You Are An Ironman - Ironman Nizza 2015

Se on sitten tapulteltu. Nizzan Ironman kisa, joka on toinen kolmesta kovasta Ironman kilpailusta, jonka mielestäni jokaisen täysmatkan triathlonistin pitäisi vähintään kerran kokea. Ensimmäinenhän on Lanzarote ja kolmas tietenkin Havaiji, jonne itselläni ei tietenkään ole mitään asiaa ainakaan seuraavaan 30 vuoteen. :D

Merkitty jalka

Lauantai-iltana tunnustelin vielä jalkaani ja tein venytyksiä todeten, ettei se nyt ihan tervekään ole. Laitoin kinesioteippauksen, vaikka toki tiesin ettei sillä ihmeitä saisi aikaiseksi. Tein myös illalla venytyksiä, jotka auttoivat vähän, mutta tiesin jo nyt, että juoksusta tulisi taas vaikea. Ei auttanut yrittää muuta kuin nukkua mahdollisimman paljon, että olisi edes pirteänä lähtöviivalla, mutta eihän sekään onnistunut. Olin niin täpinöissäni, että lopulta nukahdin vasta puolilta öin, jolloin aikaa nukkua oli enää alle neljä tuntia, minkä myös nukuin. Herätyskello soi 3:40 ja neljältä kävin aamupalalla.
Tämä kisaa edeltävän yön vähäunisuus on yleensä Ironman kisan alla ihan ok ja näin on käynyt minullakin joka kerta, mutta nyt olin kärsinyt huonoista yöunista joka yö ke-to yöstä lähtien. Silloin piti herätä aikaisin lennon takia ja nukuin vain 5h. seuraavat kaksi yötä taas tuli nukuttua levottomasti ja ehkä noin 6h. Päälle sitten minimiunet ennen kisaa, joten levon suhteen tilanne ei ollut optimi, vaikka muuten en Nizzassa hirveästi liikkunut ja olin paljon vaakatasossa.

Pyörien luo pääsi heti klo viideltä ja onneksi otin myös kaikki varusteet mukaan vaikka olin ajatellut vielä käydä huoneessa, koska hotelli oli lähellä bike parkia.

Pyörä telineessä edellispäivänä kuvattuna.

Yön ajaksi renkaista otetaan vähän painetta pois, etteivät ne puhkea, joten minun siis piti pumpata lisää ilmaa. Takarenkaan kohdalla kävikin se mitä pelkäsin. Pumppasin ulkorenkaan ohjeissa olevaan minimipaineeseen (8 bar) ja sitten kuuluikin syvä pihahdus ja kumi tyhjeni. Renkaanvaihto ja ilmat sisään, jolloin sama toistui. Sitten kissojen ja koirien kanssa etsimään varakumia. Ehdin saada kilpakumppanilta sellaisen ennenkuin sain sellaisen omalta huollolta. Tällä kertaa putsasin kädellä ulkokumin sisäpuolta roskien varalta ja korjasin myös vinossa ollutta rimmiteippiä, joka lienee ollut syy puhkeamisiin. Huh, kolmannella kerralla ilma onneksi myös pysyi renkaassa. Vielä oli hyvin aikaa, koska kello oli 5:45 kun sain pyörän valmiiksi. Kerkesin ilman sähläämisiä hoitaa varustekassien viennit yms.

Uintiin ottamani varusteet mulla oli siis erillisessä muovipussissa ja otin sen rannalle mukaan. Märkäpuvun pistin päälle tosin jo pyörän luona, koska kaikki muutkin tekivät niin. Rannalla katsoin muovipussiin ja totesin "missä ne uimalasit nyt on, ei voi olla totta", kunnes kokeilin kädellä otsalohkoa ja huokaisin helpotuksesta. Päässähän ne olivatkin jo. :D

Rannalta törmäsin myös seuraporukkaan (Jaakko, Tommi, Miska) ja käytiin verryttelemässä. Todettiin, että mainingit ovat ihan mukavat (joskin Lanzaroteen verrattuna mielestäni varsin kevyet). Pian toimitsijat vihelsivät porukan takaisin rannalle ja näimme vielä sopimassamme tapaamispaikassa. Tosi hyvä juttu, että saatiin vielä tsempata toisiamme. Tämä on oikeasti mainitsemisen arvoinen asia, meillä oli ja on todella hyvä ryhmähenki ja se on todella iso voimavara kaikille. Ei tarvitse ihan yksin pusertaa ja voi jakaa tuntemuksia/kokemuksia keskenään.

Tsemppien jälkeen minä ja Jaakko menimme 1:10 tavoiteaikaan tähtäävään karsinaan, Tommi ja Miska 1:14. Alunperin oltiin kaikki ajateltu pykälää kovempaa ryhmää, mutta todettiin, että emme jää niin pahasti jalkoihin, jos menemmä vähän hitaampaan karsinaan. Se toimi ainakin minulla enkä ensimmäisiä paria sataa metriä lukuunottamatta joutunut kovin pahaan ruuhkaan. Lisäksi minun mielestäni porukka ui suht siististi eikä pahoja pinnan alle työntämisiä tullut, vaikka ennen kisaa moni oli varoitellut, että nimenomaan Nizzassa uinnissa tönittäisiin paljon. Tähän kokemukseeni saattoi myös vaikuttaa se, että pyrin valitsemaan uintilinjani sen mukaan missä on muita ja välillä sain myös ihan hyviä peesejäkin. Ensimmäisen kierroksen uinkin virallisen ajanoton mukaan aivan tavoitteeni mukaista treeneissäkin mittaamaani 1:45/100m vauhtia. Toinen kierros näytti hitaampaa vauhtia, vaikka mielestäni uin sen lyhyttä ja suorempaa reittiä, koska olin sisäkaarteen puolella. Ensimmäisellä kierroksella tuli enemmän kiertoa kuin toisella (hitaammalla), mutta harmillisesti en saa kuitenkaan tästä todistusaineistoa, koska sössin uinnin ajanoton. Jonkun pää/jalka/käsi oli osunut stop-nappiin ja lisäksi minulla oli mittari juoksu-moodissa.

Silakkaparvi

Vaihtoalueella mentiin ensiksi varustepusseille joiden luona oli penkit pukemista varten. Tämä oli ensimmäinen kisani, jossa käytännössä jokaiselle urheilijalle oli oma penkki (koska kaikki ei ole samaan aikaan vaihdossa, ~10 penkkiä riitti yhdelle kassiriville). Käytin hiukan ylimääräistä aikaa aurinkorasvan laittooin, koska en nyt halunnut siitä tinkiä. Itävallassa tämä oli unohtunut, minkä takia tuli todella pahat palovammat selkään. Nyt myös käytin t-paitaa juuri siitä syystä ettei nuo monesti palaneet ja vaikeasti itse voideltavissa olevat yläselän/lapojen paikat taas palaisi. Muutoin vaihto sujui hyvin. Sukkasilteen pyörälle ja pyörän luona kengät jalkaan. Ensiksi tosin tarkistin heti onko takarenkaassa ilmat tallella ja olihan siinä onneksi. Pyöräosuudelle lähdin samaan aikaan Miskan kanssa, mutta hän hävisi sitten samantien jonnekin eteeni. Heti liikkeelle lähdettyäni kuulin outoa ääntä takarenkaasta ja jouduin pari kertaa pysähtymään korjaamaan. Nopeuanturi oli vähän vinossa ja renkaassa ollut magneetti osui siihen. Päätin siirtää magneetin pois, koska sama anturi mittasi myös kadenssia, joka on suorituksen aikana tärkeämpi tieto kuin tarkka nopeus. Nyt siis näin vain GPS-nopeuden, mikä sekin on kuitenkin ihan riittävä.

Heti pyöräilyn alussa fiilis tuntui tosi uneliaalta ja ehkä myös vähän tehottomalta. Yritin ajaa kevyesti, mutta syke hiposi kokoajan 150 tuntumaan, kun aerobinen kynnykseni on ~140 ja anaerobinen 160. Juuri kun sain tasattua sykettä lähemmäs aerobista niin alkoi ensimmäinen 500m pitkä erittäin tiukka 12% nousu. Vaikka ajoin tämän todella hiljaa niin tuntui, että kaikki menevät ohi. Mäki oli myös niin jyrkkä, että oma sykkeenikin nousi 170 tasolle, mutta heti mäen jälkeen tietysti tasasin sykettä. Olinko oikeasti näin huonossa kunnossa, että hyvin rauhallisella ajollakin sykkeet nousivat näin korkealle? Kenties fiilikseen vaikutti myös se, että olin uinnin jälkeen hyvällä sijoituksella (949/2800) ja tietysti täällä Nizzassa suurin osa osallistujista on nimenomaan kovia pyöräilijöitä rankan pyöräreitin takia. En kuitenkaan ottanut tästä suurta häiriötä vaan tasasin kokoajan sykettä ja tavoittelin aerobista kynnystä, vaikka se kyllä ylämäessä pysyi kokoajan vähän yli.

Kun ensimmäinen kovempi vauhtinen muutaman kilometrin mittainen alamäki tuli niin tajusin mikä on muiden taktiikka. Todella monella meni jalka suoraksi ja silloin minä siirryin ohituskaistalle vaikka nyt pystyin laskemaan sykkeeni 130 tasolle eli reippaasti aerobisen kynnyksen alle. Alamäet nyt on vaan mun juttuni, tykkään ajaa lujaa, ja ehkä mulla sitten siihen tekniikkaakin löytyy lähinnä autourheiluharrastukseni / kiinnostukseni johdosta.
Harmillisesti tämä eka mäki meni vaan nopeasti ja taas oli eturengas korkeammalla kuin takarengas, Jean-Pierret, Pablot, Vincentit ja kumppanit menivät molemmilta puolilta ohitse todella kovalla runttaavalla pyöritystekniikalla. Eli paikallisten taktiikkana oli todella käyttää sitä energiaa enemmän ylämäessä ja palautella alamäessä, kun taas minä pyrin tasaisempaan tehojen käyttöön, vaikka toki alamäessä minäkin vähän säästelin, mutta vähemmän kuin muut. Toki he ovat myös paljon paljon paremmassa mäkikunnossa kuin minä.

Unelias olo ei oikeastaan loppunut missään vaiheessa pyöräilyosuudella vaikka olin ottanut kofeiinia aamulla sekä T1-vaihdossa. No eihän se usean päivän univelkaa muutenkaan korjaa. Juomaa pyrin ottamaan tasaisesti kisan aikana ja mielestäni siinä myös onnistuin. Toisin kuin aiemmissa kisoissa otin pyörään molemmat pullot urheilujuomaa enkä toinen vettä ja toinen urheilujuomaa. Syynä tähän oli se, että tarjosivat vajaita urheilujuomapulloja ja juoma oli tosi vahvan makuista. Lisäksi tarjotut vesipullot olivat normaaleja mineraalivesipulloja eikä aivokapasiteettini riittänyt tuossa vaiheessa siihen, että olisin laittanut sellaisen pullon pyörän juomapullotelineeseen. Juomapisteillä join siis vähän vettä ja loput heitin päälleni. Muutamaan kertaan jouduin ihan pysähtymään, jotta sain urheilujuomapullot laimennettua. Urheilujuomaa join siis kuitenkin säännöllisesti, ehkä jopa liikaa. 
Ensimmäisen patukan otin noin 15km kohdalla ja toisen jossain 60km vaiheilla. Suolaa otin 60km kohdalla ja T2:ssa, eli todennäköisesti liian myöhään ja liian vähän. Jälkeenpäin voisi ajatella, miksi en ottanut suola + vesi yhdistelmää useamman kerran kun keli oli mitä oli. Geelejä meni pyöräilyosuudella 3 tai 4 aika tasaisin noin 1-1,5h välein.

Pahin ylämäkiosuus loppui 70km pisteellä olleeseen oma huolto -pisteeseen josta otin sitten lisää suolaa mukaan (jota en sitten edes käyttänyt, miksi?). Kassissa oli myös ylimääräinen varakumi, jonka laitoin vain trikoiden sisään. Tämän pisteen jälkeen oli vähän matkaa tasamaata, jossa oli myösjuomahuoltopiste. Tämä juomahuolto oli kovavauhtisessa paikassa ja oli aika lähellä etten ajanut äkisti hidastaneiden pyöräilijäjoukkojen päälle. Onnistuin kuitenkin hidastamaan ja väistämään. Tällaisia pahoja paikkoja oli muitakin ja mielestäni juomapisteet olisi parempi sijoittaa hidasvauhtisempaan paikkaan.
Juomapisteen jälkeen sitten rallateltiin omaa reitin suosikkiosuuttani. Siirryin nyt pitkäksi aikaa ohituskaistalle ja ohittelin paljon näitä ylämäessä runtanneita ajajia. Tämä oli minun ajotekniikalleni ehkä parasosuus, koska mutkat eivät olleet kovin tiukkoja. Sain samalla myös sykettä laskettua sinne 130 tasolle ja fiiliskin oli tässä vaiheessa ehkä parhaimmillaan. Tässä vaiheessa on pakko mainita myös pieni kiitoksen sana Velo & Oxygenin Mika Saariolle, jonka suosituksesta ostamani 25mm Vittoria Corsa CX -renkaat toimivat todella hyvin. Erittäin rullaava rengas. Ohittelin monia alamäessä polkeneita jopa oma jalka suoranakin.

95km paikkeilla oli vielä yksi pidempi (10km) ylämäkiosuus, ja siinä en ollutkaan enää yhtä pahasti vastaantulija. Nousu oli loivempi jolloin minun vauhtini oli lähempänä latinoita yms. mäkihirviä.
Nousun jälkeen 105km jälkeen Tommi tuli vastaan kohdassa, jossa ajettiin ~7km pätkät edes takaisin. Noteerasin paikan jossa kohtasimme ja laskin eroksemme noin 18min, mikä tietysti kertoi itselle vähän osviittaa siitä ettei tämä nyt aivan täysin vihkoon ole mennyt, kun ei Tommi ollut kauemmaksi kerennyt karata. :D
Pienen tasamaapätkän jälkeen alkoi sitten 120km kohdilta lopun laskuvoittoinen osuus.

Tässä vauhdit olivat kovia, mutta reitti sisälsi myös tiukkoja teknisiä serpparilaskuja, joissa en ihan parhaimmillani ollut. Nämä menivät kuitenkin huomattavasti paremmin kuin 2 viikkoa sitten täällä treenatessa. Yritin myös ottaa mallia paikallisista hurjapäistä. Ajolinjathan mulla oli kohdallaan, mutta korvien välissä ei ollut tarpeeksi hiljaa riittävän myöhäiseen jarrutukseen. Kädet alkoivat kuitenkin olla jo aika hellinä mitä enemmän jarrupaikkoja oli mennyt, joten päätin ottaa varman päälle. Ehjänä olisi kuitenkin hyvä päästä. Samoin kyllä myös sen ekan laskuosuuden aikana ollut parempi fiilis oli hävinnyt ja uneliaisuus / tehottomuus tuli takaisin. En tiedä olikohan nimenomaan 60km kohdalla ottamallani suolapaukulla vaikutus siihen hetkelliseen piristymiseen, mahdollisesti! Loppumatkasta alkoi myös tuntua siltä, että pitäisi päästä tyhjennykselle ja vatsassakin tuntui pientä kipua. Päätin odottaa hotellihelpotusta juoksuun, koska en halunnut pysähtyä enkä sotkea pyörää virtsaamalla housuihin.

Toiseen vaihtoon saapuessa pyöräreitti meni juoksureitin kanssa rinnakkain. Tämä oli aika vauhdikas pätkä, jossa piti olla tarkkana, koska jalankulkijoita saattoi tulla reitille pyytämättä ja yllättäen. Itse säästyin vaaratilanteilta, mutta ilmeisesti jokin kolarikin siellä oli tapahtunut. Se on ambulanssikeikka, jos ajaa neljää kymppiä päin jotain 100 kiloista jenkkituristia.
Vaihdon otin taas aika rauhallisesti. Piti laittaa myös kompressiosäärystimet mikä otti oman aikansa. Numerovyön vaihdoin myös tässä, jotta sain juoksuun valmiiksi geeleillä täytetyn spibelt vyön.

Juoksun alku lähti vielä ihan hyvin liikkeelle, vaikka keli oli nyt kuumimmillaan ja siis todella vaikeat olosuhteet olivat. Jaakko tuli alussa ohi ja tsempattiin toisiamme. Nopeasti huomasin etten pysy millään 4h maraton vauhdissa etenkin kun alavatsassa tuntui todella kivuliaalta eli nesteet oli tulossa pihalle. En havainnut bajamajoja missään ja keltaisen kortin pelossa en viitsinyt puunjuureenkaan laskea. Ajattelin, että antaa tulla housuihin jos on tullakseen, mutta ei tullut. Lopulta jonkun aikaa juostuani paine kuitenkin kävi sietämättömäksi joten piti vähän hidastaa, että sain laskettua housuihin, ensimmäistä kertaa sitten "muutaman" vuoden. :D
Tämä oli Jaakon vinkki perjantai-illan puheista ja en nyt tiedä oliko idea kuitenkaan kovin hyvä. Sitä itseään tuli nimittäin todella paljon ja haisi kamalalta (mikä kertoo epäonnistuneesta nesteytyksestä kaiketi hyvinkin paljon). Onneksi reitillä oli vesisuihkuja, joissa sitten pääsin itseni puhdistamaan. Ei ollut siihen tarkoitukseen, mutta kelpasi kuitenkin. Havaitsin myös muita juoksijoita selvästi samoissa puuhissa, joten ainoa kusipöksy en ollut. Samalla suihkutellessa tietysti virkistyin paahtavassa lähes 30 asteen kuumuudessa. Tyhjennyksen jälkeen juoksu kulki taas huomattavasti paremmin ja jatkoin myös juomapisteillä normaalia tankkausta (urheilujuoma, vesi, geeli, suolakeksi yms).

Sain juostua kymmenen kilometriä vielä ihan hyvään aikaan 1:03, mutta sitten alkoi kokoajan hiukan vauhti hidastua.
Puolimaratonin kohdalla väliaika näytti 2:15 aikaa. Valmentajan ohjeen mukaan nyt olisi pitänyt kiristää, jos voimia on. Sykkeet olivat olleet kaksi ekaa kierrosta erittäin alhaalla (15 alle aer. kynnyksen!) ja tuntui, että voimia olisi ollut, mutta energiavaje ja vatsan sekoilu aiheutti heikotusta ja lisäksi akillesjänteen kipu tuntui sitä kovemmalta mitä kovempaa yritti juosta. Näin ollen en vain pystynyt kiristämään. Lisäksi nopeasti tuli taas tarve toiselle tyhjennykselle, kolmannelle, neljännelle ja vielä viidennellekin. :D Viimeiselle kierrokselle lähtiessäni päätin pidättäytyä pelkässä suolassa ja vedessä mikä sitten osoittautui toimivaksi ratkaisuksi. Otin omasta varustepussista uuden suolapussin, josta kuitenkin poistin salmiakit, koska ne eivät maistuneet (en syönyt niitä, joten ne eivät olleet syy ongelmille :D). Tämä suolapussi riitti loppuun ja nyt tuntui, että suolan avulla tuo pelkkä vesi tuntuikin pysyvän sisällä. Heikottavaa oloa kesti kuitenkin aina 37km pisteeseen asti, ja tuon 26-38km välin aikana olinkin kävellyt todella paljon. Noin 20 minuuttia oli mennyt kävelyn takia ylimääräistä aikaa.

Mutta mitä sitten tapahtui on jotain käsittämätöntä. Korvien välissä piru ja enkeli kävivät taisteluaan. Toisaalta ajattelin, että ehkä parempi vaan kävellä tai hitaasti hölkötellä ettei jalka mene enää pahemmaksi. Se kuitenkin kipeältä tuntui vaikka kyllä pystyin juoksemaan sillä. Toisaalta taas mielessä oli sellainen asia että enhän minä ole tänne kävelemään tullut vaan kyllä mun pitää taistella niin hyvään aikaan kun tässä vaiheessa on enää mahdollista. Sen verran paljon suomalaista sisua veressäni virtaa ettei ratkaisu sitten ollut edes kovin vaikea, minun piti vaan löytää sopiva uhri, jota törkeästi hyväksikäyttäisin omaan tsemppaamiseeni.

Siispä viimeisen väliaikapisteen jälkeen kävelin jonkin matkaa ja vierelläni käveli joku parikymppinen belgialainen pojan kolliainen. Hän sitten yhtäkkiä ~38km kohdilla lähtikin juoksemaan ihan ok vauhtia, muttei liian lujaa ja sillä samalla sekunnilla olin uhrini löytänyt. Lähdin juoksemaan ja otin hänet kiinni. Sanoin hänelle "I just decided that I will win you", johon hän vastasi "Challenge accepted". Hetken juoksimme samaa vauhtia (~7min/km) joka haasteen jälkeen hiukan kiristyi. Sitten tuumasinkin vielä lisäksi, että voisimme ylittää maaliviivan yhdessä, jos päästään maalisuoralle yhtämatkaa. Tähän hän ei suostunut vaan sanoi että aikoo voittaa minut. Naureskelin vain mielessäni hetken ja tuumasin ettei tainnut poika ymmärtää mitä Suomen lippu numerolapussa tarkoittaa.
Sain oman tsemppaukseni viritettyä. Päätin, että A. nyt Koivusen poika tulee kunnialla maaliin niin kovaa kun jaksaa ja B. pitää varmistaa belgialaisnulikalle pieni opetus. ;) Nostin vauhtini 5:45min/km tasolle ja juoksin sitä vauhtia 2km. Sitten vauhti vähän hyytyi (6:30 tasolle), kunnes vihdoin koitti maalisuora. Otin aivan todella kovan spurtin heti maalisuoran avauduttua ja ohitin parikin muuta urheilijaa. Juoksin nyt todella kovaa ja nostin samalla käsillä huudattaen yleisöä mahtavaan kannustukseen. Maaliviivalla tein perinteisen maalihypyn, joskin jalan takia tällä kertaa hyvin vaatimattoman. Ja kuuluihan se kaikkein paraskin asia kuuluttajan suusta:
"YOU ARE AN IRONMAN!"

Aivan mahtava fiilis ja se belgihän tuli vasta pari minuuttia myöhemmin maaliin. ;)

Lopulta ei siis tarvinnut hävetä suoritustani ja sain puristettua itsestäni irti kaiken mitä lähti. Yllättäen akillesjännekään ei niin pahasti kipeytynyt lisää enää lopussa. Olisikohan ollut jo riittävän turtunut? Tuo lopun kova juoksu oli myös osoitus siitä, että voimia joutui säästelemään todella paljon näiden erilaisten ongelmien takia. Vertailukohtana edellinen ironman-kisani Itävallassa, jossa sain itsestäni irti kaiken kapasiteetin. Tuolloin en kyennyt kovin erikoiseen vauhdinlisäykseen edes viimeisellä 100 metrillä.

Maaliintulon jälkeen olin kyllä todella sekaisin ja pihalla. Haahuilin siellä sun täällä kunnes löysin hierontapaikan, jossa myös kävin jalkahieronnassa. Hieronnan jälkeen menin syömään ja tarjoilutkin sattuivat olemaan ihan ok tasoa.

Nestettä ja suolaista maaliintulon jälkeen. Kuvan olut jäi vielä juomatta

Pari tuntia myöhemmin sitten pyörän ja kamojen haun sekä suihkun jälkeen kävimme pienellä Ironman porukalla katsomassa viimeisten maaliintulot sekä syömässä pitsaa ja ottamassa oluet. Kavereilta tuli kommentit ripeästä askelluksestani ja tottahan se olikin. Jaloissa ei painanut oikeastaan enää yhtään ja kävelin lähes normaalisti. Vain vähän nilkkaa aristelin.

Itsensä voittajan malja. Tämä olut sen sijaan maistui ja upposi. 

Analyysia kisasta:

Vaikka periaatteessa suoritukseni meni vihkoon sekä pyöräilyssä että juoksussa nesteytysvirheiden sekä akillesvamman takia enkä päässyt tavoitteeseen ehjästä hyvästä suorituksesta, ei syytä pettymykselle ole. Tämä on kuitenkin kuntoilijatasolla niin raaka ja arvaamaton suoritus, että pelkkä maaliinpääsy on aina juhlinnan arvoinen suoritus. Pelkällä maratonilla voi olla pettynyt kyykkäämiseen, mutta tässä kisassa kyykkytodennäköisyys on niin suuri, ettei sellaista pidä jäädä murehtimaan vaan ottaa kaikki ilo irti. Tässä kilpailussa kuitenkin keskeytti noin 500 urheilijaa mikä on iso osuus noin 2800 starttaajasta.

Lajeista uinti meni odotusten mukaan hyvin ja paransin Klagenfurtin uintiennätystäni parilla minuutilla. Pyöräily meni alakanttiin, koska yksinkertaisesti en vaan kerennyt saada riittävän hyvää mäkikuntoa vaikka valmennusohjelma oli priimatasoa. Pohjakunto oli yksinkertaisesti romahtanut liian alas tähän projektiin lähtiessäni.
Juoksu meni tosiaan surkeasti, mutta mielenkiintoisena asianhaarana on kuitenkin se, että sijoitukseni kaikista osallistujista oli samaa tasoa sekä pyöräilyssä että juoksussa. Jos omasta mielestäni kyykkäsin juoksussa pahemmin niin näin taisi tehdä tosi moni muukin. Ja kyllähän niitä kävelijöitä reitillä riitti.

Yksi ongelmiin vaikuttanut asia oli varmasti myös lämpötila. Kun tällainen pohjoisen mies lähtee kuumaan kisaan niin olisi kyllä hyvä päästä totuttelemaan ilmastoon hyvissä ajoin. Ainakin minulla se taktiikka on kahdessa aiemmassa hellekisassa toiminut erittäin hyvin.

Vaikka jossittelu on turhaa niin kivaa se silti on. Laskeskelin, että tämän päivän juoksukunto ilman energiavajetta ja akilleskipua olisi riittänyt maksimissaan 4:15 aikaan, mutta todennäköisesti 4:30-4:40 aikaan. Näin ollen vaikka minimitavoitteeni (Klagenfurtissa juostu IM-juoksun ennätys 4:19) jäi todella kauas niin nykyistä juoksukuntoa vastannut aika ei kuitenkaan jäänyt niin kovin kauaksi. Näiden kaikkien jalkavaivojen takia en yksinkertaisesti kerennyt saada tarpeeksi juoksukilometreja alle, joten faktat pitää hyväksyä. Nyt siis seuraava tavoitteeni on saada jalka 100% kuntoon ja vasta sitten lähdetään valmistautumaan kohti seuraavaa tavoitetta. Ilmoittautuminen saattaa tosin tietty tulla jo tämän kesän aikana, mutta vasta ensi vuodelle. Aluksihan ajattelin jopa kahden ironmanin suorittamista tänä vuonna, mutta näiden olosuhteiden valossa siinähän ei olisi mitään järkeä.

Loppuun vielä palautumisesta ja päättäjäispäivän tunnelmista.

Seuraavana päivänä olo oli tietenkin väsynyt ja nilkka/pohje oli kipeämpi kuin illalla, mikä vaikeutti liikkumista. Muutoin jalat tuntuivat edelleen yllättävän fresheiltä. Nilkka kyllä turposi, mikä siis viittaa selkeästi tulehdukseen akillesjänteessä, joten tämän kanssa pitää sitten ravata taas lekurilla. Vanha vaiva uusiutui, vai onko ennemminkin niin että pitkään minulla ollut vamma taas paheni kivun asteelle. Eli se oli vaan ollut kivuttomassa tilassa..

Maanantai-iltana käytiin vielä awards-seremonyssa, joka sitten paketoi tämän kisamatkan hyvin nippuun. Katselimme ikäsarjojen palkintojen jakoja ja teimme mielenkiintoisia havaintoja:

• Havahduimme 50-vuotiaiden palkintojen jaossa suomalaisnimeen taululla kolmantena "Hei, Tapsahan se siellä" kuului spontaani huutomme.
• Miesten 30-34 sarjan voittaja oli todennäköisesti oikeasti ammattilainen, mutta haki ikäsarjasta helpomman tiketin Havaijille tosi kovalla ajalla 8:44.
• 40-44v naisten sarjan voittaja kellotti ajan 9:44, ja oli vain muutaman minuutin saman ikäryhmän miesten sarjan voittajaa hitaampi.
• 60-64v voittaja näytti seurueen naisten mielestä kolmikymppiseltä. Heiltä tuli kehoitus miesystävilleen jatkaa harrastusta. Aion ottaa myös itselleni tästä vinkistä vaarin, vaikka ei ollutkaan suoraan minulle osoitettu. ;)
• 65-69 sarjan voittaja oli kova jätkä, seisoi liikkuvassa bussissa omin jaloin ottamatta juuri tukea, kantoi välillä emännänkin tavaroita.
• Kruununa kaikelle: 70-74v miesten voittaja aikaan 13:24, eli vain 6min minua hitaammin. Yleisö nousi seisoen kannustamaan. Olisi hienoa jos itsekin pystyisin samanlaiseen elämäntavoitteeseen ja pysyä niin hyvässä kunnossa noinkin vanhana.

Tulokset löytyvät Ironman Francen sivuilta

Loppuyhteenveto:

Kuten aiemmin kerroin, oli yhtenä tarkoituksena lähteä hakemaan omakohtaista todistusaineistoa siitä kumpi on vaativampi kisa Lanzarote vai Nizza. Ehkä lähtökohdat eivät olleet kuitenkaan täysin vertailukelpoiset, sillä vaikka olisinkin nyt paremmassa fyysisessä kunnossa niin Lanzaroten aikoihin minulla ei ollut minkäänlaisia rasitusvammoja ja se kisa meni muutenkin taktisesti paremmin. Omalla kohdallani siis Nizza koitui vaativammaksi, mutta syy ei välttämättä ole reitissä. Itse reitti on varmasti Lanzarotessa vaikeampi. Toisaalta Lanzarotessa kuumuus ei tunnu niin pahalta kovan tuulen takia ja siellä aurinko laskee paljon aikaisemmin, jolloin juoksun loppuosuus päästään mukavan viileässä ilmassa juoksemaan.

Ehkä minun pitää vielä nämä molemmat kisat vetää joskus uusiksi, jotta saadaan paremmat vertailukohdat. ;)
.