseksi luvattu viileämpää. Tällä hetkellä näyttäisi, että pyöräilyssä tulisi rankkaakin sadetta, mikä ei tietty ole se ihan paras keli, mutta se on kaikille s
ama. Kisaan lähdetään kuitenkin nöyränä ja tietoisena siitä, että ennätyskunto on kaukana. En siis hae 12 tunnin alitusta, ei ehkä edes 13 alitu. Haen omaa ehjää suoritusta hyvällä fiiliksellä ilman nipottamisia turhista, kuten Sveitsissäkin silloin viimeeksi. Nyt en my
öskään ole erityisemmin tankannut. Olen syönyt ja juonut normaalisti, mutta liikkunut vähemmän. Näin välttyisin ähkytunteilta ja katsotaan auttaako.

Tähän siis päättyy perjantain kirjoittelu ja tästä jatkan kisa-aamun jälkeen. 

Kisa-aamu

Kuten aiemminkin, unen saanti vei enemmän aikaa kuin normaalisti. Arviolta 4-5 tuntia kuitenkin nukuin, mikä on olosuhteet huomioonottaen aika hyvin. Heräsin kolmelta, noin puolituntia ennen kellonsoittoa, joten aikalailla sisäänrakennettu rytmi taisi olla. Pakkasin kaikki tavarat ja lähdin hotelliaamiaisen kautta kisabussiin. Lähtiessäni huoneessa hisseistä tuli toisia suomalaisia vähän eri suuntaan, housut kintuissa melkein jaksoivat kävellä omiin huoneisiinsa. Sekavaa mongerrusta selittivät. Siis about samassa kunnossa kun minä tulisin illalla olemaan.

Bussissa oli aika jännittyneet tunnelmat. Britit juttelivat toisilleen, mutta muuten oli aika hiljaista. Olin paikalla hyvissä ajoin pari tuntia ennen starttia, kuten aina. Olin edellispäivänä unohtanut sukat pyöräkassista, joten vein ne nyt sinne. Pumppasin renkaisiin ilmat kuntoon ja laitoin juomapullot pyörään. Kun kaikki oli valmist, käveltiin starttialueelle. Nyt tuli aika moneen suomalaiseenkin törmättyä. Osa kisaajina ja osa kannustajina. Tiesinkin jo etukäteen, että kannustajia oli tulossa, mikä oli kyllä huippu juttu. Muista suomalaiskisaajista suurin osa ei ollut entuudestaan minulle kovin tuttuja. Heltriläisedustuskin taisi olla pääasiassa sellaisia, jotka ovat aloittaneet sen jälkeen kun itse olin seurassa aktiivinen. 

Uintipaikalla laitoin kaikki valmiiksi tosi rauhassa ja varmistin kokoajan, että uimalasit on mukana. :) Puolisen tuntia ennen starttia kävin sitten vähän lämmittelemässä. Tällä kertaa se olikin lämmittelyä, sillä vesi oli 22 asteista ja ilma 19. Ensimmäinen fiilis uimavedestä oli kuitenkin ällötys. Sellaista ruskeaa sameaa liejua, joka haisi pahalle.

Uinti

Uinti lähti taas rolling-starttina, mikä oli tietysti hyvä juttu. Asetuin 1:15-1:30 loppuajan mukaiseen karsinaan, sillä ajattelin uintikunnon olevan noin 1:20 tasoa, ehkä vähän alle. Nopeasti tyypit edessä meni veteen ja minä perässä. Uinti alkoi vähän hakemisella. Ekoissa poijuissa tuli vähän suuntaamisongelmaa kun en vaan oikein keskittynyt ja ajauduin ulospäin suoralta linjalta. Lasit myös falskasi alussa ja jouduin pysähtelemään pari kertaa, että sain ne kunnolla pysymään (tuota vettä kun en halunnut silmiini). Ruuhka ei sinänsä kyllä haitannut, sillä porukka hajaantui aika nopeasti letkaksi.

Kun sitten sain lasit säädettyä ja näin poijut paremmin niin alkoi uintikin sujua ainakin suuntaamisen osalta. Otin tarkoituksella uintivauhdeista napsun pois etten väsytä itseäni liikaa heti alkuun. Tuulikin voimistui uinnin lopussa ja viimeinen 1.5km oli aika vaikea. En lisännyt tempoa vaan pidin samana ja annoin vauhdin hidastua. Lasit myös alkoivat aaltojen myötä taas falskata, joten pari pysähdystäkin piti tehdä. Lopussa myös aurinko haittasi suuntaamista.

Uinnin aika: 1:24:45

Odotin 1:20 alitusta, mutta nämä uintimäärät huomioituna pitää kyllä olla tuohon tyytyväinen. 

Pyöräily

T2:ssa tuotti ensin vaikeuksia märkäpuvun saaminen pois, koska vetoketju oli jumiutunut. Sen jälkeen laitoin aika rauhassa kamoja päälle. Päätin laittaa pyöräilyyn takin, koska kovaa sadetta oli ennustettu. Jotkut ottivat takin mukaan, mutta mä laitoin sen suoraan päälle. Alkuun oli aika lämmin, mutta sade alkoi jo 10km ajamisen jälkeen, eli takki oli hyvä ratkaisu. Tuuli oli myös aika kova ja alkupätkä mentiinkin vastatuuleen,lyhyttä sivumyötäistä osuutta lukuunottamatta. Yritin ajaa alun mahdollisimman rauhallisesti noin 27km/h keskinopeudella, kun tiesin myötätuuliosuudenkin pian tulevan. Sade oli paikoin kovaakin, ja otin käännökset tosi varovasti, vaikka tie ei näyttänytkään kovin liukkaalta.

30km jälkeen reitti sitten kääntyikin toiseen suuntaan ja matkanteko muuttui mukavaksi. Edelleen yritin kokoajan pitää napsun pois etten kuluttaisi voimia liikaa. Myötätuuliosuus ei kestänyt pitkään, kun tuli noin 20km mittainen edestakas -pisto sivutuuleen. Sen jälkeen tuli taas myötäistä ja sivutuulta jne. Ensimmäisen kierroksen viimeiset 15km menikin mukavassa myötäisessä. Menetin siitä kuitenkin 5 minuuttia, kun huomasin stongan ruuvin löystyneen. Se piti pysähtyä kiristämään juomahuoltopisteellä vähän ennen toisen kierroksen kääntöpaikkaa. Hyvä kuitenkin, että huomasin ennenkuin irtosi kokonaan. Ensimmäisen kierroksen keskinopeus oli kuitenkin noin 29km/h huoltotaukoineen, mikä oli täysin tavoitteen mukainen. Treenien perusteella ajattelin 6:20-6:30 aikaa, joten puolimatkan väliaika oli aikalailla juurikin siinä tahdissa.

Toisella kierroksella tuuli kuitenkin voimistui ja tuulen suunta muuttui vähemmän edulliseksi. Pari ensimmäisen kierroksen sivumyötäistä muuttui sivutuuleksi ja pari sivutuuliosuutta sivuvastaiseksi (ja yksi sivutuuliosuus sivumyötäiseksi sen edestakas -piston ekalla puoliskolla. Sade tosin loppui tokan kierroksen alussa ja pikkuhiljaa alkoi aurinkokin paistamaan. Tuulen voimistuminen piti kuitenkin takin edelleen tarpeellisena. Taas sinne 120km kohdille asti tuuli oli vastaista ja se oli nyt raskasta. Yritin olla puskematta liikaa ja vauhtikin oli välillä jotain 25km/h tasoa. Alun jälkeiset myötätuulipätkät joudutti menoa, mutta sitä myötäistä oli nyt vähemmän kuin ensimmäisellä kierroksella, tai ainakin siltä tuntui. Lopussa reitti kaarteli kaupunkialueella aika teknistäkin pätkää ja ajoin sen hyvin rauhakseltaan vain juoksu mielessäni. Otin viimeisellä juomapisteellä myös vessatauon.

Kokonaisuudessaan pyöräilyn reitti oli kyllä oikein kiva maaseutureitti. Yhdessä kohdassa ensimmäisellä kierroksella tien vieressä laitumella olleet lehmät tuijottelivat meitä, mutta toisella kierroksella eivät enää jaksaneet kannustaa vaan makoilivat syrjemmällä. Ihmiskannustajat sensijaan olivat hyvinkin äänekkäitä niissä parissa kylässä, joiden läpi reitti meni. Toimitsijat myös jaksoivat kannustaa mukavasti.

Harmillisesti keli ei nyt ollut ihan tilaamani tyyni ja kuuma vaan tuulinen ja sateinen. Loppujen lopuksi kuitenkaan sade ei juuri haitannut vaan päinvastoin se viilensi kivasti. Olen ymmärtänyt, ettei tyyntä tuolla suunnalla Viroa ole juuri koskaan, ja se kuuma kelikin olisi varmaan loppujen lopuksi ollut vain vaikeuttava tekijä. Eli hyvä näin.

Pyöräilyn aika 6:38:54 

Aika lähellä kaavailemaani 6:30 tasoa, joten suht ok veto kuitenkin. Eli ihan älyttömästi ei toisella kierroksella kuitenkaan vauhti hyytynyt.

Juoksu 

T2:lla otin taas rauhassa ja varmistin, ettei mitään tärkeää unohdu vaihtopaikalle. Heti ensimmäisten juoksuaskelten jälkeen tiesin, että tästä tulee pitkä hölkkä. Yritin juosta normaalia vauhtia, mutta etureisiin otti niin pahasti ettei siitä tullut mitään. Alkuun juoksin noin 7min/km vauhtia ja ajattelin pystyväni pitämään sen. Kuitenkin pikkuhiljaa vauhti kokoajan hyytyi. Myös isompi vessahätä tuli lopulta tarpeeseen toisen kierroksen alussa, mikä auttoi ainakin hetkeksi. Juoksin yhden kilometrin sellaista normaalia 6:20 vauhtia ajatellen, että nyt tästä se lähtee. Kuitenkin heti ensimmäisen ylämäen jälkeen vauhti tasaantui sinne 7:30 tasolle. Mitä pidemmälle matka eteni sitä hitaammaksi köpöttely meni. Päätin kuitenkin edetä sen mitä pystyin. Muutamaa vauhdin kiristystä yritin, mutta kipu reisissä nousi niiden myötä. Päätin siis nauttia matkasta, kannustuksista ja juomahuoltopisteiden tarjoiluista. Kaikkea suolaista yritin ottaa. Fiilis oli kuitenkin koko matkan hyvä, vaikka vauhti olikin hidasta. Pidin vaan mielessäni, että tämä nyt on mun nykykunnon taso ja parempaan en pysty.

Yksi iso asia, mikä auttoi etenemään juosten kävelyn sijaan, oli k

annustusjoukot. Siis osa oli tullut Tallinnaan vartavasten kannustamaan Ironman-osallistujia. Huikeaa. Osa näistä kannustajista toki oli jonkun ystävänsä tai perheenjäsenensä huoltojoukoissa, mutta kannustivat silti kaikkia suomalaisia. Erityisesti vanhan kaupungin alueella kuului suomalaiskannustusta vähän väliä. Erityismaininta nyt Jonna Hakalan vetämälle huikealle ja äänekkäälle Triathlonsuomen kannustusporukalle, sekä kokeneelle Ironman-karpaasi Juhani Rönnbergille, joka vaimoineen oli vanhassa kaupungissa kannustamassa ja heittämässä ylävitosia.
Juoksun reitti kävi kiertelemässä vanhassa kaupungissa ja etenkin sen ns. pääkadun varrella olleista terasseista kuului alkumatkasta hyvääkin suomalaisturistien kannustusta näiden vartavasten kannustamaan tulleiden lisäksi. Erona kannustuksessa oli tosin se, että turisteilta kuului "jaksaa jaksaa", kun triathlon-taustaisilta tuli vähän erilaista kannustusta. Tutut kyseli miten menee jne. 

Jossain vaiheessa myöhemmillä kierroksilla siinä klo 19-20 paikkeilla osa suomalaisturisteista tosin ei ollut ihan tässä maailmassa ja niitä vähän valui kisareitille aitojen välistä. Kaikki toimitsijatkaan ei enää jaksaneet heitä enää kaitsea. Järjestelyt olivat kuitenkin tosi hyvät. Toimitsijat kannustivat huoltopisteillä ja risteyksissä. Huoltopisteillä oli riittävästi kaikkea vielä ihan loppumatkastakin.

Juoksun puolivälin tietämillä ohitin Ilmari -nimisen suomalaisosallistujan. Olin jonkin matkaa juossut samaa tahtia vähän kauempana ja otin kiinni kun hän pysähtyi juttelemaan kannustusjoukkojensa kanssa. Kehoitin häntä seuraamaan, kun meillä oli sama vauhti, hän ensikertalainen. Juomahuoltopisteellä vinkkasin ottamaan kaikkea mikä nyt vaan enää uppoaa. Siinä parin kilometrin ajan edettiinkin yhdessä ja juteltiin vähän. Selvisi, että hän oli pyöräilyssä ajanut liukkaalla kelillä kaiteeseen ja joutunut odottelemaan pyörähuoltoa pidemmän aikaa. Paikat oli jähmettynyt ja sen jälkeen oli puristanut vastatuulessa liikaa. Hänen sitten tarvitsi kävellä vähän, joten jatkoin omaa vauhtiani sitten. Heitettiin kuitenkin kannustuksia reitillä ainakun vastaan tultiin.

Toinen useamman kerran reitillä törmäämäni suomalainen oli Jarno, jonka kanssa oltiin lyhyesti esittäydytty aikaisemmin. Hän eteni vähän edelläni ja tuli vastaan lähes joka kerta samoilla kohdilla. Lopussa kuitenkin meni vähän kovempaa, kun itse hyydyin lisää. Samoin Arctic Triathlonin pariskunta meni samaa tahtia pitkään, ennenkuin viimeisellä kierroksella lähtivät pidempään loppukiriin.

Viimeisellä kierroksella oikeastaan enää vain köpöttelin maali mielessäni ilman mitään aika tavoitteita.

Jonnan jengi hienosti hoputti kaupunkialueen viimeiseen mäkeenkin ja tuhosi ajatukseni pienestä ylämäkikävelystä. Ja pari kilometria ennen maalia oli 4speed triathlonin jengi Rantalan Jaakon johdolla huutelemassa ukkoa maaliin. Ns. pitkään loppukiriin ei nyt kuitenkaan jalat riittäneet vaan vasta pari sataa metriä ennen maalia aloin juosta. Edelläni meni ukrainalainen ison lippunsa kanssa, joten itseasiassa vähän hidastin ja annoin hänen mennä reilusti edeltä ihan solidaarisuussyistä.

Loppusuoralla yläfemmat juontaja Robsonin kanssa samalla kun hän kuulutti:
"You Are An Ironman"

Juoksun aika: 6:03:46, eli jäljessä noin puolitoista tuntia kaavailemaani 4:30 vauhtia, missä en ollut käytännössä missään vaiheessa juoksua. 

Kokonaisaika: 14:21:17, oman sarjan sijoitus 83/95, eli reippaasti tavoitetta paremmin (voittaa viimeiseksi tullut). :) 

Yhteenveto

Loppujen lopuksi siis tosiaan ihan kunnon mukainen suoritus mihin täytyy olla tyytyväinen.  En ainakaan myönnä isompia ongelmia energiapuolella ja ravinnossa. Varmasti jotain pientä, mutta tuskin mitään ratkaisevaa mennyt pieleen.
Yksinkertaisesti kunto loppui pyöräilyyn eikä juoksusta tullut mitään, kun jalat eivät kestäneet kunnollista juoksua. Kuitenkin olen iloinen maaliinpääsyyn, se oli tässä se päätavoite. Nyt olen siis virallisesti myös Irondad, kun aiempien täysmatkojen valmistautumiset tuli tehtyä ilman lapsenhoitovelvollisuuksia.

Kun tätä jälkeenpäin hieman analysoin niin aika selvä juttuhan tuo oli. Kun kuntotaso oli aika paljon pudonnut viiden vuoden takaisesta, niin tuollaisella 7-8 tunnin treenimäärillä ei sitä saanut sellaiseksi, että olisi päässyt edes lähelle sitä tasoa mitä oli silloin. Eikä se pelkästään treenimääristäkään ole kiinni. Eihän yhtäkkiä voi nostaa kovin paljoa määriä. Jos 4-5 vuotta on mennyt noin 5-6 tunnin liikuntamäärillä viikossa, niin ei sitä voisi kovin nopeasti nostaa sinne 10-12 mitä se oli silloin kun treenasin aiempiin Ironman-kisoihin. Etenkin kun siitä liikunnasta oli puuttunut tehot ja voimaharjoittelu lähes täysin, ja siis ollut täysin kevyttä höntsäilyä vain. 7-8 tunnilla viikossa pystyy hyvän pohjakunnon omaava urheilija ylläpitämään tai jopa kehittämään kuntoaan, jos treenaa oikein, mutta jos taso on dropannut enemmänkin niin se ei ehkä riitä. Tarvitaan vähän enemmän aikaa ja pitkäjänteisyyttä.

En kuitenkaan vieläkään suostu sanomaan, että tämä oli viimeinen kerta. Ei se sitä ollut, mutta seuraava yritys tulee vasta sitten kun perhe-velvollisuudet mahdollistaa paremmin määrätietoisen valmistautumisen tällaiseen urakkaan. Seuraava kerta ei myöskään tule sormia napsauttamalla vaan pikkuhiljaa siten, että ensin nostetaan kuntoa esim. pelkästään puolimatkan tähtäimellä sopivaksi ja vasta kun se matka menee hyvin niin sitten aletaan täpäriä miettimään. Toinen vaihtoehto on toisen lajin kautta treenaaminen, kuten silloin ensimmäisen täysmatkan yhteydessä, jolloin taustalla oli monta vuotta maantiepyöräilyharrastusta.

Toki nyt huomioidaan se, että tämä Tallinnan kisan ilmoittautuminen tuli tehtyä 3 vuotta sitten, ja sen silloin oli elämän tilanne erilainen. Korona vaan sotki kaikki asiat silloin. Vuosi sitten en tätä ilmoittautumista olisi kyllä tehnyt, mutta nyt tämä piti vaan hoitaa alta pois. Olosuhteisiin nähden siis meni hyvin.

Nyt siis tulee varmasti lisää välivuosia ja liikuntaa jatkan oman ilon puuhasteluna ilman isompia tavoitteita. Mahdollisesti joitain pienempiä tapahtumia kuitenkin.

Lopuksi vielä kiitokset Tiialle, Anneliesille ja Tiian äidille Anitalle (, joka on hoitanut Anskua paljon täällä Kokkolassa asuessamme). He kaikki ovat joutuneet välillä joustamaan asioissa siksi, jotta saisin tehtyä pidempiä treenejä välillä. Välillä toki on ollut haasteita, kun meillä molemmilla on ollut työkiireitä, mutta niistä on selvitty. Parasta kaikessa oli kuitenkin kotiintulo ja tämä vastaanotto:

Ironman Switzerland – kisaraportti

Ironman Switzerland  – Parhaiten järjestetty?

Kuten aiemmissakin Ironman kisoissani, myös tällä kertaa ilmoittautumiseen oli jokin koukku, jotain mikä tekee ko. kisasta ainutlaatuisen. Lanzarote ja Nizza olivat rankimpia, Klagenfurt nopein ja Frankfurt kovatasoisin. Zürichin kilpailun järjestelyistä olin kuullut positiivista palautetta, lisäksi tietenkin kiinnosti tällainen vuoristoisen ja tasamaakisan välimuoto. Näin lyhyesti voisinkin sanoa, että huhut järjestelyjen laadusta pitävät paikkansa. Jopa peesivalvonta toimi täällä erinomaisesti ainakin omasta näkökulmastani.

Asiaan. Taas kerran siis tuli vedettyä Ironman, eli täysmatkan triathlon, eli 3.8km uinti, 180km pyöräily ja 42.2km juoksua. Kuudennen kerran kun tämän on tällainen nörtti tehnyt, ei matkat enää tunnu niin hurjalta kuin silloin lajin harrastamista aloitellessani 9 ½ vuotta sitten.

Tällä kertaa tausta oli sellainen, että tarkoitus oli panostaa vähemmän uintiin ja käyttää siitä jäänyt aika pyöräilyyn ja juoksuun, koska uinti on hyvällä mallillaan eikä pieni hidastuminen olisi katastrofi. Tästä suunnitelmasta toteutui kuitenkin vain uintimäärien vähentäminen. Yksinkertaisesti muuttunut elämäntilanne on tuonut elämään muitakin asioita ja sitä on huomannut mitkä asiat ovat ihan oikeasti tärkeitä ja kiinnostavia. Liikunnalliset harrastukset nykyään tukevat sitä muuta elämää, kun ne aiemmin olivat se muu elämä.

Talvi ja kevätkaudella kärsinkin hurjasta motivaation puutteesta, enkä halunnut tehdä treenejä, jotka eivät kiinnostaneet. Halusin (ja haluan edelleen) palata enemmän fiiliksen mukaiseen liikunnan harrastamiseen, mutta valmennusohjelman kanssa se ei oikein kuitenkaan toiminut. Useampia kertoja olisin halunnut mennä esim. Nuuksioon ihan vaan kävelyhölkkäämään raikkaaseen luontoon, mutta sitten joku ”tärkeä treeni” olisi jäänyt tekemättä. Treenejä jäi kuitenkin joka tapauksessa välistä, mutta tilalle tuli vain pitkiä kävelylenkkejä koiran kanssa. Ne tärkeät treenitkin menivät välillä plörinäksi joskus ihan aiheesta (selkäkivut) ja joskus ihan vaan mielenkiinnon puutteen takia. En enää pitänyt kirjaa kuinka monta tuntia tuli treenattua viikossa tai kuukaudessa, se jäi pikkuhiljaa alkukevään aikana.

Motivaatio-ongelmat näkyivät myös siinä, että keväällä harkitsin vakavasti koko kisan osallistumisen perumista ja triathlon-pyöräni myyntiä. Pyörän myyntiaikeisiin vaikutti tosin myös syksyllä todettu välilevyn pullistuma, joka teki aero-asennossa ajamisesta astetta epämiellyttävämpää. Päätin kuitenkin osallistua, ja kun ei ollut hyvää vaihtoehtoa kisapyörälle niin peruin myös pyörän myynnin viimehetkillä, suututtaen ostajaehdokkaan, jonka kanssa myynnistä olimme jo ehtineet sopia. Kauden edetessä pidemmälle, osasin jo hyväksyä sen etten tule pääsemään kovin hurjaan kuntoon, joten päätin tehdä vaan sen mitä pystyn, sekä treeneissä että itse kisassakin. Päätavoitteeksi muodostui ajan sijaan hyvällä fiiliksellä tekeminen sekä nesteytyksessä ja energian saannissa onnistuminen. Eli en halunnut enää kokea sitä, että mikään ei imeydy, vatsa hölskyy, ja juoksu on bajamajalta toiselle köpöttelyä.

Kisan lähestyessä luonnollisesti fiiliskin parani ja alkoi miettiä sitä aikaakin. 12 tunnin alitus muodostui tavoitteeksi, ja pari päivää ennen kisaa mietin jopa ennätystä (11:28). Kuitenkin kokoajan pidin päätavoitteen mielessäni ja päätin, etten nyrpistele naamaani, en ole pettynyt ja nautin jokaisesta minuutista ja sekunnista, jonka reitillä vietän. Eihän olisi kiva käyttää niin paljon aikaa ja rahaa siihen että nyrpistelisi sitten jostain asiasta. Nizzassa näin vähän kävi, mutta sekin oli ikävää, ei kiitos.

Kisaviikko

Kisaviikon valmistelut menivät hyvin. Kevyt parin tunnin pyöräily maanantaina, hieronta tiistaina, puolison synttärit ja urheilun totaalinen unohtaminen hetkeksi keskiviikkona. Torstai-aamuna sitten lento Zürichiin, jossa budjetti ja sijainti -syistä olin varannut AirBnb majoituksen noin 1km päässä kisa-alueesta. Tämä oli erittäin fiksu veto ja paikkakin oli hyvin valittu positiivisten palautteiden perusteella. Vuokraisäntä oli mukava ja reilu, sekä huumorintajuinen, joskin salmiakkipääkallosta hän ei pitänyt. :D (Jos joku on tästä majoituksesta kiinnostunut, voin antaa tarkempia tietoja esim. facebook messengerin kautta)
Hintaa majoitukselle tuli 250€, ja kaupasta tehdyt ruokaostokset tekivät myös elämisestä hiukan halvempaa kuin hotellimajoitus (ilman keittiöä). Halvin löytämäni hotelli olisi ollut 540€ neljältä yöltä.

Torstain lento otti voimille, joten kummempaa treeniä en tehnyt. Kuitenkin pyöräilin noin 50min lenkin, jossa tein parin minuutin vetoja. Päälle 1km herkistävä juoksu. Tankkauksen aloitin myös torstaina, söin kolme kertaa isomman aterian ja join pari pullollista Vitargoa, samaa settiä pe ja la, paitsi la ilman vitargoa (vähän urkkajuomaa). Ateria-annokset maltilliset, ei övereitä, yksi ”lämmin” annos enemmän kuin yleensä.

Perjantaina oli lepoa ja kisa-alueella palloilua infotilaisuuksineen. Uintiakin käytiin kokeilemassa Kaisan, Nannan ja kahden Hannun kanssa. Vesi oli lämmintä (21 asteista). Perjantaina aallot olivat aika kovat, mutta sunnuntaille oli kuitenkin paremmat ennustukset. Suomalaisia paikalla oli todella paljon, mikä oli piristävää havaita, siis sekä osallistujia että kannustajia. Paljon vanhoja ja uusia tuttuja, mikä teki kisa-alueella hengailusta ja kisajännityksestä astetta mukavampaa.

Lauantaina alkoi kisafiilis ollakin
jo asianmukainen. Kävin aamupäivällä tekemässä kevyen noin puolituntisen pyöräilyn ja tsekkaamassa heartbreakhillin samaan aikaan kun siellä oli ¼-triathlon kilpailu menossa. Menin paikalle loivempaa reittiä eikä kisareitti siitä vinkkelistä ainakaan näyttänyt pahalta. Tiesin toki, että 175km jälkeen se yli 10% jyrkkyinen lyhytkin mäki tuntuisi helvetilliseltä kovassa helteessä.

Iltapäivällä vietiin sitten pyörä ja kisakassit kisapaikalle. Renkaista ilmat pois ettei ne helteessä räjähdä ja kassit naulakkoon, perussettiä siis. Loppuilta lepoa ja keventelyä sekä auringossa olon välttelyä. Keli oli ollut to-pe samanlainen kuin Suomessa, 20 astetta ja sadekuuroja. Lauantaina oli sitten hellettä 28 astetta ja samanlaista luvattu kisapäivälle. Tiesin, että keli on haastava, haaveilin silti edelleen ennätyksestä ja päätin keskittyä siihen, ettei energiasuunnitelma tällä kertaa mene pieleen.

Ja siitä energiasuunnitelmasta. Olen treeneissä käyttänyt geelejä varsin vähän ja Maximin urheilujuoma on ollut se mikä eniten on maistunut. Lanzaroten kisa oli IM-kisoistani se, jossa tämä puoli on parhaiten sujunut, joten yritin muistella mitä siellä tein. Tosiaan, pääasiassa se meni pelkällä urheilujuomalla, silloin järjestäjän tarjoilulla, jota nyt en kuitenkaan ollut juuri käyttänyt treenikaudella. Otin siis mukaan 4 pulloa urheilujuomaan. 3 pyörään ja 1 special needs bagiin, jonka ottaisin viimeiselle 40km:lle. Lisäksi muutama maximin geelipussukka pyöräilyyn ja juoksuun, varmuuden vuoksi. Rantalan Jaakolta sain hyväksi vinkiksi hellekisaan sen, että pitää viilentää kroppaa kylmällä vedellä aina kun mahdollista, joten sen päätin lisätä taktiikkaani. Toki sitä olen ennenkin tehnyt hellekisoissa, mutta ehkä vähemmässä määrin.

Suolansaantiin taktiikkana oli ottaa apteekista ostettua suolatabletteja noin 1-1½ tunnin välein.
Kofeiinia päätin välttää kokonaan, koska joka kisassa, jossa olin sitä käyttänyt ennen starttia tai kisan alkuvaiheessa, tuli myöhemmässä vaiheessa imeytymisongelmia ja suurta virtsaamistarvetta. En tiedä liittyikö asia kofeiiniin, mutta päätin nyt kokeilla ilman sitä. Vasta viimeisen puolimaratonin aikana sallisin itselleni kolaa ja red bullia, jotka toivat Lanzarotella loppuun lisää boostia.

Kisa-aamu

Sain nukuttua yllättävän hyvin, noin 5 tuntia välillä heräten, mutta silti ihan ok. Edellisinäkin öinä olin saanut nukuttua, joten väsymys ei tulisi olemaan ongelma, kuten se Nizzassa oli. Heräsin tietenkin ennen kellon soittoa noin klo 3 aikoihin, aamupala nassuun ja pikkuhiljaa kisakamoja päälle. Otin kaiken rauhassa ja tarkistin, että kaikki on varmasti mukana. Sitten lähdin kävelemään kisakeskuksen suuntaan, ja olin siellä noin 5:10. Suomen kieltä kuului sieltä sun täältä pilkkopimeältä vaihtoalueelta. Nopeasti sitten muodostimmekin suomalaisten pumppausjonot valonheittimen alle. Tässä vaiheessa laitoin ensiksi tavanomaiset 8.5 baria ilmaa, mutta poistin sitten 1 barin, koska Hannu muistutteli, että lämpimän kelin takia ei kannattaisi laittaa ihan samoja paineita kuin Suomessa. Hyvä vinkki, mistä ei varmasti haittaakaan ollut.

Pikkuhiljaa kamat oli paikoillaan ja lähdin pois alueelta vaihtokassien kanssa. Kello oli tikittänyt lujaa ja se oli jo 6:10, kun 6:30 mennessä piti olla uintiverryttelyt tehtynä. Löysin vaihtovaatepussien paikan helposti, mutta sitten tajusin, että special needs bagit piti viedä ihan T1 -vaihtoalueen alkupäähän. Noniin! Tästäkö se säätö alkoikin? Lähdin talsimaan märkäpuku kokonaan päällä vastavirtaan, ja kuulinkin joltain kaverilta kuittailuja tyyliin ”älä unohda uimalaseja”. :D Ihan hyvä huomautus, rauhoituin, ja katsoin, että ehdin ihan hyvin ilman säätöjäkin. Special needs bagien luovutuspaikalla tapasin Juhanin (Rönnberg) ekan kerran koko reissun aikana. Hänelläkin vaikutti olevan hommat kovin vaiheessa, joten en ollut ainoa säätäjä.

Lopulta kerkesin sitten rannalle noin klo 6:20 ja verryttelyaikaakin oli vielä hyvin. Lähdin rauhassa kokeilemaan ja tein muutaman pikkuvedon. Tuntui tosi jäykälle ja epäilin mahtaako uinti nyt sujua ollenkaan hyvin. Hauskana kuriositeettinä tein havainnon joutsenesta, joka uiskenteli verraavien triathlonistien keskellä eikä välittänyt meistä tuon taivaallista. Ihailin tätä komeaa luontokappaletta hetken ja palasin sitten rannalle, jossa näinkin taas paljon tuttuja.

Uinti

Ryhmityimme usean suomalaisen kanssa samaan lähtökarsinaan, mm. Nokkalan Jussi ja muutama aiemmin tapaamani uusi tuttavuus oli siinä samassa rykelmässä. Pikkuhiljaa startti lähestyi ja pro-urheilijat lähtivät ensin, sitten agegroupilaiset nopeasti valuneessa rolling startissa. Otin paikkani Jussin ja Juhan (Peltoniemi) takana. Piip piip PIIIIP … piip piip PIIIIP … piip piip PIIIIP … ja pian olikin oma vuoroni. Katsoin kun 5s edelläni lähtenyt Jussi sähelsi kunnolla, kompuroi jotain ja meni kävellen pitkän matkaa. Itse painelin juosten ja ajattelin, että mä vedän tän veteenmenon kyllä paremmin, swimrun-kokemuksella! Sitten jalat olivat juuri ehtinyt kastua, kun taiteilin rantakivikossa, kompastuin ja kaaduin vatsalleni veteen. Aloin siitä sitten jo uimaan, vaikka olisi vielä voinut muutaman askeleen juosta syvemmälle. Eli eipä mennyt paljoa paremmin mullakaan se veteen meno. 😃

Otin uintilinjan samaan tyyliin kuin Frankfurtissa siltä puolelta missä poiju oli, mutta täällä reitti oli erilainen sisältäen käännöksiä sekä vasemmalle että oikealle. Nyt ruuhkaa oli myös enemmän, koska lähtöaikavälit olivat tiiviimmät. Näin ollen sain kyllä alussa hyvin rytmistä kiinni, mutta ensimmäisen käännöksen jälkeen huomasin olevani ns. ulkokaarteen puolella ja oikealla puolellani oli paljon uimareita. Suoran linjan uiminen olisi silkkaa mahdottomuutta. Tuntui kuitenkin, että olin koko matkan ajan ns. ohituskaistalla ja kahden oikealle suunnanneen käännöksen jälkeen pitkällä takasuoralla huomasin, että porukka oli vähän ketjuuntunut ja sain korjattua takaisin ”sisälinjalle”. Suuntaaminen oli hiukan hankalaa, koska poijujen väri vaihteli ja osan poijuista sai kiertää kumpaa puolta tahansa. Tällä takasuoralla myöskin aloin tuntea säännöllistä jalkapuolen kutittelua, eli joku toinen beesasi. Hyvä niin, se kertoi siitä, että vauhtini oli varmasti tasainen. Koska vauhtikin tuntui ihan hyvältä, toivoin hänen tietysti olleen suomalainen.

Loppu-uinnin ajan jatkui sama meininki. Navigointi oli haastavaa, mutta uinti tuntui kevyeltä. Odotin noin 1:05 aikaa, mutta osasin varautua heikompaan, koska kiertelyä oli nyt tullut jonkin verran. Ihan samanlaista tikkusuoraa GPS-jälkeä ei siis tästä uinnista tulisi, kuten viime vuonna Frankfurtissa. Lopussa viimeisessä poijussa oli veneilijä ohjaamassa poijun oikealle puolelle ja lopulta sitten päästiin rantautumaankin. Heti kun olin ylhäällä, takanani uinut kiitteli hyvästä peesistä selvällä Suomen kielellä. Kyseinen urheilija oli aiemminkin jo tapaamani Juha, joka siis lähti 5s edelläni. Ajattelin tietysti ensin, että hyvä, se oli joku tuttu ja toisaalta harmittelin, koska navigointini ei ollut täydellistä. Toisaalta aika moni muukin oli todennut olosuhteet haastaviksi ja moni muukin jäi tavoitteestaan. Uinnin aikani oli siis 1:08:13, minuutti tavoitteestani ja neljä ennätyksestä. Ei paha, sanoisinko torjuntavoitoksi olosuhteet huomioon ottaen.

Pyöräily

T1 vaihto meni tällä kertaa ilman suurempia sekoiluja. Muistin jopa aurinkorasvankin, joskin olin saanut jotain tehotököttiä Kaisalta (Paatsola) jo ennen starttiakin. Lisäksi hihalliset trikoot ja kompressiosäärystimet pitivät paljaan pinnan määrän aika olemattomana, joten ehkä aurinkovaurioilta välttyisi sillä kertaa. Anyway, kamat vaihtoon ja uintipussi pois. Tällä kertaa en kussut uidessa, joten pikavisiitti pisuaarilla ennen pyörän hakua. Täällä muuten nuo WC:t oli sijoiteltu erittäin loogisille näkyville paikoille eikä samaa ongelmaa tulisi kuin Nizzassa etten näkisi bajamajoja ollenkaan. Järjestelyt siis näiltäkin osin onnistuivat täydellisesti. Pyörä kantoon ja T1 oli tällä kertaa suht nopeasti suoritettu vessatauosta huolimatta.

Yritin aloittaa pyöräilyn mahdollisimman kevyesti ja siltä se tuntuikin. Kuitenkin syke oli korkeahko, joten himmasin ihan tarkoituksella vähän. Siitä huolimatta vauhti oli noin 32km/h, mutta toki alkumatka oli tasamaata ja tuulta ei ollut yhtään. Tässä piti vauhdin vielä ollakin hyvä. Pari ensimmäistä kymppiä meni aika nopeasti ja ensimmäinen nousu lähestyi. Koko matkan ajan minun ohitseni meni pyöräilijöitä ja välillä kuulin suomen kielisiäkin kannustuksia. Siis jälleen sama juttu, että olin huomattavasti parempi uinnissa kuin pyörän selässä, ei yllätyksiä. Siitäpä yllätyinkin tai siis säikähdin, kun olin pystynyt pelkästään omaan suoritukseeni, niin kuulin kovan pillin vihellyksen ja katsottuani vasemmalle näin moottoripyörän selässä olleen tuomarin, joka kaivoi penalty-varoituslappua taskustaan. Säikähdin ensiksi, kunnes tajusin, että eihän edessäni ollut ketään ja kaikki minut ohittaneet olivat 10 sekunnissa päässeet yli parin kymmenen metrin päähän minusta. Katsoin sitten tarkemmin ja havaitsin, että sakkolappu nousikin jollekin minun takana olleelle. Huhhuh, siis joku oli ihan oikeasti peesannut mua, järjen riemuvoitto: hidas vauhti ja varma penalty? 😃 😃 😃 Tuumailin kuitenkin, että selvästi peesivalvonta otetaan ainakin vakavasti, ja arvostin tietenkin tätä pienestä säikähdyksestä huolimatta.

Pian tämän jälkeen näinkin sitten edessäni liikenneympyrän ja havaitsin reitin kääntyvän kohti ensimmäistä kumpuilevaa mäkiosuutta. Ennen nousua oli juomahuoltopiste, joten päätin ottaa annoksen maxim-geeliä. Jotenkin onnistuin sössimään sen kanssa, koska puolet purnukan sisällöstä pursui käsille ja pyörän päälle. Sain jotain suuhunkin, mutta kädet jäivät tahmaisiksi. 😃 Onneksi sain kuitenkin juomapisteeltä vettä pari pullollista ja käytin sen lähes kokonaan viilentämiseeni. Tässä vaiheessa en vielä ottanut vesipulloa mukaani, kun telineet oli varattu urheilujuomapulloille, mutta suurimman osan geeleistä sain sentään pestyä pois. Huollon jälkeen oli ensimmäinen penaltybox, jossa oli useampi tyyppi rangaistusta kärsimässä. Aition kärkimiehellä oli samanvärinen HelTri-paita kuin minulla. Voi helvetin perse, sehän oli Jussi, saatanan saatana. Noh, tuomaripeli toimii, mutta toivoin samalla, että hän ottaisi sanktion coolisti ettei tulisi pitkää kävelyä. Kun hän sitten hetken päästä ohitti ja kiroili jotain samalla kyseenalaisesta tuomaroinnista niin kehoitin vain rauhoittumaan ja keskittymään.

Ensimmäinen nousu meni aika nopeasti, muutama kilometri ja sen jälkeen loivempaa ja välillä vähän alamäkeäkin. Tämä oli ihan ok pätkää ja pian tuli seuraava juomahuoltopiste, jossa sain sitten lisää viilennystä ja yhden pullon pyöräänkin, kun eka urkkapullo oli ehtinyt tyhjentyä suurin piirtein aikataulussa (40km / 0.75l). Näin ollen sain viilennettyä kehoani vähän useammin kuin vain huoltopisteillä. Keli alkoi muutenkin olla jo tosi kuuma. Alussa oli vähän viileää, mutta nyt kun päivä alkoi kirkastua ja vauhti hidastua niin tuntuikin jo tosi kuumalta. Eli viileä vesi ajoi asiansa.

Ensimmäinen vauhdikkaampi laskuosuuskin meni ja ihan mukavasti. Siinä missä ylämäissä vauhtini oli tosi hidas ja kun kaikki menivät ohitse, niin laskuosuudella sitten siirryin hetkellisesti ohituskaistalle. Harmi, että täällä oli niin lyhyet laskuosuudet, koska profiili sinänsä oli minun mieleeni: Teknistä laskua, mutta ei liian vaikeaa eikä serpentiinilaskuja. Tämän ensimmäisen laskun jälkeen seurasi sitten se pisin ja jyrkin nousuosuus, joka oli minulle aivan myrkkyä. Jyrkimmän nousun päätteeksi tuli vauhdikas lasku, minkä jälkeen nousu jatkui vähän loivempana ja mulla rupesi taas loivemmalla rullaamaan vähän paremmin. Reitti meni junaradan vierestä ja juuri ennen huippua ja juomahuoltopistettä radalla tulikin juna, S16 muistaakseni. Jännästi kiinnitin tällaiseen asiaan huomiota, mutta Zürichin asuinaluetta kiertäneet junat olivat ihan oikeita junia, mutta tämä maaseutujuna näytti enemmänkin kiskobussilta. Ja asiahan liittyy kisaraporttiini siten, että tällaisella eväsretkellä ehtii näitäkin asioita pohtia. 😃

Eväsretkestä puheenollen: Pisimmän nousun huipulla oli tosiaan juomahuoltopiste, jossa myös special needs bagit olivat. Mulla oli hyvin vielä energiaa jäljellä, viilensin kroppaa vedellä ja otin taas yhden pullon mukaani. En näin ollen tarvinnut lisää energiaa vielä. Sen verran pistin silmään, että huoltopiste meni nopeasti ohitse, joten tässä pitäisi toisella kierroksella vähän pysähtyä, jos ottaa oman extrapullon mukaan. Nyt sitten alkoi se pisin ja jyrkin alamäkiosuus. Tämä meni ihan liian nopeasti ohi ja siellä oli vieläpä aeroasennossa ajaminen kielletty, vaikka suurimmalta osin kielto oli omasta mielestäni turhaa. Tietenkin sadekelillä asia olisi ollut eri, mutta nyt mutkat olivat varsin ajettavia jyrkkyydestä huolimatta. Vähän liian varovaisesti ne kuitenkin otin, kun en aina tiennyt mitä mutkan takana on. Toisaalta ehkä hyvä ottaa varovasti niin pysyy kaikki hampaat suussa. 😊

Loppuosa reitistä oli tasamaata ja palattiin samaa tietä, mitä alkumatkasta tultiin. Oikean jalan jalkapöydässä tuntui puristuskipua ja piti löysätä kengän tarrahihnaa, jalka ilmeisesti turvonnut. Vesipullosta laitoin nyt viilennystä myös jalalle, mikä helpotti asiaa. Nyt tuuli oli vähän voimistunut, mutta oli kuitenkin myötäinen takaisin Zürichiin palatessa, ja sitten vastainen kun palattiin kohti kisa-aluetta, sen ohi ja kohti Heartbreak hilliä, viimeistä lyhyttä jyrkkää nousua, joka on täynnä kannustajia. Tietenkin tässä jo tiesin, että toisen kierroksen alku olisi paljon vaikeampi, kun suurin osa siitä flat osuudesta menisi vastatuuleen. Toisaalta toisen kierroksen loppu olisi enemmän myötätuulivoittoinen, näin siis ajattelin. Noh, se reitin viimeinen nousu, todellakin fiilis oli kuin Tour De Francessa ja käytännössä lähes kaikki suomalaiskannustajat olivat tulleet tänne kannustamaan. Useamman kerran kuulin oman nimeni ja se oli aivan mahtavaa. Mäki meni nopeasti eikä ollut niin paha kuin nimi antaisi ymmärtää. Mäen päällä juomahuolto ja siellä perussetit: Ensin vettä niskaan, päähän ja jaloille ja vähän suuhun, ja sitten vielä yksi pullo mukaan. Vanhat pullot jäivät reitille.

Reitti kääntyi vikan mäen jälkeen takaisin kisa-alueelle ja sen ohi kohti toista kierrosta. Voisi kuvitella, että toinen kierros olisi helppo. Mulla oli pysynyt sykkeet kurissa ja voimaakin vielä oli.

Olin ajanut mielestäni järkevästi tasaisilla tehoilla. Siis tehomittaria mulla ei ole, mutta sykkeen ja fiiliksen perusteella olen aika hyvin oppinut tätä tulkitsemaan. Reittihän oli nyt tuttu, ja kun ensimmäinen kierros meni tavoitteessa eli kolmeen tuntiin niin nythän saattoi sitten vaikka vähän kiristämään. Iisibiisi ja paskanmarjat. Se vastatuuli, se lämpötila. Nyt oli keskipäivä ja lämpötila varjossa alkoi olla siellä 27-28 hujakoilla. Sehän on vielä ihan siedettävää, mutta kaikki varmaan ymmärtää, ettei reitillä ole juuri varjopaikkaa, joten todellinen lämpötilahan on tällöin paljon enemmän. Ja se tuuli. Kuten ekan kierroksen lopulla kaavailin, nyt tämä alun flat osuus oli vastatuuleen, ei mikään Lanzaroten tuuli, mutta vittumainen se siitä huolimatta oli. Kun ekalla kierroksella vauhti oli 32-33km/h, niin nyt se oli 28-29km/h. Syke ja fiilis oli sama, joten pakko pitää sama tempo eikä lisätä vauhtia yhtään, mikä oli toki oikein tehty. Loogisesti toki ajattelin edelleen, että se tuulihan on sitten ihan lopussa onneksi myötäinen, vaikka muistelin katsoneeni säätiedotuksesta, että iltapäivällä tuulisi toiseen suuntaan.

Tällä kertaa alun tasamaaosuus tuntui edistyvän erittäin hitaasti ja vihdoin sitten tulikin se liikenneympyrä. Tuuli helpotti ja alkoi ylämäki. Jostain syystä vähän helpottui fiiliskin, mutta ylämäki tuntui siitä huolimatta raskaammalta kuin ensimmäisellä kierroksella. Niin ja keli oli vielä entistäkin kuumempi ja jos ekalla kierrokset ajoin juomahuoltopisteet nopeasti läpi niin nyt hiljensin voimakkaasti, että sain mahdollisimman paljon viilennystä kehoon ja vesipulloja matkalle. 120km kohdalla mulla oli kaksi urkkajuomapulloa mennyt ja viimeinen aloitettu. Olin siis energioiden osalta aikataulussa. Muutenkin kaikki nesteet ja energiat tuntuivat tällä kertaan imeytyvän. Nyt 120km kohdilla tosin alkoi tuntua pientä paskahätää ja ajattelin mennä 130km kohdilla käymään vessassa. En kuitenkaan nähnyt sitä vessaa, joten pitstop siirtyi seuraavalle huoltopisteelle pitkän ylämäen jälkeen. Hätä ei ollut suuri, joten kestin sen kyllä.

Se pitkä ylämäki meni myös hitaammin, mutta niin meni monella muullakin eikä enää kovin moni ohitellut. Sattuneesta syystä tämä myös tuntui pidemmältä kuin edellisellä kierroksella ja nousujen välissä ollut lyhyt lasku tuntui vieläkin lyhyemmältä. Jälkimmäisen nousun vieressä ollut junarata oli pidentynyt ja siinä liikkunut juna ei enää herättänyt samanlaista mielenkiintoa. Onneksi vettä oli edelliseltä juomapisteeltä vielä jäljellä niin sain sillä viilennettyä itseäni vähän väliä. Vihdoin tuli myös mäen huippu juomapisteineen. Nyt pysähdyin ottamaan viimeisen energiapulloni special needs bagistä ja otin samalla neljännen suolatabletin, joita olin ottanut kyllä tasaisin väliajoin. Juomapöytien jälkeen oli vessa ja pysähdyin vielä siellä tarpeillani. Ihan normaali asiointi, ei ripulia tai muuta erikoista. Vatsakin oli noin muutoin ihan ok ja energiat tuntuivat pysyvän sisällä. Hyvä juttu! Samalla tuli pieni lepo ennen viimeistä pitkää laskua, jossa tuli sitten päivän huippunopeus 70km/h. Kovempaakin olisi päässyt, jos olisi polkenut kovaa ne alamäet, mutta sehän nyt ei tällaisessa kisassa olisi ollut järkevää.

Jälleen pian olin taas tasamaalla ja odotin innolla sitä lopun myötätuulta. Piti ihan miettiä, että käännyinhän varmasti oikeaan suuntaan, koska nyt tuuli posotti jälleen vastapalloon. Tarkistin vielä jostain lipuista, että näin todella oli tapahtunut. Tuuli oli kääntynyt sääennustusten mukaisesti täysin päinvastaiseksi kuin puolitoistatuntia aiemmin ja jouduin ajamaan jälleen vastatuuleen. Hohhoijaa! Jotenkin tämä nyt meni sisulla, mutta aikaa oli mennyt toisella kiepillä huomattavasti kauemmin kuin ensimmäisellä. Laskeskelin, että lähemmäs kuutta ja puolta tuntia tulisi menemään, eli puolisen tuntia tavoitetta hitaammin. Vähän nyt kyllä tuntui jaloissakin eikä virtaa riittänyt heartbreak nousuun yhtä paljoa kuin ekalla kierroksella. Yleisöäkin oli siellä nyt vähemmän, koska olivat tietty siirtyneet jo juoksureitin varrelle. Joitakin sinnikkäitä katsojia siellä kuitenkin vielä oli, myös suomalaisia. Noh, tämä taas nopeasti ohi ja viimeinen huoltopiste oli nopeasti läpiajettu. Äkkiä vaan läpi ja kylmää vettä niskaan. Viimeinen vitonen ja sitten 180km oli purkissa. Aika 6:31:03, reitti ja keli verottivat, mutta tämä oli varmasti oman kunnon mukainen suoritus. Ei loppujen lopuksi suurta valittamista.

Juoksu

Pois pyörän selästä ja vaihtoalueelle. T2 vaihto meni myös ilman isompia kommelluksia. Pyörä telineeseen ja nopea bajamaja pysähdys ihan vaan varmuuden vuoksi. Vaihtopussi mukaan ja vaihtoteltalle. Laitoin lippiksen päähän, ja Oakleyt sen päälle otsalle, tai niin oli tarkoitus. Juoksukengät jalkaan ja ah kun tuntui hyvälle päästä kireistä pyöräilykengistä eroon. Jalkapöydän kipukaan ei onneksi enää tuntunut. Lähdin sitten juoksemaan ja kuulin heti loistavaa kannustusta suomalaisyleisöltä. Mahtava fiilis. Siinä tiimellyksessä laitoin suolatabletteja ja geeliä taskuun ja jotenkin jossain vaiheessa onnistuin hukkaamaan ne hemmetin Oakleyt. Mielestäni laitoin ne otsalleni, vai olisikohan ne pudonnut siinä, kun lähdin. Tai ehkä jätin ne kuitenkin penkille? Onneksi ne olivat jo vanhat ja kuluneet aurinkolasit, joten menetys ei ollut suuri. Lippa kuitenkin riitti joten päätin keskittyä juoksuun. Tajusin jo varhaisessa vaiheessa, että tästä tulee pitkä juoksu. Vauhti oli heti alkuunsa 6:15-6:30 tasoa, kun se jokaisena aiempana kertana on ollut 5:30 tasoa tai kovempaa. Nyt vain etureisissä tuntui kunnolla eikä kovempaa päässyt. Toisaalta se vauhti tuntui hyvältä, juuri sellaiselta, että jaksaisin sitä hyvin pitkäänkin. Päätin nyt siis juosta sillä vauhdilla mikä tuntuu hyvältä ja katsoa sitten lopuksi mihin se riittää. Ja jos on varaa kiristää niin kiristetään.

Jo ensimmäisellä huoltopisteellä havaitsin ilokseni, että tarjoilut olivat priimaluokkaa. Suolatikkuja, suolapähkinöitä, sipsejä sekä appelsiinia ja banaania. Niitä mä otin heti alusta asti urheilujuoman ja veden lisäksi. Ne ovat aiemmin toimineet, joten niissä pysytään ja tämän hyvän tarjoilun ansiosta päätin heittää omat suolatabletit ja geelipussin kokonaan roskikseen (varasuolat ja geelit olivat juoksun special needs bagissä, jos olisi tullut tarve). Geelit ja patukat eivät maistuneet, joten jätin ne pöydälle. Mahtavana juttuna joka pisteellä oli sieniä, joilla sai viilennettyä kylmää vettä päälleen. Muutamalla paikalla oli myös jääpaloja, jotka tuntuivat hyvältä, koska keli oli edelleen todella kuuma. Missään vaiheessa kuumuus ei kuitenkaan tuntunut haittaavan juoksua, vaikka rankkaa oli toki noin muuten. Huoltopisteitä oli etenkin reitin alkupäässä tosi usein, 1-1.5km välein. Tuumin jo hyvissä ajoin, että välillä pitää juosta läpi ja ottaa vain viilennystä ja suuhun se mitä saa kiinni, koska muuten homma menisi pelkäksi syömiseksi.

Kun ensimmäinen kierros oli taaperrettu samalla vauhdilla eikä tuntunut meno paranevan niin totesinkin, että ihan hyvin tässä nyt voi vähän nautiskella ja siemailla tarjoiluja kokorahan edestä. Mukavasti kuitenkin motivaatioa vauhdinpitoon antoivat lukuisat muut suomalaiset, sekä katsomossa että reitillä. Etenkin Kaisa ja Nanna, jotka tulivat vähän matkan päässä perässä, sekä myöhemmässä vaiheessa pari kierrosta perästä hiukan kovempaa tullut Minna (Pylkäs) ja samalla kierroksella juossut Petri (Nyman). Hyvin tsempattiin toinen toisiamme ja samalla tuli vähän tarkkailtua omaakin vauhtia, että kuinkahan paljon kovempaa muut tulivat. Vauhdinjaot vaihtelivat sen verran, että vähän sijoituksiakin vaihdeltiin ja välillä joku taas jäi enemmän.

Juoksun puolivälin kohdilla tuumailin, että voisi käydä taas tyhjennyksellä, kun täällä oli kusilaareja tosi hyvä määrä. Se oli nopea toimitus ja auttoi ainakin hetkellisesti vähän kiristämään vauhtia, kun kolmas kierros alkoi. Tässä vaiheessa itseasiassa Nanna oli juuri saamassa kiinni, kun hänellä tuli vähän isompia vaikeuksia ja jäi taas vähän lisää. Tietenkään en kavereiden kanssa sinänsä kilpaillut, eri sarjoissakin oltiin, mutta on se toisaalta hyvää vertailukohtaa ja tuli tsempattua sekä itseään että muita. Kuitenkin tärkein asia mielessäni oli koko ajan se, että nyt hemmetti pidetään hauskaa. Olin koko juoksun ajan iloisella tuulella, enkä jaksanut stressata siitä, että vauhti ei ollut ihan parhaiden päivieni mukaista. Mulla oli hyvä fiilis ja juomapisteillä oli hyvät tarjoilut, nautin niistä. Erityisesti kahdella viimeisellä kierroksella nautintoa lisäsi red bull -juomapiste 4km kohdilla (10,5km kierroksesta). Olin nimittäin sallinut itselleni kofeiinin vasta vikalla puolimaratonilla ja red bullin mausta nyt vaan pidän. Otin sitä sitten parikin mukillista ja vielä kokista päälle. En tiedä auttoiko se, mutta maistui hyvältä ja sitä kautta toi lisää virtaa. 😊

Toisen kierroksen lopussa olin huomannut, että sykemittarin kellosta alkoi akku olla loppumaan päin. En ollut varma kestääkö se loppuun asti, mutta kyselin tutuilta josko jollain katsomossa olisi antaa Garmin lainaksi, ei ollut. Muistin, että olin itse lainannut kaverille Garminiani 2013 Köpiksen Ironmanissa, jossa olin katsojana ja siitä sain idean tälle tiedustelulle. Hiffasin kuitenkin, että jos kelloja oli niin merkki oli Suunto, joten lopetin kyselyn samantien. Toisen kierroksen puolivälissä kuitenkin pysäytin kellon, kun ajattelin, että jos akku loppuu, niin menettäisin koko suorituksen datat. Sitten käynnistin juoksuajanoton uudestaan ja menetin ajanoton koko suorituksestani enkä ollut enää siitä tarkasti kartalla. Ehkä ihan hyvä, koska olin jo tajunnut, etten tule saamaan ennätystä enkä edes 12 tunnin alitusta, joten fiiliksellä ja jaksamisen mukaan menisi kuitenkin loppu. Yleisössä kannustaneelle Juhalle (Hietamäki) kuitenkin heitin, että kiristän vauhtia akkukeston takia, mutta tietenkin se oli vain puolitotuus. Tavallaan teinkin niin, mutta tavallaan en kun juoksin juuri sitä vauhtia mitä jaksoin.

Aika lailla samalla kaavalla meni juoksu loppuun asti. Välillä juoksin kovempaa, välillä hiljempaa ja neljäs kierros oli huomattavasti hitaampi kuin kolme ensimmäistä. Ei ollut mitään varsinaista ongelmaa, mutta reisissä vaan tuntui ja ei päässyt kovempaa. Fiilis oli kuitenkin hyvä ja jälkeenpäin sainkin hyvää palautetta positiivisesta ilmeestäni, olin kuulemma iloisin juoksija koko kisassa, jos nyt oikein muistan Juhan analyysin katsomosta. Hyvä juttu, se nyt oli vähän tarkoituksenikin. Juoksureitin lopussa saatiin aina hiuspompula ranteeseen sen merkiksi, monennellako kierroksella oli. Viimeisellä kierroksella tuntuikin erityisen hyvältä saada se pompula ja otinkin sen ilolla vastaan. Virittelin loppukiriä ja ilo oli ylimmillään. Kuudes kerta, hemmetti kuudennen kerran kuudesta yrityksestä vedän tämän taas maaliin. Huhhuh! Saavuin stadionin eteen ja otin yleisön, nostin käsiä ja sain vastaukseksi hillitöntä kannustusta ja suomalaisten äänet kuuluivat tietysti voimakkaasti. Maalisuoralla juoksin hyvää vauhtia ja loppuun tein jälleen sen perinteisen ”homohypyn”, Michael Schumacherin tyyliin. Tällä kertaa suoritukseni riitti ihan viralliseen kisakoosteeseen asti:

Juoksun aika: 04:51:47

Kokonaisaika: 12:41:33

Jälkitunnelmat

Tämä oli kuudesta Ironman -kisastani neljänneksi paras noin ajallisesti. Klagenfurtissa ja Frankfurtissa oli hyvä aika, alle 12 molemmissa (11:28 ja 11:53). Köpiksessä samaa luokkaa kuin nyt (12:39), mutta siellä tietty oli helpompi reitti ja keli. Lanzarote ja Nizza olivat tietenkin omaa luokkaansa pyöräreitin rankkuuden suhteen, joten niiden kokonaisajat ovat ihan omassa kategoriassaan.

Itse kisasta jäi siis kaikin puolin hyvä fiilis. Kisa oli todellakin hyvin järjestetty eikä mulla jäänyt tästä mitään moitittavaa. Erityisenä plussana on kisa-alueen tiiviys. Kaikki olivat samassa paikassa: uintistartti, T1, T2 ja maali. Juoksussakin joka kierroksen lopetus mentiin stadionin läpi, joten sai siinä aina hurjat kannustukset uudelle kierrokselle. Vapaaehtoisetkin olivat avuliaita ja homma toimi järjestelyjenkin osalta huikean hyvin. Siis, jos snadisti rankempi reitti ei haittaa, niin suosittelen kyllä tätä kisaa ehdottomasti. Yleensä Zürichin kisaan ei ole niin kova kiirekään ilmoittautua, koska se ei lukeudu suosituimpiin kisoihin. Tänä vuonna täällä oli kova suomalaispanos ja lippu korkealla, toivottavasti on myös jatkossa.

Omaan suoritukseenikin olen tyytyväinen. Aika oli mitä oli, mutta omasta mielestäni se on nykykunnon mukainen tulos tällä reitillä. Päätavoitteeni täyttyi, sillä onnistuin nesteytyksessä ja energioiden nauttimisissa erittäin hyvin. Vatsa ei hölskynyt kertaakaan, energiat imeytyivät, eikä juoksu mennyt bajamajalta toiselle köpöttelyksi. Luonnollisia tarpeita tuli toki muutaman kerran, mutta se nyt vaan on luonnollista yli 12 tunnin suorituksessa.

Tulevaisuus

Kuten alustuksessa vähän vihjasinkin, jatkossa(kin) elämäntilanteeni muuttuu entisestään ja pitää ottaa pieni hengähdystauko siihen millä tavalla harrastukseni jatkuvat. Meidän perheeseen siis tulee loppuvuodessa perheenlisäystä, kun irongirl tupsahtaa maailmaan ja tekee irondadin entistäkin onnellisemmaksi. Ilman tätäkin pieni aikalisä olisi ollut paikallaan, koska aika paljon tällainen kisa vaatii myös henkiseltä puolelta ja mä nyt kuitenkin liikun ensisijaisesti pitääkseni olon hyvänä sekä siksi kun nautin ulkoilmaliikunnasta.

Samalla tässä välivuoden aikana on aikaa pohtia valmennuskuvioitakin. Nyt menee vähintään yksi kausi ilman valmentajaa, ja sitten katsotaan mikä on tarve jatkossa. Tällä hetkellä fiilis on sellainen, että ehkä tämä ryhmävalmennus on nähty ja se ei taida toimia minulla nykyisessä elämäntilanteessa, jossa aika on kortilla (ennätyskin on ajalta, jolloin treenasin ilman kausivalmennusta). Vaihtoehtona on lähinnä täysin valmiit nettitreeniohjelmat, jotka kootaan ihan itse tai sitten yksilövalmennus. Jälkimmäinen ei tunnu hintansa takia järkevältä vaihtoehdolta. Usein siinä on myös vaatimuksena se, että pystyy aikatauluttamaan viikon etukäteen. Sitä en taida pystyä tekemään, enkä oikeastaan halua. Olen enemmänkin päivä kerrallaan ihminen ja mitä vähemmän sovittuja aikatauluja on niin sen parempi.

Tuo netin valmisohjelmien noudattaminenkin on vähän niin ja näin. Koska en tule ikinä kilpailemaan oikeasti kovista sijoituksista, niin tuntuu absurdilta miksi mun pitäisi tehdä treenejä joista en nauti pätkääkään (traineritreenit, wattimittarin tuijottaminen yms.). Todennäköisimmin ohjelmani muodostuu siitä, että käyn tietyn määrän tekemässä erilaisia harrastuksia ja fiiliksen mukaan eri vauhteja jne. Ja talvella hiihdän aina kun on mahdollista. Siis käytännössä ilman ennakkosuunnittelua. Se on toiminut ennenkin ja saa toimia jatkossakin. Tosin uintitreeneihin aion jatkossakin ottaa valmiiksi kirjoitettuja ohjelmia, jotta saan siihen motivaation pidettyä.

Nyt siis ainakin tuleva kausi mennään fiiliksellä ja sen mukaan mitä uudet kuviot elämässä sallivat. Tulen ottamaan myös kaiken irti siitä, että voi tehdä mitä huvittaa, vaikkei olisi jonkun treeniohjelman mukaan ihan fiksua. Niin tai jos ei huvita/jaksa, niin sitten en tee mitään, enkä ota asiasta stressiä. Ensi vuonna minulla on yksi kilpailu, johon olen ilmoittautunut: Ironman 70.3 Lahti. Sen vedän ja siihen satsaan sen mitä kykenen, mutten ota siitä mitään paineita. Se mennään samalla ilolla ja hyvällä fiiliksellä kuin Sveitsin kisa tänä vuonna.

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Seuraavan IM kisaraportin julkaisupäivä onkin sitten tyystin tuntematon, mutta kyllä se tulee.

IronHippo koki julman kohtalon, mutta tarina jatkuu, joskus. :) 

.

Ironman Frankfurt 2016 - kisaraportti

Aikomuksistani huolimatta Nizzan kisaraporttia seuraava blogikirjoitukseni tuleekin vasta nyt - sitä seuraavan Ironman -maaliintuloni jälkeen.

Osallistuin siis suuren suomalaissuosion saavuttaneeseen Frankfurtin Ironman -kilpailuun. Kyseinen kilpailu oli ollut harkinnassani jo pidempään ja vuosi sitten päätin siihen sitten ilmoittautua, kun olin ensin seurannut viime vuoden kilpailua ja kavereiden kärsimysnäytelmää 40 asteen helteessä. Ilmoittautumishetkellä kärsin vielä akillesvammasta ja olin silloin juuri aloittanut kuntoutuksen. Selkeä tavoite vuoden päästä auttaisi minua paremmin noudattamaan tarkasti urheilulääkärin minulle antamaa kuntoutumisohjelmaa - tämä toimi juuri kuten ajattelin. Havaitsin samalla hetkellä kun olin ilmoittautunut tähän kilpailuun, että suuri joukko Yan Bussetin Tri Coaching Finland ryhmän jäsenistä oli myös ilmoittautunut tähän kilpailuun. Olin juuri tilanteessa ilman valmennusta alkavalle kaudelle, minkä olin edelliskautena kokenut itselleni hyödylliseksi, joten päätin ottaa Yaniin yhteyttä asian tiimoilta ja ilmoitin kiinnostuksestani ryhmään liittymiseksi. Kävi ilmi, että noin puolet ryhmän jäsenistä oli todella lähdössä Frankfurtiin, valmentaja mukaanlukien. Tämä kuulosti erittäin houkuttelevalta ajatukselta, joten liityin ryhmään.

Valmistautuminen

Valmistautuminen alkoi käytännössä noin 10kk sitten saatuani Yanilta ensimmäisen neljäviikkoisen harjoitusohjelman. En noudattanut sitä alkuun kovinkaan orjallisesti, koska halusin aloittaa kauden vähän rennommin. Tykkäsin kuitenkin siitä, että porukkatreenejä oli tosi usein (2-3 kertaa viikossa) ja tietty erittäin mukavassa porukassa treenaaminen on hauskaa ja motivoivaa. Jo syksyllä tiedostin haasteeni, jotka olisivat pyöräily ja juoksu. Uinnin olin saanut hyvään iskuun jo aiemmin ja siinä lajissa oli myös paras treenimotivaatio. Syksy ja talvi meni ilman loukkaantumisia ja sairasteluja, joten pysyin hyvin ohjelmassa. Kehittymistä tapahtui ainakin testien mukaan kaikissa lajeissa, mutta kahdessa mainitsemassani lajissa lähtötasoni oli päässyt loukkaantumisten johdosta laskemaan eikä kehittyminen niissä ollut niin helppoa. Uintiin sen sijaan tuntui purevan ihan kaikki treenit, tekniikkavinkit yms. jne. ja kehityin siinä entisestään.

Vuoden vaihteen aikoihin tapahtui isompia muutoksia myös ns. henkilökohtaisella puolella, kun tapasin Tiian ja aloitimme parisuhteen. Tässä yhteydessä en mainitse aiheesta enempää, mutta tietysti tällaiset asiat vaikuttavat ihan kaikkeen. Tämä kun on niin paljon myös psyykkistä eikä pelkästään fyysistä kuntoa vaativaa touhua.

Alkukeväästä kävin HelTriläisen kaverini Toffen kanssa Gran Canarialla parin viikon treenileirillä, joka kyllä auttoi huomattavasti pääsemään takaisin edes lähes siihen pyöräilykuntoon missä olin 2013. Kuitenkin silläkin leirillä meillä oli uima-allas hotellihuoneen vieressä, joten tuli myös uintia treenattua sielläkin muiden lajien ohella. Pyöräilykilometrejä kertyi paljon ja nousumetrejä myös. Treeniohjelma oli erittäin hyvin mietitty (mistä suuri kiitos Toffelle), minkä ansiosta sain pidettyä ohjelman kehittävänä suuresta rasituksesta huolimatta.

Suomessa oli toukokuussa ennätyslämmintä, minkä ansiosta pääsin avaamaan avovesikauden jo toukokuun alussa. Ohjelmassa oli sekä uintia, että swimruntreenejä. Swimrun on osoittautunut erittäin hyödylliseksi treenimuodoksi, koska siinä tulee sekä juoksua että uintia, tulee sopeuduttua kuumuuteen ja kylmyyteen sekä harjoiteltua suuntaamista paljon. Näistä harjoituksista kiitos kuuluu siis swimrun-yhteisölle sekä parilleni Susanille.

Kun toukokuun lopussa osallistuin Ironman 70.3 St. Pöltenin puolimatkan triathlon-kisaan oli minulla jo paljon avovesiuintia alla ja siellä uinti sujui paremmin kuin koskaan aiemmin kisaolosuhteissa. Pyöräily oli vaikeaa ja juoksu tuntui yllättävän hyvältä taustat huomioon otettuna. Tämä oli ns. B-kisa ja valmistauduin siihen lähes yhtä hyvin kuin A-kisaan (IM). Lento paikanpäälle oli tosin lähempänä kisaa, mutta muutoin nyt sai kuitenkin pirteän alun kisakaudelle. Tässäkin reissussa sosiaalisella puolella oli tärkeä rooli, matkaseuralleni Jennille ja muille seurakavereille siitä suuri kiitos.

St. Pöltenin jälkeen oli varsin lyhyt palautumisaika ja sitten tiukka treenijakso, mikä sisälsi yhden sprinttitriathlonin (1/8), yhden 1/4-triathlonin, allasuintikisa sekä pari avovesiuintikisaa, joista toinen oli puolimatkan viestiosuus Långvikissä. Långvikin kilpailussa tapahtui itselleni harvinaisempi tilanne kun pääsin omalta osuudeltani viestikilpailun kärjessä ja uintiaikanikin oli kaikki osallistujat huomioonotettuna yhdeksänneksi nopein. Tämä varmisti lopullisesti sen, että uintini kulkee nyt myös avovedessä, mikä viime vuonna oli vielä vähän hankalaa.
Ennen Långvikin kisaa mukaan mahtui myös pettymysten täyteinen Pirkan pyöräily, jossa "bonkkasin" täysin aloitettuani liian lujaa ja hyydyttyäni täysin ennen 217km matkan puoliväliä. Tuloksena oli keskeytys, mikä on itselleni harvinaisempaa, mutta näin jälkeenpäinkin ajateltuna se oli oikea päätös. Opin virheestäni ehkä enemmän kuin olisin oppinut onnistuneesta suorituksesta.

Käytännössä Långvikin kisan jälkeen oli sitten kovempi treenijakso takana ja pari viikkoa aikaa Frankfurtiin. Niinsanotut tapering viikot alkoivatkin keventämällä treenejä pikkuhiljaa, mutta täyslepoa ei kuitenkaan juuri ollut kuin yhteensä parina päivänä.

Kisaviikko

Kevyttä liikuntaa ja hieronta alkuviikosta ja keskiviikkoaamuna olikin jo lento Frankfurtiin. Paikanpäälle päästyäni heti tietenkin piti kasata pyörä ja käydä kokeilemassa, että kaikki on kunnossa. Ajattelin ajella kisajärvelle, mutta en sitten löytänyt reittiä fillarilla sinne. Luovutin ja ajelin takaisin. Keli oli lämmin, joten joen varren pyörätiekin oli ruuhkainen. Kahden tunnin sijaan lenkki jäi tuntiin, mikä tuskin kuitenkaan suuresti haittaisi.

Torstaiaamun ohjelmassa sitten oli uintia kisajärvessä, jonne mentiin TCF porukalla takseilla. Vesi oli hyvin lämmin
, verrattuna Suomessa totuttuun. Tehtiin kevyttä verraa ja lopuksi suuntausharjoituksia. Iltapäivä kului sitten Expoa tyhjentäen. Torstaina aloitin myös hiilaritankkausta, hillitymmin kuin yleensä. Silti seuraavana yönä jouduin tyhjentämään kaiken nesteen, koska heräsin viitisen kertaa vessahätään. Yöunetkin jäivät hiukan heikoiksi, joten seuraavana päivänä piti muuttaa tankkausjuomisia, että tokavikana yönä saisi kunnolla unta. Se kun on se kaikkein tärkein yö.

Perjantai oli täyslepopäivä, söin paljon ja lisäsin tankkausjuomaan elektrolyyttejä. Myös suolaa lisäsin hiukan ruokaan imeytymisen parantamiseksi. Tämä auttoi ja nesteet pääsivät imeytymään kehoon ilman samanlaista tyhjennysongelmaa kuin edellisyönä.
Lauantaina ei enää tankattu vaan pyrittiin syömään niin normaalisti kuin mahdollista. Noh, normaalistihan en syö päivällisiä ravintolassa, joten tämä oli kaukana normaalista, mutta ainakaan pastaa ei enää mätetty kehoon. Lauantain tärkein ohjelma oli kuitenkin pyörien vienti T1 vaihtoalueelle. Sattui mukava sadepäivä, joten emme menneet enää uimaan. Sateella ei viitsi huvikseen uida, koska voi kastua. Päivän ainoa liikunta-aktiviteetti oli aamun lyhyt juoksuverryttely, jolla vain vähän avattiin paikkoja.
Nyt olo tuntui jo erittäin valmiilta ja levänneeltä. Tuntui siltä, että olisi jo voinut kisata, mikä oli varmasti oikea tunne siinä tilanteessa.

Kisa-aamu

Olin mennyt yhdeksältä nukkumaan ja sain nukuttua jopa 3 tuntia putkeen ja senkin jälkeen nukuin yllättävän hyvin. Ainoastaan saksalaisten jalkapallofanien tööttäilyt ja muu älämölö aiheutti pari kertaa heräilyjä. Ei jäänyt epäselväksi mikä maa oli voittanut jalkapallopelin.
Herätys klo 3:40 ja kaikki varusteet olivat jo valmiina. Siitä huolimatta aikaa meni säätämiseen ja olin aamiaisella pari minuuttia neljän jälkeen ja jouduin vähän jonottamaan. Paikalla oli jo koko TCF tiimi ja päästiin vielä fiilistelemään tulevan kisan tunnelmilla. Söin nopeasti, koska halusin ajoissa mestoille, joten lähdettiin muutaman TCF-kaverin kanssa kohti bussipysäkkiä jo ennen puolta viittä.

Bussimatka meni nopeasti ja oltiin hyvissä ajoin paikalla. Saksalaisella tarkkuudella emme alueelle kuitenkaan päässeet ennen viittä, joten kiire loppui suomalaistyypillisesti odottamiseen. Nopeasti aika menikin ja pääsimme tsekkaamaan fillarit kuntoon. Itselläni oli renkaiden pumppaamista lukuunottamatta kaikki valmiina ja senkin otin varovaisesti, koska muistin edelleen mitä Nizzassa kävi viime vuonna. Nyt mulla vielä oli uudet tuubikiekot enkä ole ikinä tuubia vaihtanut. Mietinkin paljonko ilmaa laittaisin. Tuubini ovat sellaiset, joista ilma haihtuu pikkuhiljaa, jos ei aja. Näin Koska aikaa olisi kolmisen tuntia, päätin 8 barin sijaan laittaa 8.5 baria. Sen verran olin laskenut paineiden tyhjenevän kolmessa tunnissa ja sinänsä suurta haittaa ei olisi vaikka paineet laskisivat vähän sen allekin. Olisi ainakin parempi pito varsin teknisellä reitillä.

Renkaat oli nyt täytetty ja seuraavana agendana olisi operaatio bajamaja. Kertaakaan ei ole iso hätä yllättänyt ja tein kaikkeni ettei niin kävisi nytkään. :D Tämän jälkeen kävin vielä tsekkaamassa pyörän, en enää muista mitä siellä tsekkasin, mutta jotain kuitenkin hääräilin. Renkaat oli kuitenkin onnistuneesti ilmoissaan ja muutenkin oli epätodellinen tunne siitä, etten ollut vielä mokannut missään ja kaikki oli mennyt purkkiin. Löysin vieläpä Yaninkin ja sain annettua pumppuni hänelle hotellille vietäväksi. Muutamia seurakavereita tuli nähtyä ja tsempit toivoteltua. Piti sitten mennäkin jo vaihtotelttaan laittamaan märkkäri ja muut uintivermeet päälle. Jälleen Itävallan sekoilut kolmen vuoden takaa kirkkaana mielessä ja mukaan tarttuivat uimalakki, uimalasit, korvatulpat, geeli ja vesijuoma eli kaikki mitä pitikin. Loput valkoisessa muovipussissa rekkaan ja sitten kohti rantaa.

Rannalla piti olla vielä TCF-porukan kuivaverryttelyt, mutta kovin montaa ei sovitulla paikalla itseni ja Yanin lisäksi ollut. Sanoisin nimet, jos muistaisin, mutta muistini on puuroa sen osalta. :D Yanin viime hetken vinkit kuitenkin muistan selvästi. Olisi hyvä hakeutua riittävän korkealle lähtöryhmittelyssä saadakseen hyvän startin ja juteltiin vähän siitä millaisella vauhdilla lähtisin liikkeelle. Lähtökarsinat olivat 10 min välein arvioajoille < 1h, 1-1:10, 1:10 - 1:20, 1:20 - 1:30 ja > 1:30. Olin saanut useamman kannustavan kommentin siitä, että pitäisi lähteä tavoittelemaan tunnin alitusta, mutta tiesin oman uintikuntoni sen verran hyvin, että lähdin tuohon kakkoskarsinan alkupäähän. Alkuperäinen tavoitteeni < 1:05 oli siis edelleen mielessäni ja sitä lähtisin tavoittelemaan. Alunperin piti lähteä tuon ryhmän keskivaiheilta, mutta menin kärkipäähän, koska kaikki yliarvioivat oman vauhtinsa. Tämä piti paikkansa.

Uinti (1:04:33)

Vaikka uinnin rolling start olikin jo minulle tuttu St. Pöltenin puolikkaalta niin täällä se oli kuitenkin hoidettu hiukan eri tavalla, siis vieläkin järjestelmällisemmin. Itävallassa mentiin kapeasta putkesta yksitellen nauhamaisesti veteen, mutta Saksassa järjestäydyttiin rannalla neljään vierekkäiseen jonoon, josta sitten parin sekunnin välein kuului "piip" ääni, ja toimitsija päästi sen mukaan aina yhden jonosta veteen. Äärimmäisen sujuva systeemi. Starttasin jo hyväksi kokemallani tavalla hiukan matkavauhtia kovempaa rauhoittaen sitten parin sadan metrin päästä matkavauhtiin. Sain hyvän paikan porukassa ja totesin lähtöpaikkanikin olleen oikean. Enemmän minä silti ohittelin kuin minua ohitettiin, joten todellakin aika moni yliarvioi kykynsä. En muista juuri mitä kaikkea uinnin aikana ajattelin muuta kuin, että poijut tuntuivat tulevan vastaan tosi nopeasti ja pian olinkin jo tehnyt ~1600m ensimmäisen kierrokseni ja pikaisen rannallakäväisyn jälkeen ampaisin takaisin veteen,  perhosuinnin kauhaisulla ja maasta ponnistuksella tietenkin.

Toisella pidemmällä kierroksella nostin snadisti vauhtiani, mutta nyt ei ihan niin paljoa tullut enää ohitettua muita. Ekalla kierroksella kääntöpoijut olivat ruuhkattomia, mutta toisen kierroksen käännöt olivat tiukempia ja siellä muutama blokkasi uimalla sammakkoa.. Pakko uida päälle, koska minukin päälleni uitiin. Kauimmaisella poijulla joku löi kantapäähäni ja taisin siinä jotain ärähtääkin. Säikähdin samalla, että eikai nyt ärtynyt akillesjänne, mutta huoli oli onneksi turha. Lyönti kyllä tuntui, mutta tunne meni nopeasti ohi eikä siis aktivoinut vanhaa vammaa. Viimeisen kääntöpoijun otin vähän röyhkeämmin, mutta kuitenkin mielestäni siinä tuli vähemmän kontaktia (ehkä se joka jäi alleni oli eri mieltä).

Loppumatkasta uskalsin vilkuilla kelloakin ja huomasin olevani täysin aikataulussa. Rantautuminen tapahtuikin ajassa 1:04:33, puoli minuuttia alle tavoitteen. Huh, nyt meni siis uinti aivan purkkiin ja oli pakko olla siihen tyytyväinen. Garmin jäljestä jälkeenpäin katsottuna myös huomasi suuntauksenkin menneen täysin purkkiin. Ei juuri paljoa harhailua vaan suhteellisen suoraa viivaa!

T1 (7:13)

Triathlon on muuten siitä jännä laji, että vaikka uinti on minulle parhain laji niin silti odotin kovasti pyöräilyn alkamista jo ennen uintiosuuden päättymistä.

Ensimmäinen vaihto ei kuitenkaan ollut minulta kovin nopea suoritus. Minulla oli vaihtokassissa kinesioteippi laitettavaksi tukemaan aiemmin reistaillutta jalkapohjaa, mutta eihän se teippi tietty märkään ihoon tarttunut. En sählännyt sen kanssa kauaa vaan laitoin pyöräily vermeet päälle ja läksin juoksemaan pyörälle. Tämän olin katsonut aamulla tarkasti mitä väylää pitkin pääsen omalle pyörälleni ja olin tsekannut yhden puun jonka kohdalla oma pyöräni oli. Pyörä löytyikin nopeasti ja otin sen vain mukaan ja lähdin kohti pyöräilyn starttipaikkaa. Samalla juostessa imaisin yhden geelin naamariin saaden siten heti energiaa uinnin jälkeen. Frankfurtissa on nopea vaihtoalue, joten tämä ei ollut kovin hyvä suoritus, mutta toisaalta mielestäni en erityisesti sössinyt ja märkkärikin lähti sukkana päältä. Ei tuo silti ihan mahdottoman huonokaan ollut.

Pyöräily (6:10:18)

Olin jo aiemmin katsonut, että pyöräily alkaa myötätuulella, joten tiedostin ettei kannata pelätä kovaa alkuvauhtia. Tiesin myös sen, että usein aloitan liian kovaa ja kärsin myöhemmin, joten yritin silti pitää vähän malttia päällä. Syke oli yllättävän korkea, lähes 150 uinnin jälkeen, mutta se kuitenkin tasaantui nopeasti sinne 140-145 tasolle, mikä on mulla aerobisen kynnyksen tuntumassa.

Alkupätkä järveltä kaupunkiin meni aika nopeasti ja pian olin risteyksessä, josta tiesin kulkevani vielä kahdesti sen jälkeen. Eli kierros alkoi, mutta vauhti pysyi edelleen korkeana, koska se oli tasamaapätkää.

Mittari piippasi pian 20km splitin ja muistin reittikartasta, että ensimmäinen mäki alkaisi pian. Nousun alettua katsoin nopeusmittarista keskinopeutta, vaikka ei olisi saanut. Se laski 34:sta 32:een yhden pikkunyppylän aikana ja vaikka yritin antaa asian olla, niin alitajunnassa se vaikutti siten, että seuraavassa alamäkiosuudessa se pitäisi sitten ottaa kiinni. Täysin tyhmä ajatus. Täysin tyhmä ajatus oli myös se, että juomahuoltopisteen lähestyessä heitän puolillaan olevan urheilujuomapullon pois ja sitten missaan uuden urkkajuoman ottamisen tilalle. Aivan käsittämätön moka! Siis vinkki: heitä aina pullo pois vasta kun olet saanut uuden tilalle. Se on ehkä hankalampaa ja joutuu vähän hidastamaan kun pulloja on hetken enemmän kuin telineeseen mahtuu, mutta vanhapullo hampaisiin, uusi telineeseen ja sitten vanha pullo pois huoltoalueen päätyttyä. Säännöissä siis oli, että pullo pitää heittää ennen tai jälkeen, mikä siis onkin ihan loogista muistaen mitä Itävallassa sähelsin heittäessäni pullon vahingossa toisen pyöräilijän eteen.

Noh, hetken aikaa meni käsitellessäni mokaa ja siinä samassa TCF-porukan Janne ohitti ja manailin hänelle siinä vain mokaani. Sitten nopeasti kuitenkin tajusin, että tässä on kisa menossa eikä tehtyä saa enää tekemättömäksi. Onneksi minulla oli kuitenkin varasuunnitelmana geelipullo. Energiasuunnitelmani oli siis seuraava: Aerotangossa urheilujuomapullo, rungossa vesipullo ja satulatelineessä pullo, johon kaadettu 9 geeliannosta. Lisäksi toisessa satulatelineessä oli varatuubi omassa pullossaan. Satulalaukussa oli vielä kiinteänä ravintona karkinoloisia powershotteja, pilkottuja energiapatukoita sekä suolatabletteja. Tarkoituksena oli siis ottaa pyöräilyssä 20min välein jotain. Kaksi ensimmäistä olisi pelkkää urkkajuomaa ja kolmas geeli + vesi. Lisäksi noin kerran tunnissa ottaisin suolaa ja jotain kiinteää, jos tekee mieli. Geelipullossa oli siis kolme annosta extraa siltä varalta että sössin jotain, ja lisäksi oli vielä toisessa tankolaukussa muutama varageelipussi siltä varalta, että sössin sössimisen.

(Taustana monimutkaiselle energiasuunnitelmalle se, etten ollut onnistuneesti saanut yhtään pitkää treeniä tehtyä pelkällä geelillä + vedellä, joten lähdin sillä taktiikalla mihin olin aiemmin tottunut).

Näinpä siis otin varasuunnitelman käyttöön ja kun tuon epäonnistuneen juomahuollon jälkeen seuraavana oli vuorossa geeli niin käytännössä jouduin korvaamaan geelillä vain yhden suunnitellun urkkajuomasiemauksen. Eli ei mikään katastrofi.. Samalla tämän tiedostettuani tajusin, että sekä syke että vauhti oli laskenut. Nyt oli alamäki, joten vauhtia sai nostaa huolella. Sitten tulikin tuo aiemmin mainitsemani keskinopeuden kyttäys, jota siis seurasin ihan liikaakin ja ajoin helpon osuuden ehkä liiankin kovaa. 

Helppoon osuuteen tuli sitten pieni breikki, nimittäin ärsyttävä mukulakiviosuus (tai katukivi, kun kuulemma näillä ei ollut mitään tekemistä mukulakivien kanssa). Kovasti se kuitenkin täristi enkä uskaltanut ajaa ollenkaan kovaa vaan erittäin hiljaa. Joku mäennyppyläkin siinä oli ja yleisöäkin ihan kivasti. Tämän osuuden jälkeen noin 40-50km kohdilla TCF:n Jussi Nokkala ohitti minut ja yllätyksekseni hän ei mennytkään minulta karkuun. Reitin pohjoisosassa oli paljon teknisiä 45-90 asteen mutkia ja havaitsin, että saavutin jussia aina joka mutkassa noin sadalla metrillä, eli sen verran mitä olin suoralla jäänyt. Eli Jussi, jos luet tämän, ota koppi. ;) Itse havaitsin taas autourheiluharrastuksestani olleen sen verran hyötyä, että nämä osuudet olivat vahvuuksiani. Slow in fast out, ihan niinkuin Lanzaroten serbalaskuissa aikoinaan. Teknisistä osuuksista oli minulle varoiteltu, mutta itse kyllä pidin niistä, olivat hauskoja.. Ainoat paikat missä kukaan ei tullut ohi..

Ja sehän olikin se seuraava asia mikä vaikutti suoritukseeni. Tiesin sen jo etukäteen, että koska olen kokonaistasoani huomattavasti parempi uimari, niin pyöräilyssä takaani tulisi jatkuvalla syötöllä itseäni nopeampia ohitse enkä saisi antaa sen vaikuttaa omaan suoritukseen. Kuitenkin etenkin Jussin ohitus vaikutti ainakin vähän ja sykekin taisi nousta muutamalla lyönnillä liian korkeaksi. Eli siinä huumassa kun havaitsin ettei Jussi mene paljoa kovempaa, tinttasinkin snadisti liian raskaalla reidellä vauhtia.. Tämä olisi varmasti tilanne, joka wattimittarilla olisi estettävissä (seuraava hankintani ehdottomasti). Lopulta Jussi karkasi näköpiiristäni vastatuuliosuudella noin 20km roikkumiseni jälkeen ja sain keskittymisen kunnolla takaisin omaan ajooni.

Ensimmäisellä kierroksella vastatuuli ei vielä ollut kovin mahdoton, lämpötila nousi lähelle hellettä ja vauhtikin pysyi suht hyvänä. Kierroksen loppupuolella oli vielä jyrkähkö heart break hill, joka oli tupaten täynnä ihmisiä kannustamassa. He ympäröivät koko kulkureitin samaan tyyliin kuin tour de francessa parhaimmillaan, joten fiilis oli aivan huikea, melkein tuli tippa linssiin.

Kierroksen vaihduttua saavuttuani toistamiseen kierroksen aloittavaan risteykseen havaitsin keskinopeuden olleen edelleen 31.4. Eli siis tosi hyvä, olin ehkä vähän tavoitteeni (5:50) alle menossa, eli kaikki meni suunnitelmien mukaan.. Toisella kierroksella vauhti oli kyllä myötätuulessakin maltillisempi ja mäet ei enää nousseet yhtä pirteästi. Heltrin Nikitakin paineli jossain vaiheessa ohi, samoin TCF:n Jari.. Toisen kierroksen alussa keli vielä tuntui lämpenevän ja harmittelin sitä, etten ollut laittanut aurinkorasvaa. Harmitus ei kestänyt kauaa, koska yhtäkkiä huomasin täriseväni kylmyydestä.. Ajattelin ensin, että oliko energiat vähissä, mutta katsoin synkkäpilvistä maisemaa ja totesin kelin yksinkertaisesti muuttuneen.. Olin saapumassa kierroksen pohjoisinta osaa ja kääntymistä takaisin päin. Jotenkin voimistunut tuuli pyöri erikoisesti ja tuntui myötätuulessakin vastaiselta, joten hetken toivoin tuulen suunnan kääntyneen loppumatkaa nähden edullisemmaksi.

Olin väärässä. Näin käännöspaikan lähellä jotkin liput, jotka osoittivat tuulen olevan nyt täysin vastainen loppujen ~40km ajan. Lisäksi se tuuli voimistui entisestään, ja juuri kun olin ottanut Toffen vinkit mieleeni (jos tuntuu pahalta, niin muistele Kanarian treenileirin hillitöntä vastatuulipätkää) niin tapahtui se mitä pelkäsin tapahtuvan. Kovan vastatuulen lisäksi nyt alkoi myös tulla vettä ihan taivaan täydeltä.. Se oli kyllä kieltämättä nyt myrkkyä. Vettä tuli viimeiset 30km ja jouduin kyllä ottamaan kaikki mutkat erittäin varovasti. Autourheilutaustasta ei tässä ollut hyötyä, koska kartingissakin olen aina sateella ollut aivan paska (näin kohteliaasti ilmaistuna). Yhtään ei korvien välissä auttanut sekään, että aika pian sateen alettua joku pannutti edessäni pahan näköisesti (juoksi kuitenkin pyöränsä perään joten en nähnyt tarpeelliseksi pysähtyä auttamaan häntä).

Jotenkuten sain kuitenkin sinniteltyä ja taistelin kylmyyttä vastaan. Heart break hill ei ollut nyt yhtä siisti, koska kaikki ne ihmiset olivat kadonneet sadetta karkuun. Ja tuon viimeisen nousun jälkeen tullutta alamäkiosuutta en päässyt hyödyntämään uskalluksen puutteen takia. Ajoin viimeiset 7km käytännössä vapaalla, tärisin kylmyydestä, ja reidet jähmettyivät. Tiesin kyllä, että niin voi käydä, mutta korvien väli ei sallinut kovempaa pyöritystä.

Lopulta pyöräilyreitin päätös häämötti ja fiilis oli kyllä erittäin onnellinen. Olin todella iloinen päästessäni kohta juoksemaan. Pyöräaikani oli mitä oli, siis 6:10 eli 20min tavoitteesta takkiin. Ehkä snadisti maltillisemmalla aloituksella ja rohkeammalla sadekelin ajolla olisin saanut puristettua alle 6 tunnin, mutta mitäpä tuota jossittelemaan. Pahimmillaan olisin pannuttanut, loukkaantunut ja päässyt sairaalaan maalin sijaan, joten parempi näin. 

T2 (5:04)

Pyöräilyn päätyttyä lähdin juoksemaan kohti vaihtotelttaa ja jalat olivat todellakin kankeat ja jäykät. Menin kuitenkin suoraa päätä bajamajaan, koska hyvin pieni vessahätä tuntui. Erittäin hyvä päätös, jolla sain varmasti siirrettyä seuraavaa vessakäyntitarvetta parilla tunnilla.

Frankfurtissa vaihtoalueen profiili on loistava ja jos vessakäynti otetaan pois, meni vaihtoon noin 3 minuuttia. Hyvä suoritus siis eikä tuo vessakäynti huomioonlaskettunakaan katastrofi ollut. Olin ennakkokaavailuissa varannt vaihtoihin 15min, joten voiton puolellahan nyt oltiin.

Juoksu

Saatuani muutaman juoksuaskeleen tuntui juoksu sittenkin erittäin hyvältä ja sain rytmin nopeasti päälle. Juoksu tuntui todella hyvältä ja vauhtikin oli erinomainen. Menin sykkeiden ja fiiliksen mukaan ja molemmat näytti vihreää valoa. Vauhti oli 5min/km luokkaa, mikä vastaa sileää puolimaraton vauhtiani. Kuitenkin mietin alkumetreillä eri vaihtoehtoja. Himmaisinko nyt ja säästäisinkö. Tällöin varsin todennäköisesti pääsisin juoksuosuuden tavoitteeseeni eli alle 4:15 aikaan.. Toisaalta minulle sillä juoksuajalla ei olisi mikään suuren suuri merkitys vaan halusin edelleen rikkoa Ironman kokonaisajan ennätykseni 11:28. Laskin, että siihen minun pitäisi saada alle 4 tunnin aika.. Muutaman ensimmäisen kilometrin jälkeen tasasinkin sitten vauhtiani ja juoksin suurinpiirtein vähän alle 4 tunnin vauhtia aina juoksuosuuden puoleenväliin asti. 

Selvästi järkevintähän olisi ollut se alkuperäinen vauhtiajatus, mutta olin päättänyt riskeerata ja korvata pyöräilyssä menettämäni ajan superjuoksulla. En tiedä olisiko se ollut mahdollista vähän maltillisemmalla aloituksella, tuskinpa. Tulipahan kuitenkin yritettyä enkä sitä kadu missään vaiheessa. 

Näistä sananvalinnoista voikin sitten päätellä mitä tuleman piti: taistelu alkoi.. Olin juoksussa ottanut juomahuolloissa urheilujuomaa ja suolaa, sekä vähän vettä, banaania/appelsiinia myös silloinkun sitä oli. Ei geeliä, koska se ei vaan tuntunut ollenkaan uppoavan.. Kuitenkin ensimmäinen vessassa käynti tuli eteen juuri ennen juoksun puoliväliä ja sen jälkeen tuli vielä neljä uutta vessakäyntiä seuraavan 15km aikana. En tiedä joinko taas liikaa, suolaa ei ainakaan ollut liian vähän, mutta niin vaan tuntui taas ettei mikään neste pysynyt sisällä. Eli sama toistui, mikä oli tapahtunut Kööpenhaminassa, Klagenfurtissa ja Nizzassa. Lanzarotella vältyin siltä ongelmalta ja pitääkin lukea se raportti vielä uudestaan ennen seuraavaa kautta ja tarkastella mitä tein siellä toisin. Ehkä sitten liian kova juoksuvauhti aiheutti sen, ettei nesteet imeytyneet kunnolla? en tiedä..

Anyway. Vauhti hyytyi samalla pikkuhiljaa enemmän ja enemmän.. Koska nesteet eivät imeytyneet niin ei tietenkään nesteessä olleet energiatkaan, joten energiatkin hupenivat. Jalat tuntuivat raskaalta ja ilme muuttui iloisesta kärsiväksi. Psykologisena rappiona lisäksi sellainen hauska elementti, että ohitin kokoajan samoja itseäni huomattavasti hitaampia juoksijoita. Siis kun ramppasin bajamajassa niin pääsivät sitten aina uudestaan eteeni sinä aikana. :D 

Juoksun lomassa tietysti kiinnosti "missä muut ovat" ja TCF:n kavereita juoksikin useampia ohitse. Samalla kierroksella ollut Petteri kolmannen kierroksen alussa sekä kierrosta pidemmällä olleet Jean-Loup ja Janne saman kierroksen lopussa. Kaikki hirvittävän paljon lujempaa kuin minä, joten mitään muuta kuin "tsempit" ei siinä ehditty vaihtamaan.

Toisen kierroksen lopussa TCF:n Joonas huuteli vastaan tullessaan ja hän tuntui saavan pikkuhiljaa kiinni, näytti niin pirteältä. Kierrosta myöhemmin hän oli vähän lähempänä ja viimeisen kierroksen alussa hän oli arvioni mukaan enää yhden bajamajakäynnin päässä.  

Pitikin käydä vielä kerran bajamajassa 36km kohdilla ja tiesin Joonaksen ohittavan hetkellä minä hyvänsä. Meillä oli ollut Vantaan 1/4 -kisassa hauska loppukiriasetelma kun hän otti minua juoksussa kiinni, mutta nyt ajattelin etten kyllä jaksaisi kilpailla häntä vastaan. Yllätykseni oli kuitenkin melkoinen kun hän minut saavuttaessani sanoikin olevansa kateellinen, että mulla oli yksi kierrosranneke enemmän kuin hänellä.. Okei, eli ei kilpailua, hyvä, Joonas oli kierroksen jäljessä ja itseasiassa hänelläkin askel painoi ja päätimme jatkaa matkaa yhdessä oman kierrokseni loppuun asti. Siis aivan mahtavaa! Siinä yhdessä juostessa taisi vähän vauhtikin piristyä (tosin ei virallisten väliaikojen mukaan), mutta ennen kaikkea loppumatka tuntui menevän nopeammin ohi. Päätimme kävellä juomahuoltojen läpi, mutta muuten juostiin. Itse en enää juomut vaan otin pelkästään hedelmiä, suolalientä ja suolakeksiä. Se toimi eikä lopussa tullut enää asiaa vessaan.

Viimeiset kilometrit menivät aika tiloissa, enkä muista tuntemuksista paljoakaan. 42km kohdalla jo taakseni jäänyt Joonas otti vielä spurtin sanoakseen jotain mitä en enää muista ja tietenkin samalla vaihdettiin vielä tsempit. Sitten keräsin loppukirivaihdetta ja lähdin Römerin loppusuoralle pienen ylämäen siivittämänä. Yleisöä oli todella paljon ja kun käsilläni tein yleisönmukaanottoelettä niin sehän lähti villisti mukaan. Ennen kisaa pelkäsin tuon mäen tuntuvan hirveältä, mutta eipä se sitä ollut, ihan kevyt. Viimeinen 100m oli tasamaata ja ohittelin useampia tyyppejä samalla iloisesti tuulettaen. 12 tuntia alittui ja sain tehtyä tuon Michael Schumacherilta kopioidun perinteisen voittohypyn (eli siis ns. homohypyn), vaikka ruuhkaa raatopisteellä olikin.

Yhteenveto

Vaikka jäinkin tavoitteestani ja ennätyksestäni 25 minuuttia, en ole tästä ollenkaan pettynyt. Kuten jo Nizzan raportissani totesin, on tämän suorittaminen aina juhlan arvoinen suoritus eikä aihetta nyrpistelyyn ole vaikk
a näin kuntoilijatasolla olisi aika mitä tahansa. Matkaan mahtoi tänäkin vuonna vastoinkäymisiä eikä rehellisesti sanottuna kuntokaan ollut tavoitteiden edellyttämällä tasolla.

Siinä missä Nizza ja Lanzarote olivat rankimpia ja Klagenfurt nopein reitti niin Frankfurtista en etukäteen osannut luonnehtia samankaltaista profiilia. Kisaa seuraavana päivänä järjestetyssä palkintojenjaossa tähänkin asiaan tuli selvyys: (euroopan) kovatasoisin! Pro-sarjassa kaksi yli 7min alle 8 tunnin, kovia aikoja kaikissa ikäsarjoissa ja kirsikkana kakun päällä paljon arvostamani pappasarjan (M 70-74) voittajan aika 11:42. Nizzassa heikolla suorituksellani voitin ko. sarjan ainoan osallistujan muutamalla minuutilla, mutta täällä jäin yli 10 minuuttia ko. sarjan voittajasta, vaikka omakin suoritukseni oli kokonaisuutena ihan hyvä (ainakin siis omaan tasooni nähden).
Eli vinkkinä niille, jotka hakevat omasta sarjastaan Havaiji-paikkaa: Frankfurtista se on erittäin vaikea saada, menkää Lanzarotelle. :)

Mitä seuraavaksi?

Aiemmin olen valinnut seuraavan IM kisani hyvissä ajoin, mutta nyt olen päättänyt vähän hengähtää, miettiä, ja tehdä päätös vasta kesän jälkeen. Lisäksi TCF porukan kesken on vielä menossa äänestys sen suhteen mihin lähtee suurin osa siitä porukasta. Tämäkin vaikuttaa paljon, koska reissu oli poikkeuksellisen mahtava juuri siksi, koska oli niin paljon kavereita mukana.

Tässä kuitenkin muutama vaihtoehto:

- Zurich (ei TCF:n vaihtoehtoina, mutta tänne on menossa muutama HelTri -kaveri)

- Vichy (TCF vaihtoehto, joka on itselleni tällä hetkellä mieluisin. Jos TCF menee tänne, niin sitten minäkin. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, ettei näin ehkä kävisi, mutta katsotaan mitä tapahtuu.).

- Kööpenhamina (TCF vaihtoehto, tämän olen jo tehnyt, mutta se oli silloin Challenge. Ehkä sen voisi IM sarjalaisena tehdä uudestaankin, jos TCF porukka päätyy tänne)

- Barcelona (TCF vaihtoehto, joka ei itselleni kuitenkaan lokakuisen ajankohdan takia olisi kovin hyvä. Heinä-elokuu sopisi paremmin).