3 päivää Ironman Nizzaan..

Ironman Nizza - 3 päivää

Here we go again.. Tulevana viikonloppuna tulee kuluneeksi 2 vuotta edellisestä Ironman kisastani ja edellisestä kisaraportistani (ks. linkit oikealla). Vaikka tässä ajassa on ehtinyt tapahtua paljon kaikenlaista niin tässä sitä vaan istutaan taas – kisakoneessa kohti Nizzaa. Silloin kun kolme vuotta sitten olin Lanzarotella, kuulin spekulaatioita siitä kumpi on vaativampi kilpailu, IM Lanzarote vai IM Nizza. Vaikka monen mielestä se on selvästi Lanzarote, piti minun tietenkin lähteä hakemaan vertailukohtaa. Sunnuntaina voin siis sanoa tähän asiaan absoluuttisen faktan, minkä jälkeen asiaa ei tarvitse kenenkään enää spekuloida. ;)

Tätä kirjoittaessa istun siis lentokoneessa ja fyysinen kuntoni on kenties parempi kuin koskaan. Uintivauhtini on kehittynyt ainakin altaassa noin 15s/100m, eli paljon. Pyöräilyssä ja juoksussa kehitys on ollut maltillisempaa, mutta niissäkin lajeissa olen kevään/alkukesän aikana tehnyt ihan lupaavia tuloksia. Tilanne ei ollut tällainen vielä puoli vuotta sitten.

Pidin viime vuoden välivuoden Ironman kilpailuista pääasiassa kovan stressin ja erilaisten henkilökohtaisten asioiden takia. Tarkoitukseni oli ottaa rennosti ja palauttaa liikunnan harrastus fiilispohjalle, jotta saisin siitä enemmän iloa. Tavoite ei kuitenkaan ihan täyttynyt, koska minulla ei ollut selkeää isoa tavoitetta, jolloin treeneistä puuttui kehittävyys. Lisäksi minulla oli paljon sekä sairastelua että fyysisiä vammoja. 2013 IM Klagenfurtista palautuminen kesti yllättäen noin kolme kuukautta. Mainitsemani stressitekijät yhdistettynä fyysiseen ylikuormitustilaan aiheuttivat ihan kokonaisvaltaisen ylirasitustilan. Vaikka ns. ylikunnosta ei ehkä ollutkaan kyse, koska sykkeet olivat normaalit, ilmeni ylikuormitus lähinnä väsymyksenä ja haluttomuutta treenata. Koska liikunta on minulle henkireikä, aiheutti tämä myös paljon masentuneisuutta ym. alakuloisuutta.

Juuri kun olin tuntemassa itseni taas palautuneeksi lokakuussa 2013 ja treeni alkoi kulkea, tuli takapakkia toisen harrastukseni takia. Harrastan siis myös kartingia ja osallistuin kauden päätöskilpailuun Hangon ulkoradalla. Kyseinen kilpailu alkoi ja päättyi osaltani ikävästi, koska heti startin jälkeen toinen kilpailija ajoi päälleni. Hänen autonsa osui oman autoni takapyörään ja kiipesi siitä sitten selkäni kautta ylitseni siten, että auton rengas tai pohja tai molemmat osuivat selkääni. Vaistomaisesti onneksi reagoin tilanteeseen menemällä kilpikonna-asentoon, minkä ansiosta sain pitää pääni. Lapaan kuitenkin sattui julmettomasti ja jouduin keskeyttämään – ja menemään Ambulanssilla Töölöön. Ottaen huomioon, että tilanne oli vaarallinen, minulla kävi kuitenkin tuuri. Ei pysyviä vaurioita ja selvisin kylkiluun hiusmurtumalla, lihasvaurioilla sekä kivulla, säryllä ja v*tutuksella. Treenit jäivät noin kuukauden ajaksi tauolle ja jouduin sen jälkeen aloittamaan täysin alusta.

Ja jälleen juuri kun olin toipunut tästä ja päässyt treenien makuun niin tammikuussa 2014 sairastelin kunnon poskiontelotulehduskierteen, jonka takia olin taas 5 viikkoa tekemättä yhtikäs mitään. Tässä ajassa kerkesi sitten painokin nousta ja treenien makuun päästyäni en sitten jostain syystä saanutkaan sitä iloa ja fiilistä mukaan. Uutena lajina mukaan tuli kuitenkin suunnistus, mikä oli hyvä juttu ja sai innostumaan juoksemisestakin eri tavalla. Suunnistustreenien ja Jukolan viestin jälkiseurauksena oli kuitenkin pahasti jumiutunut pohjelihas ja kun en saanut siihen ratkaisua ajoissa, kipeytyi akillesjänne ja pisteenä iin päälle vielä plantaarifaskiitti alkoi vaivaamaan kantapäätä. Kantapää parani levolla, mutta akillesjänne olikin kinkkisempi juttu. Kipu saatiin pois kortisonipiikillä, mutta jänne kipeytyi uudestaan lokakuussa, jolloin juoksin Amsterdamin maratonin. Olisin tämän voinut hyvin perua, mutta kun on kova pää niin oli pakko osallistua. En halunnut enää uudestaan kortisonipiikkiä, koska olin kuulut sen negatiivisista vaikutuksista. Hakeuduin huippuosaavan fysioterapeutin pakeille ja sainkin häneltä apua kuntoutusohjeiden muodossa. Samalla sain myös varmistuksen siitä, että juoksukenkäni olivat ok eikä syy ollut niissä.

Marraskuun 2014 alkuun mennessä olin kuitenkin lihonut noin kymmenen kiloa edellisestä IM kisasta ja kuntoni ei ollut lähelläkään sitä tasoa. Aloitin HelTrin ja Merja Kiviranta-Mölsän triatlon valmennusryhmässä ja lisäksi tilasin Merjalta ravitsemusneuvontaa, mistä oli erittäin paljon hyötyä. Paino alkoi putoamaan ja kuntokin nousemaan hyvin suunniteltujen treenien ansiosta. Vuoden vaihteessa tapahtui vielä eräs mystinen asia fyysiseen terveyteen liittyen. Olin parin vuoden ajan kärsinyt aika kovasta nenäntukkoisuudesta, jota allergisena nuhana hoidettiin. Rasitusastma minulla oli myös diagnosoitu 4-5 vuotta sitten. Kävin joululomalla Saariselällä hiihtämässä -25 asteen pakkasessa ja nenän tukkoisuus hävisi sen sileän tien. Lisäksi vähensin astmalääkitystä ja huomasin pian etten tarvitsekaan sitä enää ollenkaan. Sain nukuttua paremmin eikä myöskään tuntunut enää siltä, että olisi kokoajan käsijarru päällä. Pystyin hengittämään hyvin nenän kautta ilman avaavia nenäsuihkeita tai Duact-lääkkeitä.

Tämä yhdistettynä hyvään nousujohteiseen ammattilaisen tekemään treeniohjelmaan nosti kuntotasoni nopeasti parin vuoden takaiselle tasolle ja myös sen ohi. Ainoa ongelmani oli akillesjänteen kivut, jotka palasivat aina kun aloitin liian pitkien / kovien juoksuharjoitusten tekemisen liian aikaisin. Vasta huhtikuussa jalka alkoi sallimaan juoksua, kun maltoin aloittaa maltilla parin kilometrin keveistä juoksuista aloittaen. Uinti kehittyi siksi, koska treenasin sitä lajia 5 kk aikana enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä ja löysin uintiin motivaation ohjelmoitujen uintitreenien ansiosta. Pyöräilyä taas kehittivät talvella kerran viikkoon tehdyt sisäpyöräilyharjoittelut sekä kevyet pyöräilyt ulkona. Lunta kun ei ollut niin pystyi pyöräilemään koko talven.

Toukokuussa pääsin tekemään vihdoin myös pitkän kovan juoksuharjoituksen, kun osallistuin Bodom Trail –polkujuoksutapahtumaan. Juoksin puolimaratonin erittäin rankassa maastossa ja jalka kesti sen mainiosti. Tämän jälkeen saatoin olla huojentunein mielin Nizzan suhteen, koska pystyn kyllä juoksemaan maratoninkin tuon suorituksen perusteella. Lisäksi erilaiset testijuoksut osoittivat myös, ettei juoksukuntonikaan ole ainakaan huonontunut, joten voin odottaa jopa ihan kohtalaista aikaakin.

Nyt Ironman Nizzaan on siis kolme päivää ja kone laskeutuu pian Nizzan lentokentälle. Olen käynyt

kisapaikalla 2 viikkoa sitten tekemässä viimeistelytreenit, joten reitti on jo tuttu. Ainoa huolestuttava asia on helle. Tämä kesä on ollut Suomessa, kuten kaikki tiedämme, kylmä ja sateinen enkä ole päässyt totuttelemaan kuumaan keliin samoin kuin kahteen aiempaan Ironman kisaani. Uskon kuitenkin, ettei tästä aiheudu ylitsepääsemättömiä ongelmia, koska kisakokemustahan minulla kuitenkin näistä keleistä on riittävästi ja osaan huolehtia nesteytyksestä ja energian saannista. Klagenfurtin kommellusten jälkeen osaan myös ottaa vähintään yhdet uimalasit mukaan uintiin ja muistaa ottaa suolaa (ja salmiakkia) juoksuosuudelle. :)